Minä lupailen

Tässä kohtaa pitäisi vissiin kirjoittaa joku hieno yhteenveto kohta lopuillaan olevasta vuodesta. Mutta: nyt ei kerkee, eikä ajatuskaan oikein kulje. Nyt on vauhti päällä ihan jostain muusta.

Olen pari päivää kohnannut nurkkiani  ja yrittänyt hävittää semmosta, jota en enää tarvitse. Neliöitä, nurkkia ja komeroita minulla sattuu olemaan yli tarpeeni.   

En minä mihinkään muuttamassa ole. Ihan muuten vaan päätin terästäytyä. Että pois, pois ja pois vaan kaikki ylimääräinen krääsä. 

Hyvä on tavoite, mutta tuskin minä vieläkään ihan kaikkea raaskin hävittää. Sodan jälkeen syntynyt on ikuinen hamstraaja. En tiedä ovatko muut, mutta minä ainakin. "Jos kuitenkin tarttee" -teemalla sitä työntää komeroihin, varastoihin, milloin mihinkin talteen ihan vaikka mitä. 

Eivät tämän päivän nuoret noin toimi. Heillähän on huusholleissaan hyvinkin väljää ja selkeää. Sellaista yksinkertaista. On sillä joku hieno nimikin, sillä tyylillä. Minimalismia taisi olla.  

Kyllä sen minimalismin meikäläinenkin varmaan oppisi tai saavuttaisi, jos muuttaisin kerran vuodessa (edes kerran viidessä) ja joka kerta pienempään asuntoon. Jos oikein tarkkaan miettii, niin mitä muuta sitä kotiinsa tarttee kuin sängyn, kahvikeittimen, peruna- ja puurokattilan sekä paistinpannun. Ja muutaman kupin, lautasen ja aterimet. 

Tai olisko tuossa sittenkin hyvä olla vielä jotain muuta? Jotain tosi, tosi tarpeellista?

En tiedä, mutta minä lupailen. Lupailen ensi vuodelle, että en enää kerää, enkä hanki sellaista, jota en välttämättä tarvitse. 

Huom. lupailen. Luvata -sanaa en tähän uskalla kirjata. 
Välttämättä -sanastakin voin vielä joutua neuvottelemaan. 
Onneksi huushollissani asuu vain minä.
Hyvää uutta vuotta Ystävät!

 

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu