Soten toimeenpano voi kohta kuumentaa tunteita

Insinöörin koulutuksella sivusta seuraavana veronmaksajana Soten toimeenpano vaikuttaa todella pelottavalta. Uudistusta on suunniteltu yli kymmenen vuotta ja tuloksena on poliittinen kompromissi, jonka todellisesta toimivuudesta ei ole mitään kokeellista näyttöä.

Oli aivan oikein kritisoida Olkiluoto kolmosen viivästyksiä, mutta siinä tilanteessa suomalainen insinöörijärki voitti, turvallisuusseikat otettiin huomioon ja järjestelmää ajettiin ylös osa kerrallaan mahdolliset puutteet korjaten. Sote-mylly sen sijaan polkaistaan käyntiin lähinnä poliittiseen viisauteen luottaen. Nähtäväksi jää, miten ja kuinka pitkän ajanjakson kuluessa jälki silotellaan hyvinvointiyhteiskunnan perusvaatimukset täyttäväksi.

Ainakin talous tuntuu olevan heti kireällä. Hoitajien palkankorotukset, palkkojen ja tietojärjestelmien harmonisointi, veronmaksajan taskulla käyvät yksityiset henkilöstön vuokrafirmat ja yksityisten lääkäriasemien aiheuttamat kulut nielevät palkkatuloilla elävien veroeuroja.

Taloudellisten pulmien lisäksi, rakenteellisia pulmia on useita. Yhtenä keskeisenä ongelmana koetaan olevan hoitohenkilökunnan ja erityisesti lääkärien riittävyys.

Useiden omakohtaisten kokemusten perusteella tiedän, että haverin sattuessa aamupäivällä, olen päässyt iltapäivällä tai viimeistään seuraavana päivänä lääkärin vastaanotolle, siis yksityisen työterveyslääkärin vastaanotolle tietenkin. Erikoislääkärille olen joutunut odottamaan päivän tai kaksi.

Eli Suomessa on kyllä lääkäreitä ja hoitoa saatavilla, muttei julkisella puolella. Tai olen kyllä saanut erittäin hyvää hoitoa myös julkisella puolella, mutta silloin olen ollut akuutissa hengenvaarassa. Tästä hoidosta tulen olemaan loppuelämäni erittäin kiitollinen.

Miksi sitten julkisen puolen toiminta osin sakkaa? Ohitetaan tässä palkkaus sekä vapaammat työajat ja mennään yhteen hieman harvemmin keskusteluissa sivuttuun asiaan.

Maalaisjärjellä ajateltuna toimiminen lääkärinä esimerkiksi työterveyspuolella aiheuttanee paljon vähemmän eettistä ja psykososiaalista kuormitusta kuin toimiminen julkisella puolella.

Työterveydessä asiakkaat ovat pääsääntöisesti työkykyisiä. Voisin vaikka itse mennä valittamaan hiirityöskentelyn aiheuttamasta rannevaivasta. Lääkäri määrää kipulääkettä, ohjeistaa työasennoista ja ehdottaa tarkemman ergonominen selvityksen tekemistä juuri minun työpisteelläni. Homma on näin taputeltu.

Julkisella puolella asiakkaana saattaa olla pitkälti dementoitunut vanhus, jolla on sydämen vajaatoimintaa ja juuri todettu etenevä suolistosyöpä. Vanhuksen lähiomaiset esittävät ristiriitaisia näkemyksiä hoitotoiveista, paikoista ja kustannuksista. Samalla voi olla selvää, että sairaalapaikoista on pulaa ja muutoinkin vuoden määrärahat on jo ylitetty. Siinäpä eettistä pähkinää kerrakseen.

Osin tästä samaisesta syystä julkisen ja yksityisen puolen palveluiden tuottavuuden vertailulle on vaikea löytää aidosti oikeudenmukaista laskentamallia.

Insinöörinä syön kipulääkkeeni, jatkan hiiren kliksuttelua rannevaivastani huolimatta ja maksan jatkossakin kiltisti sairausvakuutukseni kuukausimaksut.