JouluMuorin Jouluikkuna
Moni meistä on facebookissa. Minäkin. Se on paikka, jossa ei tarvitse yksikseen olla, sillä ryhmiä, joihin voi liittyä, niitä on. Niitä on paljon. Niitä on todella paljon.
Koko päivää en bruukaa face -linjoilla roikkua, mutta silloin tällöin päivän aikana sinne kyl piipahdan. Tsekkaan, mitä kavereille kuuluu ja mitä eri ryhmissä tapahtuu.
Suosikkini on, hupsista !! meneekö mainostamisen puolelle, kun kerron, että se on ”pelastetaan vanhojen talojen naiset”.
Toinen minua kiinnostava ryhmä on ”raanut, täkänät ja muut kudotut/kirjotut seinätekstiilit.” Tänään tuuppasin tuolle sivustolle kaksi kuvaa. Ne eivät liittyneet raanuihin, eivät täkänöihin, eivät muihinkaan sivustolla yleensä näkyviin käsitöihin, mutta ajattelin, että annan ryhmän jäsenille vinkkejä. Ihan nyt vaan semmosta, miten käsityölle voi antaa uuden elämän.
Toisen noista vinkeistä nostan nyt tänne esille. Kuvat kertovat
Kyseessä on kirppikseltä muutamalla eurolla ostettu hartiahuivi – luit oikein – siis hartiahuivi. Hartioilleni sitä sovitin, mutta ei tuntunut luonikkaalta. Ei, ei. Sitten kiersin huivi käsien välissä huoneesta toiseen ja mietin, mihin muuhun tarkoitukseen se sopisi.
Ei kauaa kestänyt, kun löytyi kohde, löytyi paikka. Ikkuna! Aijai, kun huivi näytti hienolta valoa vasten. Jaa, että millä konstein se tuolla nyt sit keikkuu ja roikkuu? Näin: pujottelin yläpäähän huivin pituisen tikun, sitten vasaroin ikkunan sivuille pari naulaa ja sit ripustin viritykseni lasia vasten. Lasiset linnut siinä jo aikaisemmin keikkuivatkin..
”Oikke hiano, ku itte kehu.”
Tämä oli JouluMuorin jouluinen vinkki ja saatte matkia! Muutoin jouluun valmistautumiseni on aikalailla olematonta. Tai no, on jotain. Kaikki on aloittamista vailla valmista..
Nykyisin hyvän harvoin ehdin Vapaavuoroon, mutta nyt ehdin ja siksi kiitän noista vikistä. Hyvää joulun odotusta sinulle!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos samoin, hyvää Joulua.
Kyllä minulla muitakin vinkkejä on. Pitänee joskus nostaa tännekin viel esille. Kierrän silloin tällöin kirppiksiä (Salossa niitä muuten on, on paljon) ja kyl melkein aina jotain ostan. Ei saisis, kun nurkat on jo ennestään täynnä, mutta puolilmaisena kaupattavat käsityöt on pikkupakko pelastaa. Huom. pelastaa!! Yleensä mietin, mitä muuta käyttöä ostokselleni voisin ajatella kuin sen, miksi se alunperin on tarkoitettu. Hartiahuiveja minulla on jo ennestään, joten tämän ikkunakoristeeksi nostaminen ei tuo vilua harteilleni!
Ilmoita asiaton viesti
Löysin minäkin hartiahuivin hyllyn perukoilta ja laitoin työtuolin selykselle, jos vaikka istuessa vilu yllättää. Jouluna varmaankin jouluyöpaidassa tulee istahdettua lukemaan ja kirjoittelemaan. Hartiahuivin voi nostaa harteille.
Hartiahuivi on varmaankin ollut aiemmin tärkeä asuste. Sitä on pidetty viileissä huoneissa ja joskus myös takin päällä ulkona.
Hyvää Joulua!
Ilmoita asiaton viesti
Juu. Pidä framilla vaan hartiahuivisi. Voit hyvinkin tarvita.
Tuohon edellä jo totesin, että muitakin huiveja minulla on, joten tänä vuonna ikkunakoristeeksi päätynyt saa nyt olla koriste ja tehoste.. Se, mitä se on esim. juhannuksena, sitä en vielä tiedä..
Hyvää joulua Sinullekin.
Ilmoita asiaton viesti