Kaksi suurta

Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelmassa tuli viime viikonloppuna kuulijoiden toiverunoja kahdelta suurelta suomalaiselta runoilijalta, Eeva-Liisa Mannerilta ja Sirkka Turkalta. Runoilijat ajautuivat tavallaan sattumalta yhteen, sillä Mannerin syntymästä tuli joulukuussa sata vuotta, ja Sirkka Turkka kuoli viime syksynä. Heitä toki yhdistää muukin, esimerkiksi rakkaus hevosiin ja muihin eläimiin, mikä tässä ohjelmassakin tuli kauniisti esiin. Ohjelmassa haastateltiin myös Mannerin elämäkerran julkaissutta Marja Leena Tuurnaa sekä Manneria ja Turkkaa fanittavia nykyrunoilijoita Tomi Kontiota ja Jenni Haukiota. Jälkimmäinen on tasavallan presidentin puoliso ja toimi Eeva-Liisa Mannerin satavuotisjuhlien suojelijana.

Näistä kahdesta Manner on minulle läheisempi ja ohjelmassa kuultiin minunkin toiverunoni ”Ehkä hän matkallaan” vuonna 1968 ilmestyneestä kokoelmasta Fahrenheit 121. Hieno oli myös Jenni Haukion toiveruno ”Kirkkaat aamut kohoavat” (kokoelmasta Niin vaihtuivat vuoden ajat, 1964) ja Marja-Leena Tuurnan toiveruno ”Kun pääni halkeaa kuin savinen ruukku” (kokoelmasta Tämä matka, 1956) – ja itse asiassa ihan kaikki runot mitä ohjelmassa kuultiin. Ohjelma on kuunneltavissa Yle areenassa vielä lähes kuukauden päivät.

https://areena.yle.fi/audio/1-60966444

 

0
MikaLamminp

Olen julkaissut teokset Eila ja Ossi – Suomen kielen alkeisoppikirja (Gummerus 2010), Mies joka putosi jaloilleen (romaani, Oppian 2020) ja Siltoja – Opettajan koronapäiväkirja (Oppian 2021).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu