Oletko nähnyt väri-illuusioita? – ET OLE!

Kuva havainnollistaa, miten värinäkömme pystyy tunnistamaan erinomaisesti ympäristön väriviestejä näinkin haastavissa olosuhteissa. Katso ’paljastuskuva’ jäljempänä.

 

Ympäristön visuaalinen kirjavuus ja valaistuksen jatkuva vaihtelu ovat olleet ihmisen evoluution aikana ympäristöön orientoitumisen kannalta äärimmäisen haasteellisia. Näköaistiin ilmestyi aikanaan ’geenivirheiden’ aiheuttama hyödyllinen lisäpiirre – väri. Sen vuoksi eräät lajin edustajat olivat luonnonvalintatilanteissa edullisemmassa asemassa kuin värisokeat lajitoverit – myös suvun jatkajana.

Aivoihin kehittyi neuropsykologinen ’algoritmi’, eli toimintakaava, jonka tiukassa ohjauksessa näkökuvaa prosessoidaan nyt silmän verkkokalvolta alkaen niin, että se on lopulta vain aivojen omistama ja persoonallisin korostuksin rakentunut näköaistimus väreineen.

Värinäön yhdeksi keskeiseksi ominaisuudeksi kehittyi värin pysyvyys, värin konstanssi (engl. colour constancy). Se on aivojen toimintatapa, jonka avulla saattoi tunnistaa näkökuvan kohteet silmänräpäyksessä myös värien perusteella – kaukaakin.

Esimerkiksi värien avulla syötäväksi kelpaavien ravintoaineiden nopea havaitseminen ja erottaminen muusta ympäristöstä on ollut elinehto. Väristä tuli ympäristön merkittävä laadun ilmaisin, visuaalinen adjektiivi. Niinpä näkökohteiden värillinen ulkonäkö ei suinkaan saanut menettää tunnistettavuuttaan valaistuksen vaihtuessa.

Kuten amerikkalainen tutkija Edvin H. Land ilmaisi asian: esineen väri ei synny sen heijastaman valon ominaisuudesta, vaan kaikesta muusta sen ympärillä. Hänen mukaansa väri ei ole ympäristön ominaisuus, vaan aivojen ominaisuus.

Tämä näkökulma on mielestäni jäänyt väritutkimuksessa lähes huomiotta. Ainakaan väri-illuusioiden esittelijät eivät näytä tienneen siitä mitään. Eittämättä tähän on ollut vahva syy väriymmärrystämme vääristävässä värikäsityksessä, fysikalistisessa paradigmassa, jonka mukaan värit ovat ihmisestä riippumattomia ulkomaailman ’olioita’. Tilanne olisi nyt täysin toisenlainen, jos väritietämyksemme olisi perustunut aivokeskeiseen värikäsitykseen: värit ovat pelkästään aivojen tulkintatyön tuotteita, eli ne ovat aina juuri sellaisia, miltä ne kulloinkin näyttävät – eivätkä mitään muuta.

Kiitos evoluution, näköjärjestelmä pitää ympäristön elintärkeät värit (lue: värien viestit) tunnistettavina. Kysymyksessä on niin sanottu varjoilmiö, jossa tulee esille aivojen tapa muodostaa värihavainto valaistus huomioiden. Tapa on ilmeisesti kehittynyt evoluution aikana aivojen rakenteelliseksi ominaisuudeksi. Joka tapauksessa tätä aivojen toimintamallia ei koskaan voi kytkeä tahdonalaisesti pois päältä (off). Se on aina päällä (on), koska väriviestien tunnistamiseen pitää olla aina varautunut tilanteessa kuin tilanteessa. Väri on aina ollut ja on yhä visuaalinen adjektiivi – eikä koskaan mikään illuusio.

Oheinen ’paljastuskuva’ osoittaa, miten vaivattomasti voimme tunnistaa keltaisen suotimen läpi sinisen ja sinisen suotimen läpi keltaisen värin muiden värien joukosta. Vaikka vasemman kuution sininen onkin rgb-arvoiltaan kellertävän harmaa ja oikean keltainen sinertävän harmaa, ei kysymyksessä silti ole mikään näköharha. Niin tämä kuva, kuin kaikki maailmalla väri-illuusioiden todistamiseen laaditut upeat kuvat osoittavat tosiasiallisesti, että värinäkömme onkin mitä erinomaisin.

Kuvat Martti Huttunen

+2
Martti Huttunen
Sitoutumaton Vihti

Martti Huttunen on Vihdissä asuva graafikko ja tietokirjailija, joka on aiemmin toiminut opettajana mm. Taideteollisessa korkeakoulussa ja muissa oppilaitoksissa.
Kirjoja:
Värit pintaa syvemmältä, ISBN 978-952-286-229-7,
Beneath the Surface of Colours, ISBN 978-952-80-5514-3,
Katso näytteitä kirjasta:
https://topcolor.fi/images/Paloja%20KIRJASTA.pdf

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu