Pathos logos – Onko hyödyllistä käydä keskustelua hyvästä ja pahasta, vai pitäisikö sen sijaan puhua kärsimyksen aiheuttajasta?

Eläinkunnan käytöstä on seurattu pitkään, joka on ollut oleellinen osa ihmisen kehitystä, sillä alkujaan eläinten elämä oli alkuihmisistä erillinen.

Oletettavasti vasta aikaisintaan kymmenen tuhatta vuotta sitten – joka saattaa heittää monella kymmenellä tuhannella vuodella, ihminen oppi kesyttämään toisen lajin, sittemmin jalostamaan siittämällä ja hyödyntämään eläinten voimaa vaativissa töissä, kuin myös käyttämään eläintä ravinnokseen.

Hyötysuhteet saivat ihmiskunnan ”sekaantumaan” eläimiin, joka toisaalta auttoi ihmiskuntaa kasvamaan, mutta toisaalta myös edistivät taudinaiheuttajien leviämistä eläimestä ihmiseen. Hyötysuhteet ovat olleet oleellinen osa myös yhteiskuntakehitystä, silti en voi olla miettimättä ihmiskunnan suhdetta menneisyyteen ja kauaskatseisuuden merkitystä, kuinka perillä olemme yhteiskuntakehityksen vaikutuksesta ympäristöön.

Viimeaikoina on tullut paljon lisäymmärrystä esimerkiksi aistipoikkeavien – neuroepätyypillisten kirjosta, esimerkiksi havainto poikien neuropoikkeamista on ollut pitkään tiedossa, mutta tyttöjen kohdalla kasvatusmenetelmien vuoksi vaikeammin havaittavat poikkeamat ovat tulleet ilmi monille vasta myöhemmällä iällä, esimerkiksi tarkkaavaisuushäiriö.

Vielä villimpää on havainto puhuttaessa eläinkunnan”lajitavanomaisesta käytöksestä”, sillä aivan niin kuin ihmisellä, niin myös eläinkunnassa on sosiaalisia lajeja, joiden käytökseen vaikuttaa perimä, mutta varmasti myös ympäristö.

Kaikilla eläimillä ei ilmeisesti ole varsinaista itsetiedostusta, mutta niillä lajeilla joilla on kyky tunnistaa itsensä, olisi mielestäni perusteltua kysyä kuinka paljon tällainen sosiaalinen eläin saattaa sopeutua ympäristöönsä, vaikka on aistikokemuksiltaan ”lajistaan” poikkeava. Eli kuinka paljon lajistaan poikkeava yksilö oppii teeskentelemään oman lajinsa käytöstä?

Esimerkiksi eläinkunnassa satunnaisesti esiintyvä hoivavietti vieraan lajin kohdalla, joka saattaa jopa kuulua hoivaajan ”ravintoketjuun”, päätyy silti petoeläimen suojelukseen. Pahuutta, hyvyyttä, vai luonnonvalinta?

Ihmiskunnan kehityksen kannalta satunnaiset poikkeamat aistikokemuksissa ihan yhtälailla muokkaavat voimakkaasti ihmiskunnan suuntaa ja vaikka kuinka tahtoisi tai toivoisi hyvää, silti myös ”pahan ilmentymät” ovat luontainen osa lajikirjon monimuotoisuutta.

”Pahuuden” esiintymään riittää toisinaan vain luonnonvalinta, mahdollisuus josta tulee todennäköisyys. Esimerkiksi voimakkaasti itsestään suuria kuvitteleva ihmisyksilö, joka päätyy jo tutkimuksien valossa usein johtaviin asemiin, josta on esimerkkejä enemmän kuin tarpeeksi menneisyydestä.

Oikeutuksen ihminen löytää mille vain, siitäkin on enemmän kuin tarpeeksi esimerkkejä.

Netflixissä on tutkiva elokuva ”Vain tavallisia miehiä”, jossa valotetaan yhteisöpaineen vaikutusta yksilön valintaan. Huomioita siinä tehtiin siitä, kuinka teloittajia ei uhkailtu, mutta heidän omatuntoon vedottiin joukkuejohtajan toimesta, jota vahvistettiin vielä pyynnöllä toimia, mikäli siis EI HALUA teloittaa aseettomia siviilejä.

Ketä kohtaan tunnet myötätuntoa? ”Jonkunhan se on tehtävä”

Ihan yhtälailla on todettu, että ihminen usein tuntee tiettyjä eläinlajeja kohtaan enemmän myötätuntoa kuin toisia lajeja. Vaikka kyseessä olisi petoeläin, silti ihminen saattaa kokea suurta myötuntoa lajia kohtaan, mutta toista lajia – vain jo pelkästään ulkomuodon vuoksi, saatetaan pitää ”saastaisena”, luotaan työntävänä, ehkä jopa suorastaan haitallisena?

Lääketieteen juuri on ”kärsimyksen aiheuttajassa” ja sen tutkimisessa, suomen kieleen tämä on muuttunut tutkimukseksi ”taudin aiheuttajasta”, joka saa toki miettimään ihan vain ilmaisumuodon muutoksen merkitystä tutkimukseen ja vakiintuneiden tapojen osuutta ”hyvän ja pahan” ymmärrykseen.

Pathos logos pitää sisällään tunneilmaisun, kärsimyksen tutkimisessa siis pitäisi pyrkiä tutkimaan ja lievittämään – jos ei poistamaan, kärsimyksen aiheuttajaa.

Hippokrateen valassa puhutaan lääketieteen vakiintuneesta tavasta, johon kuuluu ihmiselämän varjeleminen ja auttaminen, mutta hankalampi kysymys on ihan yhtälailla viitaten ”kärsimyksen aiheuttajaan”, että kuuluuko tähän myös ”kärsimyksen poistaminen”, eli vakavasti sairaan ja taisteluun väsyneen auttaminen kuolemaan?