Kokosin grillin

Salolaiset ovat innostuneet grillaamaan. Niin varmaan muutkin.

Paikallislehtemme kertoo, että nyt kun ollaan paljon kotona, kotipihaan halutaan panostaa. Luksusta hankitaan. Liikkeistä löytyy kuulemma grillejä jokaiseen makuun. Kaasugrilliä kehutaan. Että se on helppo ja nopea.

Jaa-a. Mitä tuohon nyt sanoisi?

Minulla ei mitään kaasullista ole ollut, eikä muutoinkaan mitään luksusta, mutta uusi grilli kyl oli nyt kesän kynnyksellä etsittävä. Edellisestä – vanha kuin taivas – hajosi pohja. Just ja just sain äitienpäivän aattona makkarat paistettua. Äitienpäivänä se ei sitten enää onnistunut. Pohja vähän vielä piti, mutta jalat pettivät. Ne vaan irtosivat. Vanhuus se tulee näköjään grillillekin.

Ajattelin, että jos samanlaisen (kaasua en edes ajatellut) ostan kuin entinen, niin sehän on helppo juttu. Ei ollut. Googlettamalla löytyi parinkympin grillejä, mutta kun ensimmäiseen sellaista myyvään kauppaan menin, niin ei-oota tarjottiin. Toinen kauppa onneksi luonnisti. Ostin grillin ja tulin tyytyväisenä kotiin. Sitten kokoamaan!

Tyytyväisyys pikkuisen laimeni, kun aloin osasia yhteen kasata. Osia oli paljon, oli kansi ja pohja, oli jalkoja ja ritilöitä, oli muttereita ja oli sivukaupalla ohjetta.

Yksin ähelsin. Välillä en tiennyt mitä kohtaa olisi pitänyt tukea, jotta sain jalat ja pyörät paikoilleen. Mutta sainpas. Kannen ja kahvatkin. Tunti siihen meni. Jos olisi saman tien tarvinnut koota toinen, niin sitä en enää olisi tehnyt.

Vanhan grillin kansi ja pohjaosa päätyivät kukkasten alustoiksi ja yhteen kukkapuskaan ne raihnaiset jalatkin pyörineen päivineen päätyivät. Ei siis mennyt ennen aikojaan mitään hukkaan!

Että tämmöstä. Tervetuloa suvi! Pihan grillipaikka on valmiina.

 Ukkosesta uhkaillaan. Siitä en niin välittäisi!