Pääministeri pukeutuu
Vuonna 2014 paheksuin silloisen pääministeri Alexander Stubbin pukeutumista. Kyseessä ei ollut mikään virallinen tilaisuus, mutta silti kehtasin arvostella, että herra pääministerin shortseista oli kretonki loppunut kesken.
Vähän tulee sama olo, kun katsoo eilisiä uutislööppejä ja näkee kuvia meidän nykyisestä pääministeristämme. Rouva ministeri on aloittanut kesälomansa. Vaatekomerosta on löytynyt päällepantavaa ja sitten rouva on miehensä kanssa ottanut suunnan Turkuun ja Ruisrockiin.
Pariskunnan yhteiskuva Instagramissa on ihan söpönen, mutta tuo toinen kuva, jota kohta mainostetaan varmaan ympäri maailmaa, se ei ole, ei minun silmissäni, eikä minun mielestäni. Farkkushortsit, revityt sellaiset ja valtakunnan pääministeri ovat shokeeraava yhdistelmä.
Voi olla, että puolet kansasta on sitä mieltä, että ”voivoi ku hianoo”, Sanna osaa, Sanna uskaltaa, Sanna näyttää mallia, mutta voi olla, että toinen puoli kansasta ajattelee yhtä vanhanaikaisesti kuin minä. Että olisi nyt vaan laittanut jotain nättiä ylleen. Olisi pukeutunut vaikka siihen Pride -marssilla käyttämäänsä mekkoon. Tai johonkin suomalaiseen mekkomerkkiin.
Pääministerimme kuuluu siihen kadehdittavaan ihmistyyppiin, jonka päällä kaikki vaatteet näyttää hyvältä. Julkisessa virassa oleva ei varmaankaan koskaan ole täysin ”lomalla”, joten ymmärrän blogistia hänen huolessaan. Kuitenkaan ei ole syytä huoleen, kyllä pukeutuminen kuvan perusteella on ollut tarpeeksi asiallista.
Suomalaiset ovat kesällä lomaterässä ja uutisointi myös. Onkin hyvä, että vakavammat aiheet saavat vähän levätä. Muoti, sääilmiöt ja ihmissuhdeasiat korostuvat uutisoinnissa kesäaikaan.
Ilmoita asiaton viesti
Sanna Marinin lomatyyli on täysin lyömätön, minkä voin todeta suhteellisen painokkaasti vietettyäni äskettäin muutamia päiviä Milanossa. Marinin olemus ei häviä muotikeskuksen hahmoille pisteen puolikkaallakaan. Päinvastoin: Sannan kesä-look olisi parhaimmistoa myös Via Oreficilla.
PS. Nahkarotsi on sama, jolla Sanna Marin käänsi ruotsalaisten päät muutamia kuukausia sitten.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008751688.html
Ilmoita asiaton viesti
Sanna ja shortsit on varmaan taas täysin tietoinen valinta. Asua matkitaan on yksi peruste (luulen niin) ja toinen, että saadaan vähäksi aikaa huomio pois politiikasta (uskon niin). On brittien Boriskin jotain yrittänyt. Tukka on kuin Jukolan Jussilla, mutta en ole huomannut, että siitä olisi muoti-ilmiö tullut.
Ilmoita asiaton viesti
Sanna Marin ei tietenkään pukeudu vahingossa, mutta eivätpä Johnsonin hiuksetkaan ole sotkussa sattumalta. Timo Soini on omin silmin nähnyt, kuinka Boris pöyhi hiuksensa entistä enemmän sekaisin huomatessaan joutuvansa hetken kuluttua kameroiden eteen.
https://img.ilcdn.fi/lEbUmmA-OYnUOtI0uzodaLn8eQg=/full-fit-in/612×0/img-s3.ilcdn.fi/5bcd552f6b307f9d43b42ab7c8a8b38bd12a9268a739135b81d693a008429dfe.jpg
Ilmoita asiaton viesti
Eikä Timo Soininkaan rypistynyt, huonosti istuva puku ollut sattumaa.
Ilmoita asiaton viesti
Boriksen vapaa-ajanpukeutuminen vasta totaalisen tyylitöntä onkin.
Ilmoita asiaton viesti
Tottakai Marin on miettinyt mitä laittaisi ylleen kun julkisuudenhallinta on pukeutumisen osalta parasta A-luokkaa: Instaan ilmoitus Ruisrockiin lähdöstä ja a vot, taas kiertää kuva maailmalla:)
Hyvin toteutettu.
Ilmoita asiaton viesti
Valokuvaajakin löytyi:
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/a1505ef6-74c5-4637-84ac-3112d9064acb
Ilmoita asiaton viesti
Pitäähän pääministerinkin sentään joskus jakkupuvusta erilleen päästä, varsinkin lomalla. Jos hänet olisi bongattu nännitapahtumasta ilman paitaa olisin kohottanut kulmakarvojani – ainakin vähän.
Ilmoita asiaton viesti
Tärkeintä ei ole ollenkaan se, mitä on pääministerin päällä, vaan se mitä on hänen päässään.
Mielestäni harvinaisen järkevä nuori nainen.
Ounastelen, että aikanaan hän on Suomen presidentti.
Ilmoita asiaton viesti
Pääministerimme oli vapaalla, ja pukeutui juuri niin kuin tuollaisessa tilaisuudessa pukeudutaankin. Hänen tyylinsä oli upea. Tykkään!
Hän ei pönötä eikä tärkeile. Hän on asiansa osaava nainen ja tehnyt työnsä hyvin ja on nyt ansainnut lomansa. Hän ei häpeä itseään, ja näin pitää ollakin.
Osa kansasta on tosiaankin sitä mieltä, ettei noin pidä pukeutua. Mutta se on jo vanhaa ja homehtunutta ajattelua.
Heidän kannattaisi tuulettaa vanhoja ajatuksiaan ja antaa uusien tuulien puhaltaa vanhentunesiin arvoihinsa.
Ihastuttavan raikas tuulahdus!
Terveisin Kukkahattutäti 69 v.
Ilmoita asiaton viesti
Pääministeri pukeutui juuri tilaisuuteen sopivasti, olihan kyse rock-tapahtumasta. Savonlinnan oopperajuhlilla tuo olisi ollut väärä asu.
Ilmoita asiaton viesti
Seurataan, seurataan. Siis jos vaikka rva pääministeri Savonlinnaankin vielä menisi.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoituksella nostin Marinin pukeutumisen esille, jotta nousisi esiin puolesta tai vastaan, tykkää tai en tykkää -kommentteja.
Aikaisemmin tänne jo kommentoin, että ”Sanna ja shortsit on varmaan taas täysin tietoinen valinta. Asua matkitaan on yksi peruste (luulen niin) ja toinen, että saadaan vähäksi aikaa huomio pois politiikasta (uskon niin).”
Menneestä rock -tapahtumasta ja Marinin pukeutumisesta on päästy muun maailman tietoisuuteen ja mainos se on pienikin mainos. Moni ulkomaalainen saattaa googlettaa selvittääkseen, missä se tämmöinen maa ja pääministeri oikein on. Ei se mikään huono asia ole.
Brittien Boriskin on shortseineen esiin kaivettu https://www.is.fi/viihde/art-2000008938329.html
Sanna kyl saa minultakin kuvansa osalta peukun ylös, Boris peukun alas.
Me muutumme ja mukaudumme.
Vuosia, vuosia sitten kun tyttäreni oli päiväkoti-ikäinen ja näki ylläni pitkät housut (eka kerta hänelle) tyttö hyvin, hyvin paheksuvalla ilmeellä ja äänensävyllä kysyi: luuletko sää nyt olevas poika?
Pitkistä housuista en ole koskaan tykännyt muuta kuin pihahommissa, mutta nyt olen pikkuisen periksi antanut. Että jossain muuallakin. Viimeksi kesäteatterissa ylläni oli ”sannamarinit” = legginssit. Lastenlasten 4 ja 6 v kanssa touhutessa hameesta olisi haittaa, joten legginssit silloinkin.
Ilmoita asiaton viesti
Jatkanpa äskeiseen. Nyt joku vetää herneen nenäänsä siitä, kun nimeän legginssit. Onhan tuo joustava vaatekappale, mutta siitä lähtien, kun rva pääministeri niissä esiintyi ja kulki (kuin olisi vain sukkahousut jalassa ollut) jopa ulkomaan vierailuilla, niin minun lisäkseni moni muu on asun nimennyt ”sannamarineiksi”. Tyköistuvista pöksyistä on tehty salonkikelpoiset, vaikka ne eivät sitä ole. Eivät ainakaan silloin kun edustetaan ulkomailla. Vai mitä tykkäisitte, jos presidenttimme lähtisi ulkomaan palavereihin ja vetäisi jalkoihinsa jotkut suomi-verkkarit? Tai legginssit hänkin..
Ilmoita asiaton viesti
Vaimo kyllä snoi, että pidä tästä asiasta suus kiinii, mutta en malta…
Pääministerin jalat (en sanonut @sääret”) laihat ja lihaksikkaat. Täydet pisteet.
Nahkatakki -yläosassa- vaikuttaa liian kuumalta, verrattuna alaosaan, jossa on on vain revityt farkkushortsist ja jalat paljaana. Räikeä epätasapaino.
Kokonaisuudesta en osaa sano mitään.
Ilmoita asiaton viesti