miehet ja joululahjapaine

Salon Seudun Sanomien kolumnina on tänään toimittaja Virpi Lietzenin tekstiä.
Lietzen kertoo epätoivoisista etsijöistä.

Näinä aikoina niitä kulkee.

Etsijät ovat joululahjapaineen alla elävät ihmiset ja etenkin miehet.

Teksti on niin valloittavaa, että tuon sen tänne teille muillekin näkösälle.

http://www.sss.fi/mielipiteet/kolumni/424912.html

Epätoivoisia etsijöitä

Salon Seudun Sanomat 10.12.2012 04:55:46

Näinä aikoina kaupoissa kulkee paljon väkeä. Kauppojen kaiuttimista
kantautuvien joululaulujen mukavasti hermoja kiristäessä niin naiset, miehet
kuin lapset vaeltavat tavararöykkiön luota toiselle. Hypistellään tavaroita,
verrataan eri vaihtoehtoja ja sitten ostetaan se epäkäytännöllisin.

n n

Lapset valitsevat usein lahjansa itse. Joulupukille kirjoittelu on jäänyt
johonkin esihistorian hämyyn. Tilalla ovat lelukuvastot.

Oma jälkikasvuni tapasi riipustaa lelukuvastoihin huomautuksia. Tussilla
piirretty ykkönen tarkoitti ykköstoivetta. Jos tollo vanhempi ei suostunut
ykköstoiveeseen, (aina iso ja kallis), niin varoiksi piltti oli merkinnyt
kakkosia pitkin kuvastoa.

Näin jälkikäteen ajateltuna olen aika varma, että jälkikasvu sahasi minua
silmään. Muistan vieläkin elävästi, miten lapsi veti itseään kokoaan pienemmän
näköiseksi ja pienellä äänellä visersi minulle. Hänen viestinsä oli, että miten
sinä äiti voit muka tietää, ettei joulupukki tuo tätä suurta lelua minulle. Äiti
siinä häkeltyneenä sitten änkytti ja selitti, ettei isoja lahjoja riitä kaikille
maailman lapsille. Ymmärrän kyllä nyt, kuka silloin syötti joulusatua ja
kenelle.

n n

Mutta sitten on ihmisryhmä, joka ei ole joulun alla yhtä neuvokas kuin
lapset. Nimittäin miehet.

Miehet reagoivat joululahjapaineen alla eri tavoin. Osa lähtee liikkeelle jo
hyvissä ajoin. Näitä miehiä näkee kulkemassa kaupan hyllyjen välissä hartiat
lysyssä. He etsiskelevät tavaroita, joilla joulukatastrofi eli naisen
tyytymättömyys joululahjaan olisi vältettävissä.

Kokemattomimmat urospuoliset yksilöt toikkaroivat kodintarvikeosastolla ja
erehtyvät ostamaan naiselleen jonkin keittiötarvikkeen. Tie kohti turmiota on
varma, kun myyjä valheellisen maireasti hymyillen käärii lahjapakettiin
kattilan.

Osa miehistä kieltäytyy ajattelemasta jouluhaastetta mahdollisimman pitkään
ja ryntää sitten kauppaan viime tingassa. Heidät tuntee hätääntyneestä ilmeestä
ja nykivistä liikkeistä.

Mutta helppoa ei miehillä ole, vaikka he vaeltaisivat etsimään joululahjaa
naiselleen jo juhannuksesta alkaen. Esimerkiksi alusvaatteet ovat periaatteessa
hyvä juttu, mutta käytännössä sama kuin jos mies hyppäisi tasajalkaa miinaan.
Jos vaate on liian pieni, katsoo nainen miehen vihjailevan laihdutuksen
ajankohtaisuudesta. Jos taas vaate on liian suuri, suuttuu nainen siitä, että
mies pitää häntä niin lihavana.

Sama on monien muidenkin lahjojen kanssa. Esimerkiksi hajuvedet. Jos mies
ostaa naiselle hajuveden, niin se on joko liian väkevän mausteinen tai liian
tyttömäisen kevyt. Jos taas nainen saa tuttua suosikkituoksuaan, ei lahjassa ole
yllätystä eli lahjan perimmäistä ideaa.

Kokeneimmat miehet ratkaisevat joululahjapulman marssimalla siihen pienten
pakettien liikkeeseen. Nuo esineet ovat tytön parhaita ystäviä ja niin on
mieskin, kun nainen saa pakettinsa avattua. Tässäkin on tosin sudenkuoppa. Jos
naiselle ostaa kovin halvan lahjan, ei vastaanottokaan ole timanttinen.

Kaikilla miehillä ei tietenkään ole lompakkoa, joka mahdollistaisi käynnin
pikkulahjojen liikkeessä. Silloin voi käyttää mielikuvitusta. Suomi on täynnä
naisia, joilla on hyvin vähän omaa aikaa. Puolison kirjallinen lupaus kotitöiden
kattavasta hoitamisesta hyvän aikaa on kelpo lahja. Tällaisia lupauslahjoja voi
antaa muitakin, aina rentouttavasta jalkahieronnasta alkaen.

Lahja-asiassa onkin se lohtu, että raha ei ole ainut ratkaiseva tekijä.
Isollakin setelitukulla voi ostaa idioottimaisen lahjan. Juju on siinä, että
todella ajattelee, mistä nainen ilahtuisi. Sitähän me kaikki naiset haluamme.
Tulla otetuiksi huomioon.

 Virpi Lietzén

 

 

Niin. Mistä nainen ilahtuu?

Hyvää Joulun odotusta ja lahjojen metsästystä Sinulle, joka luit tekstin tänne saakka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu