Minä olen heijastuksia valoissa

Hän astui temppeliini hiljaa, joka sai minut toivomaan, tuntemaan itseni elinvoimaiseksi, voimakkaaksi, haluttavaksi, kaikkivoimaiseksi kehoni vahvistajaksi, jumalaksi, kaikkivaltiaaksi.

Heijastuksia merenpohjasta: meren elävät liikkuvat myötäliikkeessä, värinä vetten viesteissä, syntymä syvissä vesissä, huuhtoutuvina aaltoina rannoilla, muuttavat silmiltä suojissa sydämeni muotoa, vuosien päästä olenko vielä minä täällä, vai olemmeko kadonneet rannoilta?

Siivekkäät iskevät siivillä rytmissä, vailla päämäärää he heijastavat toistensa liikkeitä, ovatko he siis ansainneet kohtalonsa, pyydystäjän ansassa järjettömyytensä takia, katoavat samalla kun toiset julistavat järkensä voittoa, tulleet tekemään lakejansa, luomaan sääntönsä, mutta sydämeltään ovat tuhkaa ja tomua, kuolleita ja syntyessä.

Hetken elossa, kunnes vietit ja vaistot saavat uuden käskyn hyvältä ja pahalta, johdonmukaisuus ja säännöt korvaavat sen, mikä oli sydämessä. Onko viattomuus tietämättömyyttä?

Hengität vielä, mutta oletko todella elossa?