Uskotko yhä, ettei punaisen vihreitä värejä ole olemassa?
Jos uskot, et suinkaan ole ainoa. Niin uskovat yleisesti vielä monet väritutkijat, taiteilijat ja opettajatkin.
Mutta! Pitäisikö minun olla huolissani, kun näen aivan selvästi värejä, joita minun ei pitäisi vallitsevan värikäsityksen mukaan nähdä tai edes kuvitella, eli ”puhreita”, punaisen vihreitä värejä.
En tutkitusti ole värisokea, mutta puhreat värit kuuluvat varmuudella arkipäivääni. Väitän, että ne kuuluvat myös sinun arkeesi, mikäli näet värejä normaalisti.
Ihmettelen suuresti, että nykyistä värien näkemisen teoriaa vasta(kkais)väreineen pidetään edelleen pätevänä, vaikka varmennettua näyttöä ei ole vielä tähän mennessä kertaakaan esitetty. Muun muassa värilliset jälkikuvat todistavat kyseisen väriteorian virheelliseksi. Kuka haluaa uskoa sellaiseen teoriaan, joka yrittää selittää ilmiöitä, joita ei todellisuudessa ole edes olemassa?
Kuka veti nenästä?
Miten tähän on tultu? Saksalainen fysiologi ja psykologi Ewald Hering (1834–1918) esitti 1905 oletuksen värinäöstä ja sen vastakkaisväriprosesseista. Tämä vuorostaan innosti meilläkin hyvin tunnettua taidemaalaria ja saksalaisen Bauhaus-koulun opettajaa, Johannes Itteniä, laatimaan oman ja mielestään tieteellisesti vedenpitävän vastavärioppinsa.
Tämä uskomusoppi väreistä on yhä voimissaan: koululaitoksemme tarjoaa kansalaisille esikoulusta alkaen – yleissivistykseksi ja arkielämän väri-ilmiöiden ymmärtämiseksi – vastavärioppia, jonka mukaan muun muassa väriparit punainen-vihreä, sininen-oranssi ja violetti-keltainen kumoavat toisensa, koska niiden sekoituksesta väitetään syntyvän neutraalia harmaata.
Oletko muuten koskaan nähnyt, miten joku olisi kyseiset värisekoitukset onnistuneesti tehnyt? Niin, en minäkään ole. Jos joku väittää osaavansa sekoittaa vaikkapa punaisesta ja vihreästä neutraalia harmaata, hän on varmasti tehnyt jonkin virheen, tai sitten hän vain reippaasti valehtelee. Nimittäin, ei edes luonto osaa tehdä moista temppua esimerkiksi vaahteran lehdille syksyisen ruskan aikaan, miten sitten ihminen vaikkapa vesivärejä valkoiselle paperille sekoitellen.
Punavihreät värit ovat näköaistillemme keltaisia värejä, punertavan keltaisia tai vihertävän keltaisia, riippuen siitä, kumpaa värivaloa näkökohde heijastaa enemmän. Odotuksista huolimatta harmaa ei ilmesty näkyviin koskaan, kuten oheinen havainnekuva osoittaa.
Silmät eivät maaleja sekoittele.
Pelkistäen: näköjärjestelmämme prosessoi näkökuvaa ’kolmivärikanavaisesti’ silmän verkkokalvolta alkaen, jolloin ’pääväreinä’ ovat punainen, vihreä ja sininen valo. Kun näemme keltaista, on se näkökuvassa näköjärjestelmämme tuottama punaisen ja vihreän yhdistelmä siinä kuin violetti (sinipunainen) on sinisen ja punaisen yhdistelmä tai sinivihreä on sinisen ja vihreän yhdistelmä.
Perinteisen värioppimme mukaisista vastaväripareista ei millään voi syntyä harmaata. Oheinen kuva havainnollistaa tämän selkeästi. Eivätkä näiden väriparien jälkikuvat ole toistensa kaltaisia (ks. aiheesta tarkempaa tietoa osoitteesta: www.topcolor.fi.)
Harmaa on joillekin siis ruskea, eli ruskea on joillekin harmaa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin taitaa olla yleisemminkin. Värisekoituksen ruskeaan lopputulokseen on pakko tyytyä, kun harmaata ei millään synny. Ruskea on itseasiassa ”likainen” punertavan keltainen.
Ilmoita asiaton viesti