Myrskyn vuodet ja ounastelija – pelonlietsoja vai päättäväisyyden julistaja?

Vuodenajat vaihtuvat, kevät on jo pitkällä. Voin tuntea valon tuoman lämmön iholla, suojassa se suorastaan polttaa jalkoja.

Vuodenajat ovat sitä kiertoa, josta tehtiin myös tunnuksia kuvastamaan syntyä ja kuolemaa: ei ihme että ihmisen tarkkailtua luontoa ja sen uudelleen syntyä, myös ihminen ryhtyi uskomaan elämänvaelluksen kuolemattomuutta.

Ennustukset olivat ensimmäinen merkki vakaudesta, sateiden tulkitsija ounasteli satovuosia, miksi ei siis ennustelija voisi myös kertoa elämänkiertoa? Veden nousevat kohti taivaita sataakseen maahan jälleen uudestaan virvoittaakseen maata, merten linnutkin kaartavat nyt matalalla, sillä tietävät noutopöydän jälleen aukeavan.

Se sama vanha sade piiskaa uudelleen maata, mutta se on taivaissa puhdistettua, auringon voimasta virvoitettua, siksi se on uudeksi luotua. Miksi en syntyisi uudesti luotuna, sataakseni maahan, josta kaikki elävät syövät ja kukoistavat?

Tuulet käyvät sateen edeltä, on tavattu sanoa. Ennusmerkit olivat ilmassa, se todella on tuulesta temmattua, mutta ei niin kuin on sanonta, sillä sanonta antaa ymmärtää että ounastelit omia tuntemuksiasi, et ympäristöäsi.

Mielettöminkin otus kyllä aavistaa, ylimielisyys kompastuttaa, joskus kannattaisi kuunnella sitä paholaista, jota jotkut kutsuvat pahanilman linnuksi: Et saa lausua paholaisen nimeä!

Nyt tuulet taivuttavat metsiä, ne antavat pahaenteisiä merkkejä, salamointia ja tulvia, mutta ounastelija ei tuntisi ympäristöään ilman aikaa. Aika loi ounastelijan, aika toi ympäristön tilan, pelko on kaikissa elävissä, mutta ei pelko pelkuria tee, päättäväisyys ratkaisee annatko pelon lamauttaa vai vahvistaa.

Puut taipuvat tuulessa, mutta taipuisuus on merkki sitkoksesta: maapohja ratkaisee katkeavatko puut rungoistaan, repeävätkö juuriltaan vai pitävätkö pystyssä toisiaan. Anna tuulen tuulla, ounastelija tarkasteli maata ja tiesi, etteivät tuulet kestä kauan, vaan ovat merkki sateista ja lämmönvaihteluista.

Se on varmaa, että kevät on tulossa, anna tuulten tuulla, minä olen puu aina paikoillani, juuret syvällä maassa, linnut oksilla, paistattelemassa auringossa, virvoittautumassa sateessa, levittämässä kukintoja tuulen voimasta niin kuin aina.

 

 

 

0
Mikko Marttila

Aika on syvyyden luoja, todellisuus on ennakkokäsityksiä ympäristöstä, uskomuksia muodosta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu