Kaikkihan tietävät mitä värit ovat – vai tietävätkö?
Mitä värit ovat? Kaikkihan sen tietävät. Monen mielestä kysymykseni on täysin tarpeeton, mutta oletko aivan varma, että tiedät oikean vastauksen? Yritän perustella kysymystäni. Lähden värin käsitteestä.
Värin perusolemuksen tietoinen pohdiskelu on alkanut varmasti jo ammoin. Ihmisten kohtaamat värit näyttivät olevan ainakin jonkinlaista ainetta, jota oli kaikkialla ympäristön ’esineissä’: punainen hedelmä, vihreä ruoho, valkoinen lumi. Voin kuvitella, miten nuotiosta löydetty hiili ei enää kaikille varhaisen kivikauden ihmisille riittänyt ainoaksi väriaineeksi, Ei ihon koristeluun, puhumattakaan luola- ja kalliomaalauksiin.
Yksi ensimmäisistä väriaineista – ja ilmeisesti niistä merkittävin – on täytynyt olla punamulta (mummonmökin punainen) eli punaokra (rautaoksidi), jota monin paikoin löytyi maaperästä tuliperäisiltä alueilta. Symbolisesti se tietenkin edusti verta, elämän väriä. Sitä on käytetty ihomaalina, elämää suojaavana ja palauttavana värinä tai maagisena yhteysaineena tuonpuoleiseen. Arkeologit ovat löytäneet jopa muinaisten neandertalinihmisten haudoista punamultaa. Ilmeisesti vainajien iho oli viimeistä matkaa varten maalattu punaiseksi.
Värikäsitteen syvällisemmän pohdiskelun aloittivat ainakin jo kreikkalaiset filosofit, kuten Aristoteles, lähes 2400 vuotta sitten. Pintaa syvemmälle menneistä pohdinnoista huolimatta ihmisten peruskäsitykset väreistä ovat säilyneet varsin tiukasti maanläheisinä. Siksi onkin ymmärrettävää, että erilaisten värioppien ja värijärjestelmien laatijat maailmaalla ovat perustaneet teoreettiset lähtökohtansa juuri niin sanottuun fysikalistiseen värikäsitykseen. Kutsuttakoon sitä vaikka maanläheiseksi paradigmaksi. Paradigma on käsite, jolla tarkoitetaan tietyn elämänalueen vallitsevaa perusnäkemystä eli ajattelua ja toimintaa ohjaavaa maailmankatsomusta, jota paradigmaan uskova ei kyseenalaista.
On melko yllättävää, miten monet väriteoreetikot ympäri maailman näyttävät yhä olevan tämän maanläheisen paradigman kannattajia. Tämän voi päätellä muun muassa siitä, miten he yrittävät todistella värien olevan ihmisestä riippumattomia ulkomaailman olioita, mitattavissa olevia suureita, joita ihmisen ”epäluotettava” värinäkö ei voi havaita oikein. Näemme heidän mielestään, jopa ’väriharhoja’ tai ’väri-illuusioita’, minkä todistamiseen tarkoitettuihin artikkeleihin ja havainnekuviin moni väristä kiinnostunut on varmasti törmännyt.
Onkohan johtopäätös ihmisten epäluotettavasta värinäöstä sittenkään vedenpitävä? Mielestäni fysikalistinen värikäsitys on selvästi johtanut päätelmien tekijät pahasti hakoteille.
Nimittäin, epäilen suuresti olisiko monikaan vääristyneiden värien näkijä selvinnyt evoluution ankarassa henkiinjäämisen kamppailussa sukukypsäksi ja ehtinyt periyttää geenejään seuraavalle sukupolvelle. Olisiko jo syytä vaihtaa värikäsitystä?
Minusta Newton jo kiteytti tämän hyvin: ”The Rays, to speak properly, are not coloured. In them there is nothing else than a certain Power and Disposition to stir up a Sensation of this or that Colour.” Väri on havainto, se on mielessämme. Siinä mielessä on tosiaan hassua puhua väri-illuusioista. Emme oikeastaan voi nähdä väriä väärin, koska väri on juuri sitä, mitä näemme.
Toki voimakas korrelaatio fysikaaliseen maailmaan on olemassa. Jos sitä ei olisi, värinäkö ei tarjoaisi meille hyödyllistä informaatiota ulkomaailmasta.
Ilmoita asiaton viesti
No joo, värit aallonpituuksina ja värit sekoitettavina aineina ovat tietysti eri asioita.
Mutta itselleni tulee aina väriteorioista mieleen, miten itsensä Kandinskyn tyyli välittyy niin hienosti mustavalkoisissa dokumenteisskin.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreän ja ruskean raja on kiinnostava juttu. Eri ihmisille itse raja saattaa olla filosofisesti eri paikassa, vaikka he aistisivat jatkumon jokaisen pisteen samalla tavoin.
Ilmoita asiaton viesti
Blogistin kuvituskuva on mielenkiintoinen. Olen samanlaisen kuvan nähnyt myös Kansallismuseon kalliomaalauskuvassa joskus. Tuo on ihmisen jättämä muistijälki hänen käydessään tai asuessaan alueella. Värit kertovat paljon. Jo sana väri tai värinä kuvaa vanhastaan sieluisuutta. Ihmisellä on usein värillinen auransa. Valokuvissa näkyy erivärisiä helioteesi-ilmiöitä, myös elokuvissa. Kamera tallentaa värejä kuviin ja niitä ei yleensä näe paljaalla silmällä. Kasvi voi kasvaa jonkin aikaa varjossakin, mutta on silloin usein valju väreiltään. Aurinko tarjoaa maapallon kasvillisuudelle värejään. Blogijutussani Taiteilijan ideapussi kerron taiteen tuottamisesta maan päällä, joka maapallo on fysiikaltaan erilainen elämänalusta kuin siihen saakka ihmisillä avaruudessa oli ollut.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ehkä kuitenkaan ole hedelmällistä asettaa ”fysikalisteja” noin huonoon valoon. Fysiikka ja fotonit eri aallonpituuksineen (tai tarkkaan ottaen energioineen) ovat kuitenkin värinäön välttämätön edellytys. Ovat ne fotonit päätyneet aistinsoluihin sitten valonlähteistä emittoituen (esim. näytöt) tai pinnoista heijastuen (esim. pigmentit).
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos huomioistasi. ”Huonoa valoa” en tunnista. Olennaista kai on, miten näköaisti tavoittaa/paljastaa värit. Aivoille on nähdäkseni yhdentekevää, millä (fysikalistisella) tavalla näkökohteesta tuleva sähkömagneettinen energia (valo) saa silmän verkkokalvon valoherkät näkösolut aktivoitumaan. Tämähän on edellytys sille, että aivot ylipäätään saavat silmistä jotain ”dataa” hermoimpulsseina tulkittavikseen ja muodostaakseen yksilöllistä näkökuvaa.
Uskon aika monen ihmisen näkevän usein varsin todentuntuisia unikuvia väreineen. Niiden näkemiseen ei ymmärtääkseni tarvinnut valoa. Tarvitaanko edes silmiä?
Ilmoita asiaton viesti
Toi mun kommentti väriärsykkeen lähteestä liittyi lähinnä yhteen aiempaan kommenttiin ketjussa.
Uniperspektiivi on kiinnostava. Kokemuksellisesti tosiaan ”näemme” unia, vaikka perifeeristä aistiärsytystä ei ole. Toki siellä verkkokalvon solut ”kohisevat” itsekseen eli aktivoituvat aika ajoin satunnaisesti ilman valoakin. Mutta eipä sillä unia selitetä.
Tässä ketjussa pohdittiin myös väri (colour) sanan etymologiaa. Sana on ilmeisesti hyvin varhain liitetty nimenomaan ihon väriin. Mikä onkin hyvin kiinnostava juttu sinänsä. Koska ihmisen värinäkö on mahdollisesti laajentunut dikromaattisesta trikromaattiseksi juurikin siksi, että eroteltaisiin ihon väristä punaisuutta.
Ilmoita asiaton viesti