Mikä on minun, jos ei temppeli, jossa henkeni asustaa?

On outoa, että yksinoikeus suodaan sellaiseen, jonka kuitenkin hetkenpäästä menettää – – on myös kummaa ajattelua, että omistus ja vapaa kilpailu voisit elää yhdessä ja tukea toisiaan.

Ruumiini on henkeni asumus – tahtoni luojan käsi, joka ohjaa: minä olen henkitieto, perimyksen perijä, aikani luomus, joka kaivertaa seinään. Vapaita ovat vain he, jotka ymmärtävät henkeä, joka vaeltaa: Yksinoikeudella teen kuolemaa, saarrettujen saari odottaa…

Näen sinun kärsivän, pyörivän tuskissaan, onko täyttymystä ilman tuskaa?

Tämä asumus hylkää.