Lauri Hokkanen: Kenen joukoissa seisoin

Entinen taistolaisaktiivi Lauri Hokkanen on kirjoittanut muistelmansa taistolaisajoilta. Hän liittyi nuorena tuhansien ikätoveriensa mukana taistolaisjoukkoihin tavoitteena tehdä Suomesta sosialistinen valtio, joka olisi osa Neuvostoliiton imperiumia.

Vielä Tshekkoslovakian miehitysvuonna 1968 hän oli epävarma poliittisesta suunnasta, kunnes sisäisti historian suuren ja sankarillisen kertomuksen: panssarit puolustivat Euroopan rauhantahtoista sosialistista maailmanyhteisöä, maailman tulevaisuutta, jonka puna-armeija oli suuressa isänmaallisessa sodassa verellä uusille sukupolville lunastanut.

Taistolaisuus oli ulkoa ohjattu suomalaisen politiikan Moskovan ääni. Ville Pessi ja Taisto Sinisalo kävivät N-L:n suurlähetystöstä hakemassa kasseittain miljoonia Suomen markkoja, joilla rahoitettiin toimintaa. Näin toki rahoitettiin valtaosa myös SKP:n toiminnasta. Kun taistolaisuus oli hiipumassa, pelasti sen radikalisoituneet yliopistonuoret sekä kulttuurieliitti.

Mikä sai Suomen nuorison parhaimmiston radikalisoitumaan ja ihannoimaan N-L:n kommunistista ja totalitääristä järjestelmää? Sosialistisen opiskelijaliiton (SOL) riveissä oli parhaillaan 3000-5000 aktiivista jäsentä ja se sai opiskelijavaaleissa 20 % kannatuksen. Kulttuuriväki joukoittain oli taistolaisuuden kannattajia ja he perustivat Kulttuurityöntekijäin Liiton, jossa vahvana ideologiana oli taistolaisuus.

Kulttuurin näkyvät nimet olivat mukana kuten Kaisa Korhonen, Timo Bergholm , Marja-Leena Mikkola, Kai Chydenius, Pekka Mikonoff, Matti Rossi.

1968 Ranskan yliopistomellakat ja yleensä Länsi-Euroopassa tapahtunut nuorison radikalisoituminen levisi Suomeen. Missään muussa maassa radikalisoituminen ei kuitenkaan johtanut Neuvostoliiton järjestelmän ihailuun kuin Suomessa.

Suomen asema ja ulkopolitiikka vaikutti nuorten mielialoihin, myös presidentti Kekkosen aktiivinen ote. Presidentti järjesti vuodesta 1969 alkaen ns. lastenkutsuja Tamminiemessä, jonne hän kutsui radikaalinuorison keulakuvia yhdessä keskustelemaan ja ryyppäämään, kuten Hokkanen kirjoittaa. Näin hän ovelalla tavalla sitoutti radikaalinuorisoa Suomen poliittiseen järjestelmään.

1970-luvulla Suomen ja N-L:n suhteissa oli keskeistä Moskovan vaikutuksen vahvistuminen Suomen poliittisessa elämässä. UKK valittiin v. 1974 poikkeuslailla jatkamaan ja yksikään poliitikko ei voinut menestyä ilman että olisi sitoutunut Kekkosen ulkopoliittiseen linjaan. Lisäksi Moskovalla on sormensa pelissä Suomen hallituksen muodostamisessa. Taistolaiset saivat vahvan taloudellisen ja poliittisen tuen Moskovasta.

Hokkanen kirjoittaa: ”Moskovan tuki oli edellytys Kekkosen nousulle vastustajiaan nujertavaksi itsevaltaiseksi johtajaksi”.

SKP oli hajaantunut kahtia: saarislaiset ja taistolaiset. Osapuoliratkaisu oli hyväksytty Moskovassa ja ratkaisuun kuului, että puoluejohto valittiin yhteisesti sovitun voimasuhteen mukaisesti eikä puoluekokouksella ollut valtaa sitä muuttaa.

Merkittävää oli, että taisteleva työläisnuorisoliike koostui miltei kokonaan yliopistojen opiskelijoista eikä siitä ollut perinteistä työläisnuorisoa. Sen sijaan opiskelijat olivat hyvin aktiivisia ja uutteeria. He levittivät julisteita, järjestivät opintopiirejä, tekivät vaalityötä, kirjoittivat artikkeleja lehtiin, hankkivat jäseniä ja järjestivät erilaisia tilaisuuksia. Teiniliitto vallattiin ja puheenjohtajana hääräsi vuonna 1974 Matti Viialainen ( silloin SKP), nykyinen maakuntajohtaja.Menoja lisättiin hulvattomasti, palkattiin lisää väkeä. Liitossa oli kaikkiaan 34 työntekijää. Taksvärkkirahoja käytettiin liiton konkurssin pelastamiseen, jolloin viimeistään valtiovalta kiinnostui ja ryhtyi perimään valtionavustusta pois. Hokkanen kirjoittaa: ” Teinien toimintaa hallitsi lukiolaisten arjesta ja elämästä täydellisesti irronnut poliittinen peli, järjestöjunttaus ja gangsterismi. 1970-luvulla Teiniliittoa eivät johtaneet lukiolaiset vaan poliittisten nuorisojärjestöjen teini-iän ohittaneet kellokkaat. Taistolaisryhmän kellokkaana oli Jaakko Laakso.

1970 – luvulla presidentti Kekkonen torjui jyrkästi suomettumisen käsitteen ja piti sitä loukkaavana. Tosiasiat puhuvat toista. Demokraattisen nuorison maailmanliitto järjesti vasemmistonuorten suurtapahtumia lähinnä Itä-Euroopan maissa, mutta myös Suomessa. N-L ja NKP olivat vahvasti näiden festivaalien takana. Niissä yleensä tuomittiin läntinen imperialismi, USA:n politiikka jne. Sen sijaan N-L:n vankileirit, totalitarismi ja toisinajattelevien kohtelua ei mainittu. Suomen nuorisopoliitikot osallistuivat 1970 – luvulla innokkaasti laidasta laitaan näille festivaaleille ja hyväksyivät myös niissä annetut julistukset. Myös Kokoomuksen Tuhatkunta oli mukana. Poliittiseen valtaan Suomessa ei 70-luvulla päässyt, jos ei tavalla tai toisella ollut Kekkosen tai Moskovan siunausta.

Miksi Lauri Hokkanen on kirjoittanut tämän kirjan? Siitä hänelle on nostettava hattua, että on uskaltanut kertoa omaa poliittista elämäntarinansa ja tunnustaa joissakin asioissa virheensä. Sen sijaan monet keskeisissä asemissa olleet taistolaiset nuoret ovat hiljaa. Jotkut ovat siirtyneet vihreisiin, toiset ovat jättäytyneet pois politiikasta ja muuttaneet käsityksiään. Vain muutama on jäänyt kommunistiseen puolueeseen aktiivijäseninä. Taistolainen kulttuurieliitti on ollut hyvin hiljaa.

+4

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu