Sattumus elämän varsitiellä
Aikani kuluksi kirjoitin tähän odotellessani saunan lämpiämistä myös Väinämöistä ja Kalevalanpäivää kunnioittaakseni tarinan elämäni varsiteiltä, omaa itseäni koskettavan sattumuksen.
Tämä tapahtui joitakin vuosia sitten Andaluciassa Coin nimisessä pienessä kaupungissa, sanon nyt että nimellä ei ole mitään tekemistä kolikon kanssa vaan on ihan oikea kaupungin nimi. Tämä Coin ei ole laisinkaan turistipaikka, vähän poissa aurinkorannaltakin on, tavallisten espanjalaisten asuttama äkkiseltään tylsän oloinen kaupunki. Suomalaisten suosimasta Fuengirolasta tunti ja vartti bussilla kestää sinne ajella.
Kapeita katuja riitti, ristiin rastiin turistin astella, rakennukset olivat vanhoja alueella jossa yht`äkkiä totesimme olevamme lievästi eksyksissä.
Toki olisimme omin nokkinemmekin auringosta suomalaisen miehen perusavuin suuntaa ottaen, ennenpitkää osuneet tutummille paikoille.
Mutta sattuipa siellä kapeillalla kujalla harhaillessamme merkillinen tapaus jota tässä nyt itsekseni muistelen. Oli siinä mustatukkainen mies aivan kadulla pesemässä pientä autoaan, siitä aivan vierestä oli kulkumme. Jostain syystä, vähän vasten tapojani minä kumminkin perusyrmeä mies hymyilin, toki ihan vaan vähän tälle touhukkaalle miehelle, pidättyväinen suomalainen, ja annas olle hän otti ja hymyili lämpimästi takaisin. Siitä rohkaistuin viittoilemaan joka suuntaan ja hoin samalla kysyvän näköisenä että missähän on kaupungin centro.
Tuo caballero oitis ymmärsi ongelmamme, viittasi vaahtoinen pesusieni kädessään centron suuntaan. Askelsi sitten siitä yhtäkkiä kiivaasti autotalliinsa elehtien mennessään tavalla jonka tulkitsimme tarkoittavan että odottakaa hetki. No odotettiin ja pian palasi hän puolijuoksua ja ojensi meille pienen
postikortin kokoisen öljyvärimaalauksen jossa oli kuvattuna härkä ja härkätaistelija julmassa taistossaan, ujosti viittomaeleilla kysellessämme antoi ymmärtää omatekemäkseen. Omasta mielestäni taidokkaasti maalattu miniatyyri.
Kuva miellytti ja niinpä kyselin sen hintaa ostaakseni. Mies hymyili ystävävällisesti ja torjui erittäin päättävästi maksamisaikeeni. Vähäisellä englannillaan kertoi olevansa armenialainen ja vakuutteli että maalaus ei ole kaupan vaan se on lahja meille, hän nyt vain haluaa antaa sen meille.
Oli erikoinen tapaus, oliko se palkka hymystä? Oliko mies tehnyt jonkun huonon teon ja omaatuntoaan lepyttääkseen tai taivasosuuttaen varmistellen antoi lahjan tuntemattomille ulkomaalaisille turisteille? Vai oliko mies ylpeä maalaustaidostaan, halusi sille katsojia, vain halusiko silkkaa ihmisystävällisyyttään lahjoitaa kauniin muiston kuvan muodossa. Vai onko Armeniassa tapa jaella tuntemattomille vastaantuliojoille lahjoja?
No hyvä mieli siitä jäi pitkäksi aikaa, että maailmassa on olemassa hyviä ihmisiä. Taulu on nyt kotimme seinällä, aina kun sitä vilkaisen niin ajattelen suurella lämmöllä Coinissa asustelevaa armenialaista miestä ja saan uskoa ihmisessä asustavaan hyvyyteen.
Tapauksesta on jo vuosia mutta vieläkin sen muistossa on hyvää voimaa.
Matkailu avartaa. Läheskään aina ei ole kysymys siitä, että ”matkailija tutustuu paikalliseen kulttuuriin”. Esimerkkitapauksessa kaksi muukalaista – jos tuota sanaa on näinä aikoina vielä luvallista käyttää – kohtasivat toisensa kaukana molempien juurilta. Silloin heidän välilleen voi hyvinkin muodostua erityislaatuinen yhteys, ja juuri niin näyttää Coinissa käyneen.
Kun Kreikassa Loutrakin rantakadulla kesäkuussa v. 2009 pyysin inkabändiä soittamaan ”El Condor Pasa”, huomasin kohta monen kymmenen ihmisen seisoskelevan kaaressa yhtyeen edessä ja seuraavan esitystä onnellisen näköisinä. Minä tulin Suomesta, muusikot Andeilta ja muu yleisö enimmäkseen Kreikasta. Hykerryttävä hetki!
https://www.youtube.com/watch?v=w-rZxLQg3Io
Ilmoita asiaton viesti