Tavallinen vai hajoava?
Ruokapuolelle se tämäkin kirjoitus nyt tuupattava on.
Yhteishyvä, tuo omistajan oma lehti 1/2018/sivu 15, mainostaa tai no, en tiedä onko suoraan mikään mainoskaan, mutta ehkä sinne päin: Syksyyn mennessä kaikkiin S-ryhmän kauppoihin tulee kestohevipusseja.
Pussit tarkoitetaan hedelmien ja vihannesten pakkaamiseen. Tavoitteena on muovijätteen vähentäminen, joten syksystä lähtien opettelemme ruokakaupassa käymisen kylkiäisenä myös entistä tarkempaan jätehuoltoon.
Kyllä siinä kauppareissu saa vallan uutta hohtoa, kun mietit, minkä pussin esim. tomaateille otat. Tarjolla on hevipussia, biohevipussia ja sitten vielä kestohevipussia. Toivottavasti älykärryt, nämä, joita pohjoisessa jo käytössä on, tulevaisuudessa ilmoittavat, mikä pussi millekin tuotteelle on sopivin, mikä valitaan. Meinaan vaan, että minä alan pikkusen hermostua, eikun huolestua näistä uutuuksien uutuuksista ja vaihtoehtojen tarjoamisista.
Kauppakassi minulla jo on. Ei ole mikään kertakäyttöjuttu. Kait minä tottelevaisena kansalaisena sit ostan sen kestohevinkin!
Mutta mitäs te muut meinaatte tehdä?
Joko Teillä kaikilla on kassit ja pussukat kauppaan mennessä omasta takaa vai otatteko siinä samassa, kun päivän Iltiksen ostatte, ostatteko vielä myös muovikassin, sen, joka ei ihan heti hajoa?
Totta hemmetissä otan kassin mukaan (tavallisesti kaksi polkupyöräkassia), kun menen kauppaan. Miksi ihmeessä en ottaisi?
Ikinä en osta muovikassia, enkä sen puoleen tue roskalehtiäkään niitä ostamalla.
Ilmoita asiaton viesti
No just.
Kassit ja korit ne minullakin, mutta jos pikkuisen ruokakaupan kassalla ympärilleen vilkuilee, niin kyllä aika moni sen muovikassin vielä ostaa. Kassan vieressä on myynnissä, eilen viimeks katselin Prismassa, todella kaunista monen kauppareissun kestävää kassia. Eikä edes maksa paljon.
Ja roskalehti? Nyt et varmaan tarkoita mitään syötävää. Hajoavaa sentäs..
Ilmoita asiaton viesti
Onhan kassoilla paperikassejakin jos joskus ostaa enemmän kuin kauppakassiin ja siihen taitettuihin kangaskasseihin mahtuu. Kompostoitaviakin on, mutta niiden kestävyyttä en ole kokeillut kun hedelmä- ja vihannesosastoilla olevat pienet vihreät pussit eivät kestä ehjinä kauaakaan kun niihin kerää märkiä kahvinporoja.
Taloyhtiössä on aika hyvin erilaisia jäteastioita, mutta jätehuone on käymässä ahtaaksi, alkuun kun ei ollut metalliin ja lasinkeräykseenkään.
Ilmoita asiaton viesti
Joka miehellä on kassit mukana.
Ilmoita asiaton viesti
Joka miehellä! Oleks ihan ihan varma?
En kehtaa sanoa, mitä muuta tässä mieleen nousi..
Ilmoita asiaton viesti
Useimmiten, pidän kangaskassin mukanani. Yksinasuvana (tosin 2 x koira ja 1 x kissa) perheessäni, suurempien ostosten takia, otan mukaani ison kestokassin.
Muovijätteen haitallisuudesta on hyvä päästä eroon.
Omalla käyttäytymisellään voi tehdä paljon.
Ilmoita asiaton viesti
Ohjaaminen toisenlaiseen toimimiseen niinkuin nyt nuo hevipussukatkin tulevat olemaan, opettavat meitä pikkuhiljaa uusille tavoille ja kun tarpeeks aikaa kuluu, hän, joka ehkä hanttiin vielä pistää, hänkin sopeutuu. Sopeutuu viimeistään silloin, kun muovikasseja ei enää mistään saa.
Täytyykin tästä tallentaa muutama kassi kotimuseoon. Saavat lapsenlapset joku päivä ihmetellä, ”et mitä noi tommoset on?”
Ilmoita asiaton viesti
Minä menen yleensä kauppaan tyhjä reppu selässä, ja enemmän tai vähemmän täynnä lähden sieltä pois. Hedelmät, kuten myös perunat – jos niitä ostan, otan aina biohajoavaan pussiin, josta joku kyllä sanoi, ettei täysin hajoa.
Olen mielestäni varsin ekologinen persoona sillä lajittelen kaiken mahdollisen. En edes muovia laita sekajätteeseen vaan kuljetan sen kävellen läheisen marketin vieressä olevaan muovinkeräysastiaan (700m.)
Biojätettä minulta tulee hyvin vähän – no olenhan vaan yhden hengen talous (toistaiseksi). Biojätteeseen menee lähinnä appelsiininkuoria ja vastaavaa. Perunatkin syön nykyisin kuorineen, kuten tottakai omenatkin ja sen sellaiset. Porkkanat kyllä kuorin – punajuuria en itse enää valmista, liian työlästä.
No en syö myöskään sipulin kuoria. Ja valkosipulin ostan valmiina jauheena.
Ketsuppiakin käytän: vähäsuolaista jossa ei ole lisäaineita.
Olen siis pikkaisen kummallinen mies yksinasujaksi?
”tervetuloa kylään” – enkä nyt tarkoita ketään nimenomaista henkilöä.
Ilmoita asiaton viesti
Punajuurethan on sikäli ihan iisejä, että keitetyistä punajuurista lähtee kuori kädessä hiukan puristamalla, kun ei anna niiden jäähtyä.
Ilmoita asiaton viesti
Totta. Joskus aikoinaan tein ihan itse säilykepunajuuria. Etikkapunajuuriksikin niitä jotkut kutsuvat. Ja parempia olivat kuin kaupan. Äitini sellaisia tekee vieläkin. LIDL myy välillä tarjouksessa sellaista isoa purkkia punajuuria, ovat lähes yhtä hyviä.
Samoin itse tehdyt ns. suolakurkut, eli maustekurkut, ovat parempia kuin mitä kaupasta saa. No ehkä tuo kaikki johtuu vaan siitä, että olen pienestä pitäen tottunut syömään hyvää ruokaa ja hyviä säilykkeitäkin (siis itse tehtyjä). Siitä voin syyttää vain äitiäni.
Ilmoita asiaton viesti
Olen jo tottunut ottamaan mukaan kangaskassin, jossa sisällä kaksi muuta tyhjää kangaskassia.
Mukavaa kuulla tästä kaupan uutuudesta toiselta bloggaajalta. Lehti on vielä lukematta.
Uskon, että kun omaan kauppaan joskus tulee vastaava systeemi, ostan sellaiset ja laitan ne tyhjinä aina siihen Marimekon kangaskassiini. Sieltä otan tarvittavat pussukat esille ja keveinä pusseina ei haittaa, vaikka jäisi ostamatta hedelmiä tai vihanneksia. Perunapussi ehkä haasteellisin, kun perunoissa multaa, mutta ehkä pussi kannattaa huuhdella silloin tällöin. Ja muitakin pusseja pitää varmaan välillä pesaista.
Jos tarvetta, ostan muovikassinkin, enkä tunne omantunnonvaivoja, kun tavallisesti toimin ekoloogisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Kestohedelmäpusseja (polyesteriä?) on ollut jo kauan ja ne on tarvittaessa helppo pesaista käsin. Hintakin näkyy laskeneen, tai sitten ostamistani on mennyt osa hyväntekeväisyyteen. Ei vaan ole tarpeeksi montaa, joten otan tarvittaessa kompostoitavan.
https://patarumpu.fi/2018/01/11/hevipussien-kulutu…
Ilmoita asiaton viesti
Roskapusseina minulla on jo jonkun aikaa ollut käytössä jonkun sortin hajoavaa laatua. On kyl niin hentoinen ja hauras, että välillä meinaa hajota ennen ennenkuin saan sen sisältöineen päivineen kiikutettua ulkorakennuksen kulmalla sijaitsevaan roska-astiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kehittely on varmaan vielä kesken ja se maksatetaan ostajilla: joko pussi puolilleen ja taas uusi käyttöön, tai kaksi pussia sisäkkäin. Tukevia lajittelutapoja on mm. kerätä metallikansia, alumiinifoliota ym. kahvipakettipussiin:)
Ilmoita asiaton viesti
Minä en juo kahvia, joten lataanko metallit teepussiin?
Ilmoita asiaton viesti
Ota pätkä metallilankaa, tee purkinkansiin reikiä ja pujottele niitä siihen.
Ilmoita asiaton viesti
No tuosta saa maalla asuva, jos mansikkamaa on, lintujen hätistäjät kaupan päälle. Johonkin parin puutapin väliin metallit kilisemään ja se on sit siinä. Vai onko?
Ilmoita asiaton viesti
En tarvitse Seija tehdä sellaista, ostin Bauhausista alennuksella kolme kahden ämpärin jätemekanismia. On oma astia kuudelle eri jätteelle. On kaatopaikka-astia, muoviroskille astia, kompostiasti, metalille astia, pahville omansa, sitten on ongelmajätteille myös oma eri lokeroihin jaettu astia. Yhden sortin jätepaikka on myös uuni johon menee sellaista pintä sytykettä, paperia ja lehtiä ym puiden sekaan polttoon.
Jätteet roudataan itse kaupan pihoilla oleviin virallisiin keräyskontteihin, eli muovit ja pahvit. Kaatopaikalle viedään itse, metallit, käsittelemätön puu, kyllästetty puu, pahvit, televisio ja pienkone, jäteöljyt, lasit, ym…
No jäteautoon ei jää mitään, eikä se ole käynyt pihassamme neljään vuoteen.
Tein viime kesänä sellaisen pientalon jätekatoksen siellä on viisi isoa astiaa eri jätteille ja kaksi kompostiastiaa.
Jos olisimme siinä virallisessa jätehuollossa, kaikki roskat menisivät yhteen kuorma-autoon ja kipattaisiin kaatopaikalle. Sellaisessa järjestelmässä on valtaisa osa suomalaisia, eli lajittelu on aivan olematonta.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä, tytär kysyi kauan sitten että miksi en lajittele biojätteitä eri astiaan, minä siihen että mitä hyötyä kun kipataan samaan jäteautoon. Täytyy käydä katsastamassa tyhjennetäänkö koko jätehuoneen sisältö vieläkin samaan malliin, ts. onko lajittelusta muuta hyötyä kuin että eivät ole muovipussissa. – Paperinkeräysastia tyhjennetään erikseen, ainut mikä on varmaa.
Ilmoita asiaton viesti
Noinhan se on korkeintaa kaksi autoa käy kierroksella ja ne ovat seka ja paperi.
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin kaupungeissa lajittelu on yhtä tyhjän kanssa ennen kuin saadaan vaikka kortteleihin riittävästi erikseen tyhjennettäviä jätekontteja, joihin voi viedä lasin, metallin, ja ennen kaikkea muovin ja vaaralliset jätteet. Kiertävä jäteauto esim. huonekaluille aikataulullisine reitteineenkin pysähtyy vain muutamassa paikassa; lähin pysäkki taitaa olla linnuntietä kilometrin päässä, kotiin tilatun hintaa en tiedä. Jotta vasta lapsenkengissä se jäte-erittely on, sen varassa että on itse aktiivinen.
Ilmoita asiaton viesti
Anteeksi on vielä biojäte-autokin.
https://www.youtube.com/watch?v=ipwfk120UAY
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy käydä vilkaisemassa tyhjennetäänkö biojäteastia erikseen, mutta aika vähän tavaraa sinne kertyy verrattuna sekajätteeseen.
Ja kun muovista halutaan päästä eroon niin miksi ihmeessä sille ei ole erillistä astiaa, viime viikollakin sekajäteastia oli puolillaan pakkausmuovia, joku oli kaiketi ostanut huonekaluja tai uusinut keittiökoneita.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä, miksi muovia ei kerätä aidosti. Siellä kauppojen pihaasa oleviin kontteihinkin on tosi vaike lappaa niitä pusssukoita kun kita on tehty niin ahtaaksi täyttää. Menee hermot kele tana kele…
Lapsikin osaisi paremmin suunnitella keräilyastia´t, onko niiden tarkoitus karkoittaa asiakkaat?
Ilmoita asiaton viesti
Ja miksi kaikkea pakataan muovipulloihin, ekologisena mainostettu mäntysuopalioskin. Miksi sitäkään ei pakata pahvitölkkiin, kestää pahvitölkki vaikka siirapinkin.
Ilmoita asiaton viesti
Itse ihmettelen sitä, että tässä taloyhtiössä jossa asun niin ei niin ikään ole erillistä muovinkeräystä. Moni laittaakin ne sekajätteeseen, joka ainakin täällä menee polttoon.
Mutta kas kumma: meillä on täällä myös energiajätteen keräys – menee muuten samaan polttoon kuin tuo sekajätekin. Helposti olisi siis saatavilla astia muovinkierrätystä varten. Energiajäte vain jatkossa sekajätteen sekaan.
Käsittääkseni täällä biojäte tyhjennetään ihan erikseen, sellaisella kaksijakoisella autolla pienemmälle puolelle, ja menee kompostointiin.
* * *
Tiesittekö muuten, että ainakin täällä missä minä asun niin kunnilla on jokaisella velvollisuus ottaa vastaa tietty määrä tuota biojätteestä tehtyä kompostimultaa. Sitä kun ei yleensä voi eikä saa käyttää paikoissa joissa kasvatetaan kasveja syötäväksi.
Tuo osittain mielestäni selittää sen miksi nurmikkoa tehdään vähän sinne sun tänne.
Ilmoita asiaton viesti
Eräässä kunnassa jossa aikoinaan asuin niin tehtiin päätös, että kun vähintään viiden asunnon asunto-osakeyhtiöt lajittelevat riittävästi niin saavat 30%:n alennuksen jätemaksuista.
Ja minä tietysti valitin päätöksestä. Siitä seurasi, että kaikki saivat alennuksen jotka lajittelivat riittävästi, myös siis omakotiasukkaat, jollainen tuolloin olin.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät nuo biohajoavat ainakaan minun kompostissani hajoa. Sama koskee sitrushedelmien kuoria.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, ei omaan kompostiin kannata mitään pusseja panna. Sitrushedelmien kuorten en ole huomannut aiheuttavan ongelmia, mutta esim. munankuoret hajoavat varsin hitaasti. Mutta kyllä ne katteen joukossa menevät ja ajan mittaan hajoavat, kuten kananluutkin. Ja voihan kompostoria tyhjentäessä panna huonosti hajonneita juttuja ”toiselle kierrokselle”.
Roskapussi on muuten minulle aika tuntematon käsite. En muista koskaan tarvinneeni sellaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Heitinpä kerran kompostiin kuolleen siilin. Se ei eettisesti ajateltuna ollut lainkaan tyylikäs tai kunnioittava temppu, ja juttu ikään kuin jatkuikin todella pitkään: siilin piikkinahka säilyi ehjänä vaikka kuinka kauan, ja tuli kompostia sekoitellessani vastaan yhä uudelleen. Harmittihan se, sekä siilin kohtalo että oma tunteeton suhtautumiseni menehtyneeseen eläimeen.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä molemmissa on sama juttu: aika hoitaa – mutta kuinka pitkä aika?
Ilmoita asiaton viesti
Sama tuli minulle mieleen! Tsemppiä Tuomolle!
Ilmoita asiaton viesti
Ohhoh! Arilla on vallan hienot systeemit. Kts. kohta 20.
Ilmoita asiaton viesti
Sain ahaa-elämyksen, kun näin ne jäte-liukuämpäritkompleksit alennuksessa. Alakaappi tyhjäksi kaikesta ja kolme modulia tilalle, juuri sopivat. Mutta se vaatii sitten myös pihalle vastaavat astiat isompana. Nopeasti käsi oppi löytämään kompostit, muovit ja metallit omilta paikoiltaan kun ne vain on olemassa.
Muuten joutuu pistämään kaikki siihen samaan;)))
Ilmoita asiaton viesti
Sopiikohan ne roskukaapin vanhoihin standardiliukuihin? Ainakin yhden kun hankkisi niin voisi viedä lasin ja metallin jätekonttiin marketin pihaan, tai ainakin vähitellen kerätä sinne vietäväksi autotalliin.
Ilmoita asiaton viesti
Muistaakseni sopi vanhoihin liukuihin. Jouduin kyllä irrottamaan sen vanhan, kun piti hiukan tiivistää. Akkukoneella se käy nykyisin näpsäkästi, meinaan se ruuvin pyörittäminen.
Kolme liukumekanismia sopi ainakin meillä kahden oven taakse, siellä voi kyllä tiskialtaan hajulukot haitata. Jouduin niitäkin hieman vääntelemään taaemmaksi ja silti yksi sanko piti hieman työstää.
Ilmoita asiaton viesti
Kauppa varten on vuosia ollut jättikokoinen Marimekon kassi. Monta kertaa se on pesukoneessakin käynyt. Tukeva ja tilava. Ostin kerran hedelmille erillisen pussin. Alkuun sitä käytin erilaisille hedelmille ym., mutta se on siirtynyt muihin tehtäviin.
Reppu on myös hyvä pienempiä ostoksia tehdessä. Selässä kulkee ja on kevyt.
Erittelen kotona muovit omaan pussiin ja ne viedään muovikeräykseen. Lehdet ja pullot sekä tölkit menevät omiin keräyksiin. Eikä sitten paljon jää sekajätteeksi. Talvella en kompostiin vie kuoria enkä muuta biojätettä, joten ne kyllä menevät sekajätteeseen. Ei kahden hengen taloudesta niin kovin paljon sekajätettä tule. Kahvikone jauhaa pavut ja välillä heivaan porot kukkapenkkiin. Talvella sekään ei kovasti houkuta. Keväällä haisevat, jos niitä on levitellyt pitkin talvea. Tietysti kotona voisi olla minikomposti, mutta onko se ihan ok?
Ilmoita asiaton viesti
Arille kohtaan 20 iso ihmetys. Ei sitä, että hän olisi tehnyt jotain väärin, vaan sitä, että miten on mahdollista, ettei teilpäi käy jäteauto.
Meilpäi on tämmöset määräykset:
”Kaikki asuinkiinteistöt ja vapaa-ajan kiinteistöt on liitettävä jätteenkuljetukseen. Salossa on voimassa kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä. Tämä tarkoittaa, että kiinteistön haltija hankkii kiinteistölleen tarvittavat jäteastiat ja tilaa astioille tyhjennykset joltakin alueella toimivalta yrittäjältä.”
http://www.salo.fi/asuminenjaymparisto/asuminen/ja…
Ilmoita asiaton viesti
Kun siellä on sellainen kohta, että kertojen määrää voi tarvittaessa harventaa, eli me kuulumme siihen systeemiin, mutta on vain harvemmin tarvetta. Tuo auto käy naapurissa säännöllisesti ja jos ilmoitamme, niin käy taas meilläkin. Kun viemme ja lajittelemme roskat itse niin niin pitään pidämme taukoa.
Se on vain meillä sellainen elämäntapa, eikä se sulje lakia pois, vaan siirtää hakukertoja harvemmaksi;) Olemme hankkineet palvelun, mutta käytämme sitä harvakseltaan.
Ilmoita asiaton viesti