Euroviisu- vai UMK -kilpailu?
Veikko Kärkkäinen nostaa esille Euroviisut 2017 -kilpailun, lähinnä nyt Suomen ehdokkaat. Suomen karsintahan on juuri pidetty. Veikko antaa esitetyille kappaleille, myös voittajalle arvionsa kappaleiden tasosta. Että pärjäämistasoista ei oikein löydy. Hänen mielestään tilanne on ollut sama vuodesta toiseen.
Suomen karsinnan näin vasta eilen ja vahingossa senkin. Olin juuri avannut telkkarin ja selailin, mitä siellä olisi menossa – tulossa. Uutisia odottelin. Hetken aikaa jo katselinkin juuri tuota viisuohjelmaa, mutta tykkäsin sitten, että onpas kummallista toohottamista (menossa oli joku välipalajuttu tai mitä nyt olikaan, yliampuvaa kuitenkin) ja siirryin uutisiin. Palasin pääuutiset nähtyäni viisukanavalle ja sitten pysähdyin seuraamaan, jotta mikä se tämä vilauksena näkemäni juttu ja ohjelma oikein oli. Ei hätää. Ei se kauaa aikaa kestänyt, kun pääsin kärryille siitä, mikä ohjelma oli, mitä oli jo esitetty ja mitä vielä esitettäisiin.
Musiikkimaku on maku, josta on paha mennä sanomaan yhtään mitään. Se, mikä on toiselle hyvää, voi olla toiselle pahaa. Myrkkyä melkein.
En nyt niin kovin paljon fanittanut minäkään voittajan kappaletta, vaikka se omalla tavallaan kaunis olikin. Minä olisin jotain vähän reippaampaa kisoihin lähettänyt.
Mutta itse ohjelmaa minä tässä nyt ajattelin arvostella ja "pyyhkeitä" antaa. Ohjelma oli kummallinen. Sekavakin se oli. Minun mielestäni tilaisuuden, ohjelman suunnittelijat olisivat saaneet antaa laulajien laulaa laulunsa peräkanaa, eikä yhdistää siihen kaikenmaailman muuta sidosta, melkein mainosten näköistä solkkaamista. Vai missä vaiheessa tv -ohjelmien tekoon tuollainen kaava otettu on? Olen vissiin jotenkin pudonnut kärryiltä, kun en niin kauhean paljon telkkaria katsele.
Toinen juttu, josta en tykännyt, jota en edes ymmärrä, on se, että Euroviisuihin lähetettävä kappale valitaan Uuden Musiikin Kilpailussa. Taisi olla jo kuudes kerta, kun näin edustajaa Euroviisuihin haettiin ja valittiin, mutta kyllä minä tykkäisin, kun pidettäisiin ihan vaan sellainen tavallinen kilpailu ja kilpailun nimi olisi Suomen Euroviisukilpailu. Selkeämpää se nyt ainakin olisi. Nyt kisa on upotettu sellaisen nimen, sellaisen otsakkeen alle, että iso ihmisistä ei edes huomaa karsintakisaa olleen.
Oli kuin oli. Euroviisu -ehdokkaamme on valittu ja makuasioista voi kiistellä. Tai sitten ei..
Kiistellä aina voi. Yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. Kakkos sijalle tullut olisi ehkä voinut voittaa? Reipas.
Ilmoita asiaton viesti
Minä tykkäsin neljännelle ja viidennelle sijalle päässeistä.
Ilmoita asiaton viesti
Muista kappaleista ei mitään tietoa, siirryin sille kanavalle vasta ääntenlaskennan loppuvaiheessa ja kuulin vain voittaneen. Ei sitä ainakakaan kenenkään hävetä tarvitse, laulajan ääntäkään.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä voittaja tais jonkunsortin musta hevonen kisassa olla.
Esitys sinällään oli hyvä, sillä siinä ei keikaroitu, eikä kosiskeltu yleisöä tanssi -tai muilla ”sirkustempuilla”.
Aika näyttää, onko kappaleessa euroviisu -ainesta vai sopisko se paremmin esimerkiksi hautajaistilaisuuksiin.
Huh, menikö synkäks?
Ilmoita asiaton viesti
Niin no, kun niitä euroviisujen loppukilpailuja on joskus katsonut niin menestys on riippunut siitäkin onko riittävästi ystävällismielisiä naapurimaita, sulle mulle menetelmälläkin on osansa. Kärkipään kahina on sitten erikseen ja tuskin tuolla kappaleella siinä ollaan mukana.
Ilmoita asiaton viesti
Osassa esityksiä naapurimaat ovat antaneet pisteitä toisilleen varmaan myös siksi, että laulu muistuttaa oman maan tyyliä. Mutta Ruotsi! Tämä meidän naapuri. Tämä se nyt ainakin on moneen kertaan nähty, kuultu ja koettu. Harvemmin meille pisteitä heittelevät. Tai antoivatko viime vuonna? Minä en muista. Tuskin muistan Suomen kappalettakaan!!
Ilmoita asiaton viesti
Taas kerran elämässäni olen päätynyt tähän rooliin – aliarvioin ja tuhoan kaikki odotukset.
UMK tai euroviisut, ihan sama millä nimellä niitä kutsutaan, ovat menettäneet merkityksensä. Vai muistatko miltä tuntui, kun soi tipit tii tai ihan vaan tom tom tom?
Marion oli kova jätkä, niin oli moni muukin. Nyt mennään uusilla tuulilla päin tuntemattomia vesiä. Musiikkimaailma on muuttunut, niin kuin koko maailma. Sen voi lukea uutisista, mutta näkee ihan korvalla, kun katsoo maailmaa, muutenkin kuin enkelin silmin.
Vanhan maailman hienot jutut ovat kuolleet. Viimeinen todellinen eusoviisuvoittaja lienee joku danske, joka teki hienon klassisen biisin tai suomalainen hevidinosaurus, joka erottautui valtavirrasta. En tiedä, en ole alan asiantuntija. Enkä edes kiinnostunut musiikillisista syistä. Ehkä hiukan kiinnostaa poliittinen konteksti, joka on hatarasti havaittavissa aina ja jatkuvasti.
Ilmoita asiaton viesti
Sinä sen sanoit.
Kyllä Tipitiitä ja Tom tom tomia alkaa olla ikävä. Niissä oli sitä jotain. Oli aitoa fiilinkiä!
Musiikki on muuttunut, näköjään myös ohjelmien teko. Näitä Uuden Musiikin Kilpailuja en ole aikaisemmin nähnyt, tätä viimeisintäkin vain osan. No, tuskin olen mitään menettänyt, enkä ainakaan, jos ohjelman kulku on ollut samaa kuin nyt tämä viimeisin. Lauluesitysten välit oli varmaan tarkoitettu viihdyttäviksi, mutta eivät ne sitä minun silmissäni olleet. Siksvarten olisin kaivannut, että laulut olisi laulettu lauluina peräkanaa ja olisi annettu sen muun toohottamisen olla.
Googletin mitä tämä UMK on. Tässä tulos:
”Uuden Musiikin Kilpailu on Yleisradion järjestämä kaikille musiikintekijöille avoin laulukilpailu, jossa musiikkityyli on vapaa. Kilpailussa etsitään parasta suomalaista kappaletta. Kilpailun voittaja edustaa Suomea Eurovision laulukilpailussa”
Noin kertoo Wikipedia.
Ja niin, mehän maksamme tuon ohjelman tekemisestä:
https://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Maksami…
Nyt on pakko murista ja todeta, jotta voisis sitä pikkusen parempaa vastinetta maksulleen saada! Tämä on minun mielipide. Ei välttämättä muiden!
Ja makuasia se tämäkin..
Ilmoita asiaton viesti
Sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa oli varmasti tarvetta nostaa kulttuuria esiin yleisradion voimin. Ei epäilystäkään, että ponnistukset eurooppalaiselle tasolle vaativat pieneltä maalta paljon.
Maailma on muuttunut, musiikki itsessään on se bisnes, ei joku yle pysty kilpailemaan. Verovaroja voidaan tuhlata, mutta sen tarkoituksenmukaisuus kulttuurin monimuotoisuuden mahdollistajana ja rikastuttajana tässä kontekstissa ei ole perusteltua. Jokainen sen tajuaa, mutta vanhoilla rattailla mennään kun hana on auki.
Hard Rock Hallelujah ei koskaan lähtenyt näistä lähtökohdista, vai olenko täysin väärässä? Miten kävi, historia kertoo, eikä voi siis olla väärässä.
Ilmoita asiaton viesti
Lordi esityksineen oli sitä jotain. Vastaavaa tuskin vastaan kävelee!
Minul on varmaan sivistyksessä pienen pieni aukko, kun on pakko kysyä esiintyykö Lordi vielä jossain?
Ilmoita asiaton viesti
”Nyt on pakko murista ja todeta, jotta voisis sitä pikkusen parempaa vastinetta maksulleen saada! Tämä on minun mielipide. Ei välttämättä muiden!
Ja makuasia se tämäkin..”
Kyllä se on myös minun mielipiteeni!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Hyvä, et joku toinenkin.
Paljonkohan po. ohjelman tekeminen on maksanut?
Olisivat nyt vaan laulattaneet laulut peräkanaa ja käyttäneet ohjelmaan varatut loppurahat vaikkapa jonkun luonto-ohjelman tekemiseen ja esittämiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen kappale osallistumisineen tuskin vie meitä konkurssiin, mutta varjele, jos voittaisimme. Se maksaisi monta miljoonaa.
Onneksi ehkä emme voita seuraavaan sataan vuoteen.
Ilmoita asiaton viesti
Sans se!
Olisi siinä järjestämistä ja rahan menoa, jos Suomen kisat pitäisi järjestää.
Lordin voiton jälkeen kilpailun järjestämisestä Suomessa taidettiin sentään selvitä kunnialla.
Tällaista infoa löytyy googlettamalla:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Eurovision_laulukilp…
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi_Eurovision_lau…
Ilmoita asiaton viesti
Mitä olisi netti ilman googlea?
Täältä tätä muistoa:
https://www.youtube.com/watch?v=gAh9NRGNhUU
On nuo aika mörköjä! Tai veijareitako vain?
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä sopivampaa olisi tämä muistelo, joka kertoo jotain suomalaisen euromusiikin historiasta:
https://www.youtube.com/watch?v=WkO2qJRDH6E&featur…
Ilmoita asiaton viesti
Hieno kappale!
Ilmoita asiaton viesti
Ihan totta, olihan siinä kohellusta.
Enpä olisi uskonut sen kappaleen voittavan. Ihme, että se oli ulkomaisen raadin suosikki myös, kun valinta ratkesi ulkomaisen raadin ja yleisön puhelinäänin yhteenlasketulla äänimäärällä.
Kai mustia lintuja me.
Ilmoita asiaton viesti
Mustarasta on ihana huiluäänine, jonka laulua odotan kovasti. Niitä on talvehtinut paljon lähiympäristössä.
Ilmoita asiaton viesti
Sitä ulkomaista raatia minä en ymmärtänyt lainkaan. Onko sellainen aikaisempinakin vuosina ollut?
Ilmoita asiaton viesti
Kerta oli ensimmäinen ja vähän yllättäväkin tuo raadin mukana olo.
Ilmoita asiaton viesti
Ohjelman kliimaksi oli Ruotsin raadin puheenjohtajan emävale ; Ohjelma parempi kuin Melodifestivalen, joko mahtavaa ironiaa tai hattuilua, en tiedä. Säälittävää höttöä koko sateenkaarisekoilu.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, tuon minäkin kuulin. Ja korvaan kyllä otti! Piruuttaan varmaan vertailua murjaisivat.
Ilmoita asiaton viesti
Tunnen olevani hiukan jäävi osallistumaan tähän keskusteluun. Poikamme Paul Uotilan bändi Satin Circus nimittäin osallistui UMK:hon v. 2015 kappaleella ”Crossroads”.
Satin Circus jäi kilpailssa hopealle, koska Suomen kansa halusi lähettää euroviisuihin Pertti Kurikan Nimipäivä -yhtyeen. Sen kappale oli jopa lyhyempi kuin kilpailun säännöt edellyttivät eli vain runsaan minuutin mittainen. Kilpailussa sitten kävi niin kuin kävi.
Parempi kun en kommentoi enempää. Sen vain voin sanoa, että minusta tämän vuoden voittajaballadi on vaikuttava. Se saattaa hyvinkin erottua joukosta.
Euroviisuista on tullut jonkinlainen jumppashow. Siinä pitäisi kilpailla melodioilla Schubertin tyyliin. Puoli vuosisataa sitten lavalle saattoi tulla nuori tyttö paljain jaloin laulamaan ihanan sävellyksen kitaran säestyksellä. Siihen pitäisi palata takaisin tästä nykyisestä kalliista ja turhasta tanssi-, jumppa- ja valoefektipelleilystä.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Just tätä, mitä viimeinen kappaleesi kertoo. Just tuohon euroviisukilpailut saisi palata niin Suomen karsinnan kuin itse kilpailun osalta.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä on vielä nostalginen muisto vuoden 2015 UMK:sta:
https://www.youtube.com/watch?v=88yg3EwMGhc
https://www.youtube.com/watch?v=530xiUSr4GU
Paul Uotila esiintyy Helsinki-laulujen illassa:
HELSINKI-LAULUJA VUOSAARESSA LAUANTAINA 04.02.2017 KLO 18.30:
Visor om Helsingfors Annika Cleo, Julia Högnabba, Paul Uotila och Tadamla 4.2.2017 klo 19.00VuotaloHurriklubi jossa kuullaan lauluja ja tekstejä Helsingistä.
http://www.vuotalo.fi/fi/tapahtumat/event/802DFB5B…
Viime viikolla Satin Circus esiintyi televisiossa:
Satin Circus -tärppejä Ylestä: https://haku.yle.fi/?language=sv&UILanguage=sv&q=S…
http://haku.yle.fi/?language=fi&UILanguage=fi&q=Sa…
Lisää tärppejä:
https://www.sonymusic.fi/artist/satin-circus/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Satin_Circus
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kappale tämä Crossroads on. Ja muutkin! Niitä voi taustalle pistää soimaan, jos täällä netin ääressä istuu. Kiitos!
Ilmoita asiaton viesti
Tuo Vuosaaren Helsinki-laulujen ilta oli aivan hurmaava. Jos ette päässeet paikalle, tässä on pikku näyte siitä, mitä Paul Uotila & Co esittivät:
http://areena.yle.fi/1-3969469?autoplay=true
Ilmoita asiaton viesti
Ja tässä vielä näyte Vuosaaren ohjelmistosta lauantaina 4.2. Tämä äänitys on Yle-ohjelmasta. http://areena.yle.fi/1-3966473
Ilmoita asiaton viesti
Eipä luulisi, että euroviisut ovat tärkeä asia myös Australiassa. Sehän johtuu siitä, että Australia osallistuu kilpailuun tälläkin kertaa. Sitä paitsi Australiassa asuvat Euroopan eri kansallisuudet seuraavat innokkaasti oman lähtömaansa kappaleen vastaanottoa. Kilpailua seurataan jopa hankalaan yöaikaan yhteiseltä näyttötaululta.
Australian valtion maailman suurimmassa maahanmuuttajaradiossa sBs:ssä Karl Mattaksen kokoamassa ohjelmassa esitellään jo tämän vuoden Suomen euroviisu.
Tietokoneella tai kännykällä voi kuunnella SBS Radion suomenkielisen
lähetyksen. Tuoreimman lähetyksen voi kuunnella tästä:
http://www.sbs.com.au/yourlanguage/finnish/audiohi…
Siinä kohdassa 48-52 minuuttia kerrotaan Suomen kappaleesta ”Blackbird”.
Olen muuten avustanut Suomi-raporteilla näitä SBS-lähetyksiä jo neljännesvuosisadan.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos linkistä.
Euroviisuille pitäisi keksiä uusi nimi.
Se on mun mielipide!
Eihän se enää pelkästään eurooppalaisten kisaa ole.
Maita on vaikka mistä.
Minulta ei kyl ehdotusta irtoa, ei ei, vaikka sitä jo hetken aikaa päässäni mietin.
Ilmoita asiaton viesti
Euroviisu -iltaa!
Suomen edustaja ei kisaan mukaan yltänyt, mutta nyt kun noita muiden maiden ”hoilotuksia ja huutamisia” on pari tuntia seurannut, niin huhhuh vaan.
Minun aikani ymmärtää noita kisoja alkaa ilmeisesti olla ohi! Sitä en sentäs tunnusta, että vanhaksi olisin tullut!!
Ilmoita asiaton viesti
Harmi, että nukuin enkä seurannut. Samoin kävi myös silloin kun Suomi voitti – heräsin Kalliossa avoimen ikkunan kautta kuuluneisiin huutoihin tajuamatta, että asia liittyi jotenkin euroviisuihin.
Mutta Portugal on nyt noussut uuteen loistoonsa. Ensin jalkapallon EM ja nyt euroviisut. Molemmat todellakin ansaittuja ja portugalilaiset nauttivat voitoistaan molemmissa tapauksissa.
https://www.youtube.com/watch?v=oWZrw3Cwraw&featur…
He odottavat vielä sitä ”kolmatta ihmettä”, mutta itse asiassa heillä on jo se vuodelta 1974 ja euroviisu siltäkin vuodelta on klassikko, vaikkei toki voittaja, mutta omalla tavallaan merkittävä myös historiallisesti.
https://www.youtube.com/watch?v=89LBNSX_vig
Ilmoita asiaton viesti