Kaivosteollisuuden kyynel

Kaivosteollisuuden kyynel

Kas varauksesta kuulin, näin

oli maani annettu pois tietämättäin.

Sattumalta siis tiedon sain,

ei minulta kysytty lain.

Siispä tuumailuni ilmoille nyt tuon,

matonkutoja olen ja loimeni luon.

Maaemoseni mulle elannon antaa,

kuidukkaan kauniin kun kotiin saan kantaa.

Katson maata, haavaa syvää,

avolouhos ei vaan lupaa hyvää.

Kuka tuolla pelolla kaivaa kullat ja maat,

mistä pellavaiseni jatkossa saan?

Raskaan taakan se antaa,

muurahainen ja moni muu ne kantaa.

Havu siellä ja kuollut puu.

Ei virtaa vesi kuten ennen vanhaan,

on kirkas, hapan, ei eloa lainkaan.

Katos kalatkin sukkelaan.

Maa kun näin väkivalloin rikotaan,

unohdu ei se milloinkaan

Suru suuri suunnaton,

kyynel valuu vaatimaton.

Poskea pitkin.

Maa, emoseni,

olen pahoillani,

pyydän anteeksi ahneuttani.

Tunnen luonnon mittaamattoman,

niin kaus kuin näen, korvaamattoman.

Mahdollisuus aina nähdä on,

tää kaikkien rakas kotimaa hinnoittelematon.

Kaivosteollisuuden kyynel, Marjo-Riina Alhainen, 2022

Runo on julkaistu teoksessa Kaivosuhan alla, Kirjoituksia kaivosmaisemasta, 2022

Julkaisija Kansalaisten kaivosvaltuuskunta