Postia joulun 2021 Muorilta!
JouluMuori kiittää ja niiaa saamastaan kunniasta.
Kuvittelen tässä samalla, että on NaistenTanssi -päivä. Haen Jaakkoa, JouluVaaria. Tiätty! Semmoselle hitaalle valssille vaan, etteivät vanhat polveni petä.
Meilpäi ei lunta ole, mutta kun ikivanhan pihasaunan pihalla oleva pienenpieni uima-allas on nyt jäätynyt, niin joka ehtoiset vesijuoksuni ovat joutuneet tauolle.

15.6.2021 juoksemisen aloitin ja tais olla viikolla 47, kun oli pakko lopettaa. Jäähän veti mokoma allas!

Polville juokseminen teki tosi, tosi hyvää. Joku jo ehdotti, että kun tulee vähän lunta, niin piehtaroi sit vaikka lumessa. Ei huano ehdotus, mutta kukas minut yksin asuvan ja kippiäpolvisen sieltä vaakatasosta ylös nostaisi?
—
Mitäs velvollisuuksia minulla Muorilla nyt sitten olisi?
Tartteeko minun antaa Teille lukijoille jouluisia leipomis- ja ruoka- ym. ohjeita tai joululahjavinkkejä?
Tai no, voin minä niinkin päin tehdä, että minä kysyn noita em. vinkkejä Teiltä. Sellaisia ihan helppoja vaan.
Jos minä esim. jotain makeaa sorttia leivon, niin taikinan teko pitää olla tätä luokkaa: kaikki aineet kerralla kulhoon ja sekaisin ja sit vuokaan ja uuniin.
Joululahjoissa joudun jo pinnistelemään ainakin lastenlasten osalta, jotta mitä sitä hankkisi.
Raha on helppo valinta vanhimmille (saavat itse ostaa, mitä haluavat), mutta jotain pientä kivaa olisi silti mukava antaa.
Sen pitäisi olla tarpeellista, sen pitäisi tuoda hyvän mielen, eikä nyt mitään hirveän kallista tarttis olla.
Lapsenlapsia minulla on nyt kuusi ja iät: 20, 18, 5, 3, 2 ja yksi.
Toiseksi nuorin on melkein kolme.
Viisi tyttöä ja yksi poika (3 v).
Siis:
”Antta tulla tänpäi vaa!
Niit vinkei!
JouluMuori meina päästä täst joulust helpol!”
Ilmoita asiaton viesti
Älä ota paineita. Kukin häärää haluamallaan tavalla. Minä itse olen ratkaissut joululaatikoiden tekemisen siten, että ostan kaupasta valmiina ja vähän tuunailen kermalla ja voilla. Ei kaikkea ole pakko itse tehdä, jos ei halua tai ehdi.
Ilmoita asiaton viesti
JuuEi,
En ota paineita.
Mut kiva olisi, jos joku keksisi jottain vallan hianoi vinkkei!
Ilmoita asiaton viesti
Joulu tuli Marjatta,
muori joulun kainalossa,
keksi vinkata vesijumpasta,
jouluvaari piti kaiketikin humpasta.
Jaakko ja Marjatta Vapaavuoron joulupari,
paljon joulumieltä toivottaapi heille Alsion Ari.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Tuo oli kiva.
Sinulta noita ruoka- ja leipomisvinkkejäkin saisi varmaan ihan kirjaksi asti. On se moneen kertaan huomattu, että Sinä osaat ihan vaikka mitä! Olet semmonen MoniTaitoMies!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos hitaalle valssille kutsusta. Jos saan ehdottaa kappetta, niin Julio Iglesias: ’Vaya con Dios’ voisi sopia tähän hienosti, vaikka Martti Metsäkedon esittämänä se kaikui aikoinaan melkein vielä parempana korvissani.
https://youtu.be/3VVRs3us_Y8
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Kappale olis vallan hiano!! Julio Iglesias oli joskus muinoin oikein yks suosikeistani. Metsäkedon laulamana en ole kappaletta kuullut.
Ilmoita asiaton viesti
Entäs Tenkanen? Taitaa olla enempi pikkujoulukamaa;)
https://www.youtube.com/watch?v=J96Jm4DFDbY
Ilmoita asiaton viesti
Simmottis. Niin taitaa olla. Siis pikkujoulukamaa. Mut ei ollut huano kipale. Ihan kunnollinen valssi!
Ilmoita asiaton viesti
Tanssaavaa matkaa jouhluun
ja leipomisresähtikouhluun,
niin ja lahjavinkkejä
ja ehkä vähän ämpäreitäki sinkkejä,
kaikkea kaunista ja ihanaa ❤👍🙏🌹🤶
Ilmoita asiaton viesti
On Vapaavuoron väki,
asettunut kuulemaan,
ja katsomaan tätä,
kun Jaakko Korpi-Anttila,
ja Marjatta Halkilahti käyvät,
yhdessä näin hiljaiseen valssiin.
Nisse-polkka on varattu joulun alle,
mutta nyt soi soittimet vasken,
kunhan ensin jalalla tahtia lasken,
tarttuu yleisö valssiin mukaan,
rannalle ei jää kukaan.
https://www.youtube.com/watch?v=GJdT4P1r9iU
Mukavasti soittaa orkka,
aplodeeraa joka sorkka,
tanssi on kevyttä ja sorjaa,
Jaakon taivuttaessa Marjattaa norjaa,
jouluvaari iskee muorin,
tanssiin yhtyy vanha sekä nuorin.
Kai se on nyt taasen joulu,
Vapaavuoron väki kiittää,
vuosi on taas kirjoitettu,
itseämme virvoitettu,
Jeesus lapsi syntyy joka vuosi,
pukilla on punainen kuosi.
Muistamme myös lahjat antaa,
jouluruoat pöytään kantaa,
iloisena sitten vuosi vaihtuu,
pois kaikkien murheet ilmaan haihtuu.
Kiitos Herlinin Niklas pojalle,
avasi kirjoitustulvan blogistanin ojalle,
onhan tässä hyvä muistaa,
kavereita kun juttu luistaa.
Hyvää Joulua armon väki,
hitaan valssin tahdissa ystäväni
ja kaikkien tuttu,
on tämä Laitisen Sarin mahtava juttu.
Ilmoita asiaton viesti
Yhdyn Arin Vapaavuoron väen puolesta esittämiin kiitoksiin.
On täällä monenlaista ryhmää, joista valita. Eikä haittaa, vaikka ei joka päivä juttuja kurkkimassa ja lukemassa kävisikään. Kirjoitukset ja kirjoittajat eivät karkaa mihinkään. Eikä tänne edes valomerkkejä vilkutella. ”Kaik ova ain framil! Simmot plätteläs, niinku salolaine sanoisis!
Ilmoita asiaton viesti
Laitoin tämän Muorin postin plätteläs myös facebookkiin omalle sivulleni.
Kun vinkkejä kaipasin, niin sinne sain.
Yks ystäväni on laittanut mm. taatelikakun leipomiseen vinkin:
”Vanha kunnon taatelikakku valmistuu siinä kattilassa (siis taikina), jossa ne taatelit keität. Käytä nesteenä glögiä”
Minä tuohon sitten jatkoin: ”Taatelit mää ole pehmittäny mikros, vete ja sokeri kans, sit mää mössä ne haarukal. Sit lopu aine joukko, ne sekasi, sit vuokaan ja uuniin. Ja jos oikke makkiaa haluaa nii taikinan voi levittä pellil ja uunist ottamise jälkke pääl voi laitta mokkapalakuorrutust”!
Kannattaa kokeilla. Ihan kaikkia noita! Jos et itse jaksa kaikkea syödä, niin vie tuliaisena, jos johonkin joulun aikoihin kyläilemään menet.
Ilmoita asiaton viesti
Ja sitten vielä ystäväni kinkun paisto-ohje: Kinkku keitetään Coca-colassa.
En ole moista ohjetta koskaan kuullut, mutta hyvää varmaan tuokin! Perheessä, jossa nuorisoa, tyhjät pullot kannattaa varmaan laittaa äkkiä piiloon, ettei tule parkumista: kuka meitin kokikset on juonu?
Ilmoita asiaton viesti
Meinas unohtua. Ystävälläni oli ohje maustekakkuunkin: sen voi kuorruttaa suklaalla.
Em. vinkkien kanssa pääset jo pitkälle. Suolaista ja makeaa mahan täydeltä. Mitä sitä muuta enää kaipaakaan? Jotain juomista tietty, mutta ei silläkään niin väliä, vaikka niissä olisi kaloreita. Tammikuussa meidän kaikkien vyötärön seudut on pelastettu. Silloin alkavat laihdutuskuuri -viikot! Varmaan joku traditio sekin!!!
Ilmoita asiaton viesti
Helppo sillivati: viipaloidaan päällekkäin olevat (matjes)sillifileet, pursotetaan tai lusikoidaan päälle juova (sokeroimatonta) kermavaahtoa, koristellaan ohuilla purjorenkailla:)
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Hyvä vinkki tuokin. Mutta mitä ehdotat vaihtoehtona päälle, jos minä tai joku muu ei kerman vaahdottamista fanita?
Ilmoita asiaton viesti
Valmis spray -kermat eivät taida käydä.
Ilmoita asiaton viesti
Laita (pukin) partavaahtoo;)))
Ilmoita asiaton viesti
Hekoheko!
Ilmoita asiaton viesti
Ensin tuli mieleen graavilohen soosi, siitähän voi säveltää.
https://kotiliesi.fi/resepti/graavilohen-kastike/
Ilmoita asiaton viesti
Jes. Kuulosti ookoolta. Ei tarttis vispata!
Ilmoita asiaton viesti
Tulin katsomaan, olisiko joku kirjuutellut jouluun vinkkejä, syömiseen, juomiin, huushollin, siis kodin koristeluun tai pihan ym.
No ei ole tullut vinkin vinkkiä sitten viimelukeman.
Mutta JouluVaari on muistiamme kirkastanut
https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jaakkokorpi-anttila/muistin-kirkastusta-ja-kunnon-kohennusta/
Sitäkin tarvitaan. Juu.
Ilmoita asiaton viesti
Pihan koristeluun olisi vinkki, jos on piha ja mahdollisuus hakea rappuhakoja niin niitä. Jos ny kekään enää tiätää mitä ne on.
Ja jäälyhtyjä, jos on pakkasta niin että ämpärissä jäätyy – pahaa pelkään että näillä keleillä omani sulaa, ja just kun olin keksinyt että kun sen vedellä täytetyn ämpärin laittaa jäätyyn paksun ulko-ovimaton päälle niin pohjaan jää kynttilän mentävä aukko.
Helppo ohjekin olisi, maukkaaksi vuosien varrella todettu – tosin olen tainnut laittaa saman ohjeen joskus ennenkin, ja on oma käännös ruåtsista:
Lohipatee
500 g kylmäsavustettua lohta (ohjeessa lukee että tai lämminsavustettua, mutta siitä en ole kokeillut)
5 kovaksi keitettyä munankeltuaista (valkuaisilla voi koristella silputtuina vaikka rosollia)
sitruuna- ja mustapippuria (tai sitruunapippurin tilalle puristettua sitruunamehua, en ole kokeillut)
tilliä, silputtuna, runsas dl
190 g voita
Silppua lohi (tehosekoittimessa, yleiskoneessa tai muuten), sekoita joukkoon munankeltuaiset, huoneenlämpöinen voi palasina, mausta ja lisää tillisilppu. Painele pateevuokaan tms. tarjoiluastiaan. Anna vetäytyä jääkaapissa vähintään vuorokausi.
Ilmoita asiaton viesti
Kuusen oksia rappusille on tuttu juttu lapsuudesta. Hakkoi ne olivat isäni ja äitini suulla sanottuna. Nyt kun tänne maan eteläosiin tuli vesikeli, niin jäälyhtyjä tuskin saa, mutta kuusen oksia voisis kyl rappusten eteen asetella. Niissä voisi töhnäisiä jalkineitaan putsata!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Seija. Tuo lohiohje taitaa sopia muillekin kuin minulle. Kaikki vaan ”mössökoneeseen” ja sekaisin ja sit tarjoiluastiaan. Mikäs sen helpompaa? Makukin on varmaan ihan jees!
Ilmoita asiaton viesti
Meillä on tykätty, vuodesta toiseen. Ja kalapöytään myös mm. Sorsapuiston silakoista, ohje on netissä. Paitti että niihin ei enää ole Saarioisten sinappia, jotta Koti-sinappia ja sitten vähän muutakin sinappia maun mukkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Minä en ole joulun 2021 eteen tehnyt vielä ”yhtikäs mittä”. En edes joulusiivoa. Jotkut sellaista tekee. Eiköhän Roosa (siivousrobottini) ehdi ennen joulua huushollini viel läpi käydä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä laiskemmaksi, omasta mielestäni järkevämmäksi. Kinkkuakaan en enää paista. Aaton olen kuitenkin pois kotoa. Ja jos lapsia ja lapsenlapsia tulee joulupäivänä (yleensä ovat tulleet), niin heille on kelvannut keitetyt perunat ja uunilohi, joku ”Rismasta” ostettu laatikko (porkkana ja maksa), jotain salaattia, jälkkäriksi mansikkahyytelö ja vaniljakastike, kaiken päälle kaffe/tee, taatelikakkua ja joulutorttuja. Noilla pärjää, enkä saa stressiä. Tuota lohipateeta voisin kyl kokeilla!
Ilmoita asiaton viesti
Helpolla pääsen entiseen verrattuna minäkin, kuttu pojan perheeseen jouluksi. Odotetaan vain hämäläistä lanttulaatikkoa, mutta taidan tehdä muutakin, niin kuin piparitalon. Eikun taikina ja karkit mukaan ja varmuuden vuoksi kaavat, vaikka kaavojen pitäisi löytyä sieltäkin.
Ja jos joku ei tiedä kuinka suussa sulava lanttulaatikko tehdään niin tästä se lähtee, paitsi että kun keittelee itse niin tulee sitä keitinlientä joukkoon – siihen tarttee varata siinä 5-6 tuntia. Loppu on sitten kotoa saatua ohjetta.
https://yle.fi/uutiset/3-8533287
Missähän muuten kaikki muut on, Arillakin luulisi olevan ideoita.
Ilmoita asiaton viesti
No niinpä. Arilta luulis irtoovan ohjeita vaikka mihin. Hän on täydellinen MoniTaitoMies!
Ilmoita asiaton viesti
Olen nyt pari kuukautta niin tiiviisti kiinni muissa asioissa, että Vapaavuoro jää väliin.
Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille, tavataan taas joskus.
Ilmoita asiaton viesti