Käsi pois veronmaksajien taskusta – lääkäripalkkioille valtion ohjaamat hinnoitteluperiaatteet

Väestö vanhenee ja potilasmäärät kasvavat. Lyhyellä aikajänteellä teknologiaa / lainsäädäntöä ei saada valmiiksi niin, että tekoäly voisi tehdä ihmistä koskevia hoitopäätöksiä ja näin auttaa hoitojonojen purkamisessa sekä kustannusten alentamisessa. Mitä siis tehdä ennen kuin saamme teknologiasta merkittävässä määrin tukea sairauksien diagnosointiin ja hoitoon?

Vertaillaanpa muutamia aloja ja niihin liittyviä toimintatapoja suomalaisessa yhteiskunnassa.

Aloitetaan palokunnasta. Jos ihmisellä on hätä, esimerkiksi hänen omakotitalonsa on liekeissä, hän voi luottaa siihen, että palokunta saapuu paikalle pikaisesti ja hoitaa sammutus- sekä pelastustyöt. Hänen ei tarvitse ottaa palovakuutusta, joka kustantaisi yksityisen palokunnan palvelut.

Nykyinen lääkäripalvelumalli siirrettynä palokunnan puolelle vastaisi toimintatapaa, jossa julkinen palokunta saapuu todennäköisesti paikalle vasta kahden viikon päästä. Siksi kansalaisilla pitää olla oma palovakuutus, joka kattaa nopeasti paikalle saapuvan yksityisen sammutuspalvelun, josta on todellista hyötyä.

Tarkastellaan sitten vanhaa kunnon taksilakia. Silloin takseilla oli ajovelvoite ja velvollisuus päivystää ympäri vuorokauden. Lisäksi hinnat olivat kiinteät. Yksityiselle taksin käyttäjälle kustannukset olivat korkeat mutta ennustettavat ja palvelu oli luotettavaa.

Yhteiskunta panostaa merkittävästi rahaa lääkärien koulutukseen. Ei ole oikein, että yksi ammattikunta tai monikansalliset terveysjätit työntävät kätensä olkapäätä myöten veronmaksajan taskuun valtiovallan siunauksella. Elämme poikkeuksellisia aikoja, joten tarvitsemme myös poikkeuksellisia keinoja.

Tarvitaan reilu kiinteä valtion hallinnoima palkkiokatto lääkäreille ja oikeus siirtyä yksityiselle vasta sitten, kun tarpeelliseksi katsottu määrä ammattivuosia on takana. Onhan ilmavoimien lentäjilläkin omat sääntönsä, miten siirtyä yksityisten lentoyhtiöiden palvelukseen.

Palkkiojärjestelmällä tarkoitan, että diagnoosista/hoitotoimenpiteestä on mahdollista velottaa vain tietty maksisimisumma tai sen alle (vrt taksimatkat ennen vanhaan). Tämä ei tietenkään tarkoita lääkäreiden kuukausipalkan suoraa säännöstelyä. Palkkaa toki saa ansaita periaatteessa rajatta hoitamalla useampia potilaita, mutta yhdestä hoitotoimenpiteestä ei voi velottaa hintakattoa suurempaa summaa.

Nykyisellään veroeuroja tuhlataan esimerkiksi kuntien antamien maksusitoumusten takia. Terveitä vanhuksia ”hoidetaan” seuraamalla varmuuden vuoksi heidän oireetonta tilaansa teettämällä tarpeettomia laboratoriokokeita, jos toimenpiteille on maksaja etukäteen tiedossa. Kaiken lisäksi ylihintaiset palvelumaksut päätyvät kansainvälisten hyvinvointiyritysten taseeseen eivätkä hyödytä suomalaisia ollenkaan.