Pyhää urheilua Kiteen kirkossa

Raamatun Paavali tunsi niin juoksun kuin nyrkkeilynkin

Pyhää urheilua Kiteen kirkossa?

Ylen verkkosivuilla oli Joonas Kuisman tekemä haastattelu Laura Salmisesta (7.8.2019). Hän on urheilija, joka harrastaa nykyaikaista 5 -ottelua kansainvälisellä tasolla (uinti, ratsastus, miekkailu, ammunta, juoksu). Jutun yhtenä juonteena oli usko. Toimittaja teki kysymyksen: ”Jos Jumala on kaikkien puolella, miksi urheilukilpailussa vain yksi voittaa?” Kuinka hämmentävää uskonnosta keskustelu onkaan! Toimittaja tiesi varmasti yhden voittajan periaatteen kuten tiesi Raamatun Paavalikin: ”Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon.” (1.Kor 9:14). Urheilija vastasi toimittajalle, ettei hän tiedä vastausta. Niinpä.

En minäkään tiedä vastauksia huippu-urheilun kysymyksiin. Miten siis saarnaan urheiluväen kirkkopyhässä Kiteen kirkossa 1. syyskuuta 2019? Sen verran evankeliumi antaa lähtökohtia myös urheiluun, ettei ”takki auki” synny hyviä tuloksia. Takki auki -asennehan on sellainen ylimielinen minä olen eka ja ainut – asenne. Juuri siitä Jeesus kertoi fariseuksen ja publikaanin kohtaamisessa (Luuk. 18:9-14). Tarinan tarkoitus oli havahduttaa kuulijat ylpeilyn ja tekopyhyyden vaaroihin. Sama tarkoitus Jeesuksen kertomuksella on nytkin. Jos missä niin Jumalan edessä vain aitous merkitsee jotain.

Ihmiset eivät nyt janoa yksityiskohtaisia sääntöjä vaan rohkeutta kohdata maailmanlaajuisten kriisien luoma lopunajan ahdistus. Koska maailma on monimutkainen kelpaavat laastariksi toki hyvin yksinkertaiset käytösohjeet. Kirkkomme järjestötkin näyttävät sokeasti luottavan tämän tarpeen kantovoimaan. Nyt on kuitenkin kysymys siitä, onko meillä vielä ilmaa, josta hengittää sisään ikuisuuden lempeä kosketus. Raamatun ihmiset ovat eläneet omaa aikaansa ja siinä maastossa kohdanneet Jumalan läsnäolon. Eivät nuo yksityiskohdat kuitenkaan tee Raamatusta varteenotettavaa Pyhää kirjaa nyt toistettavina sanatarkkoina ohjeina missään asiassa.

Raamatunluku on hengittämistä

Raamattu on jotain toisenlaista kuin muut kirjat, se on selittämättömällä tavalla minulle totta, vaikka suurin osa siitä asiallisesti ja sanatarkasti ottaen on käsittämätöntä, ristiriitaista, selvästi historian havinaa. Silti Raamattu on kirja, jossa ja jonka kautta välittyy henki, inspiraatio.

Kun luen Raamattua, koen hengittäväni ikuisuuden ilmaa. Uskoni on lähempänä hengittämistä kuin järkeilemistä. Hengittäminen on henkilökohtaista ja kirkon päätöksenteko on kirkon päätöksentekoa ja muut heilumiset ovat muita heilumisia.

Kehotus olla nöyrä suhteessa Jumalaan tulee usein kirkon ulkopuolelta. Se on kuitenkin varteenotettava huomio.  Jumala tuskin on niin pieni kuin meidän kirkollisissa kuplissamme voisi ymmärtää.

Miten määritämmekään toisiamme! En tunne Laura Salmista mutta ymmärsin YLEn haastattelusta, että hän laittaa kaiken voimansa urheiluun. Toimittaja tietää hänet uskovaksi ihmiseksi. Se kiinnostaa. Kiinnostuksen hämärtää kuitenkin uskonkysymysten vaikeus ja toimittaja nimeääkin kysymyksensä teologiseksi.

Määrittäminen on minullekin tuttu asia. Olen pappi. Monet kerran olen saanut vastaani tiedon siitä, millaisia papit ovat. Juuri koskaan en ole tunnistanut niistä määritteistä itseäni. On kyllä tosi tärkeä pitää kiinni siitä, mitä tietää itse olevansa. Nuori urheilija näytti hyvin tietävän omat rajansa.

Juoksen kohti maalia

Paavali tunsi niin juoksun kuin nyrkkeilynkin mutta ne eivät liittyneet uskoon muuten kuin havainnollistaakseen uskovan ihmisen pyrkimyksiä. Paavali kirjoitti Filippin seurakunnalle: ”Juoksen kohti maalia, saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen.”(Fil. 3:14) Taivaaseen juoksussa toki voittajia ovat kaikki, jotka jaksavat juosta maaliin asti, osallistujapalkinto on siis varma. Timoteukselle Paavali puolestaan kirjoitti: ”Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni.” (2. Tim. 4:7). Menemättä pidemmälle oppiin voi varmasti sanoa, että nykyaikaisen 5- ottelun voittaminen ja uskon kilpailu ovat aika lailla eri asia. Kilpailijalle itselleen usko voi tietenkin antaa horisonttia kilpailemiseen ja sitä kautta rentoutta päästä tavoitteisiinsa parhaalla mahdollisella tavalla – ei välttämättä voittoon.

Toimittajan kysymys uskon ja Jumalan vaikutuksesta urheilukilpailun voittamiseen on kuitenkin havainnollinen ja arvokas. Se heijastelee mittaamisen ihanteita. Uskosta on varsin helppo maalailla yksinkertaistettu pilakuva, joka sitten osoitetaan huvittavan yksinkertaiseksi ja epäloogiseksi. Uskolla olisi merkitystä, sikäli kuin siitä olisi hyötyä vaikkapa juuri urheilukilpailussa. Juuri näin asia tietenkin on myös uskovalle itselleen. Hyöty ei kuitenkaan ole syy ja seuraus suhteiden mekaanista hyötyä.

Kun urheilija rukoilee hän saattaa vain pyytää, ettei menisi tilanteisiin farisealaisesti takki auki. Rukoilija tietää, ettei urheilu suinkaan ole koko elämä, vaikka siihen juuri nyt suuntaa kaiken energiansa. Tällainen kokonaisvaltainen ja nöyrä elämänasenne voi antaa henkistä levollisuutta ja sillä tavalla tietenkin auttaa rentoon ja vapautuneeseen suoritukseen. Niin urheilussa kuin elämässä muutoinkin.

Olemme ehkä sen ajan kynnyksellä, jolloin ihmiskunta havahtuu elämäntapansa farisealaiseen mahdottomuuteen. Vanha maailma on kaatumassa omaan ahneuteensa ja itsekkyyteensä. Virta uuteen ei kuitenkaan ole yhtenäinen mutta merkit uutta toivoa kohti ovat vahvat ja kiistattomat.

—      

Tämä on kuunneltavissa Podcastina SoundCloudin sivuilla.

  https://soundcloud.com/user-941307355

Omilla sivuillani www.mattiperala.fi  kohdassa Podcast on myös toimiva linkki.

 

 

 

mattiseppoperala

<a href="http://www.mattiperala.fi" title="www.mattiperala.fi">www.mattiperala.fi</a> teologian tohtori

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu