Kuka haluaa elää ikuisesti? – Miksi muuttumattomuus lohduttaa?

Vaikka olisit ihminen, joka ei usko luomisoppiin, on edelleen olemassa eräs laskennallinen tosiasia, jonka pitäisi saada ajatteleva ihminen vähintäänkin hämilleen.

Uskovaiselle uskon yksi suuri lohduntuoja on jostain syystä ikuinen elämä tai uudelleensyntymä, riippuen vähä uskonsuuntauksista, mutta miksi ikuinen elämä tai kuolemattomuus ei ole suorastaan luonnotonta – perverssiä?

Kielen kehittyminen ja ilmaisumuodot eivät liioin ole itsestäänselvyyksiä, vaan ovat ruumiinmullistuksien jälkeen olleet luontainen osa kehitysjatkumoa. Silti nykyihmiselle ilmaisumuotojen rikkaus helposti saattaa antaa kuvitelman, että näin on ihmiskunta aina ollut ”sen perustamisesta saakka.”

Mitä useampia kieliä osaat, sitä selvemmin tulee esille ilmaisumuotojen moninaisuus ja toisaalta joidenkin sanojen täydellinen puuttuminen. Ikuisuus käsitteenä on hyvinkin voinut alkujaan suullisena perimätietona tarkoittaa elämän jatkumista, mutta muuttunut hiljalleen käsittämään kuolemattomuutta.

Alkuihminen on tarkkaillut ihan yhtälailla ympäristöään niin kuin nykyihminenkin ja tehnyt havaintoja vaikkapa hyvin hitaasti muuttuvasta kalliosta, että kallio on ikuinen, miksi ei siis myös ihminen olisi ikuinen? Eikö olisi myös helppoa uskoa ikuisuuden tarkoittavan kuolemattomuutta?

Kalliokin muuttuu jatkuvasti, maankerrokset elävät ja toisinaan aiheuttavat järistyksiä ja mullistuksia, mutta ihmisen henkisen mielentilan kannalta muuttumattomuus edustaa ”kallion kaltaista vakautta” ( vuorisaarna ja vertaus miehestä joka rakensi kalliolle), joka ilmeisesti vähentää epävarmuutta ja turvattomuutta. Silti ristiriitaista kyllä, mikään ei kuulosta enempää kuolemalle, kuin muuttumattomuus.

Hurjaa on ajatella vaikkapa teoreettista fysiikkaa, jolla siis kyetään laskennallisesti mallintamaan asioita, joita ei voi suoraan havaita. Esimerkiksi mustien aukkojen olemassaolo oli ”mielikuvituksen tuotetta” – vaikka se oli osa Einsteinin suhteellisuusteoriaa, kunnes ensimmäistä kertaa pystyttiin mittaamaan painovoima-aaltoja ja myös tosiasiallisesti kuvantamaan tapahtumahorisonttia.

Epävarmuus – stressi, on ihmisen kehitystä voimakkaasti muokkaava välittäjäaine, joka on todennäköisesti syyllinen aika moneen ihmiskunnan kehitysvaiheeseen. Epävarmuus on yhtä oleellinen osa elämää kuin uusintaminen, mutta ihmiskunnan keksinnöt ja kaipuu ovat nähtävästi aiheuttaneet ikuisuuden kaipuun myötä jotain hyvin lähelle ikuista.

Kuinka kauan ihmisen menneisyyttä on ollut käsite: Jäte?

Jostain syystä eläinperäinen ”jätös” on saanut manaamisen muodon, mutta ihmiskunnan kehitys näihin päiviin saakka pitäisi saada ihmisen kyllä keksimään uusi kirosana, sillä suolistoperäinen jäte on maatuvaa, mutta ihmisen tuottamat hyödykkeet ovat liki ikuista, niin kuin muoviroska.

Eikö uusintaminen ja uusiutuminen pitäisi olla suorastaan taivaallinen ilmestys, kun taas ”ikuisuus” pitäisi olla kirosana kuvaamaan muoviroskaa.

Kuka hullu haluaisi elää ikuisesti?

Laskennallisesti ikuisuus on todellisuutta, vaikka sitä ei voisi elää todeksi, maailmankaikkeus saattaa sammua sekä romahtaa, mutta ikuisuus ei katoa: se voisi olla vaikkapa ikuisuus ei mitään.

 

Mikko Marttila

Aika on syvyyden luoja, todellisuus on ennakkokäsityksiä ympäristöstä, uskomuksia muodosta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu