Puhu puille

Puu asui naapurissa – puu jolta kysyin, missä ovat hänen juurensa, mutta puu ei osannut vastata. Puu oli ollut siinä hyvin kauan tai niin ainakin oletan, mutta koska puu ei osannut puhua, siksi pidin puuta itsestäänselvyytenä, minä joka tiesin hyvästä ja pahasta, minä joka tunsin lain ja olin opetettu korkeammilla arvoilla.

Minä puhuin luoduista ja korkeammasta tahdosta, minä joka hylkäsin luontoni alistaakseni valtaani sen, minä joka oikeutin sillä tekoni ja korotin kaltaiseni, minä joka pidin kaikkea ympärilläni itsestäänselvyytenä, näin kuinka puita karsittiin ihmisten asumusten edestä, katsoin puuta joka ei osannut puhua, pidin sitä koristeena ja silmien halujen tyydyttäjänä.

Yksi päivä myrsky muutti kaiken, puu kaatui juuriltaan ja paljasti sisimmän: se oli jo hyvin pitkään ollut vailla vahvistusta ja tukea, juuret maassa olivat katkotut ihmisasumusten tieltä, puun voimat olivat lopussa, sillä se oli eristettynä muista puista:

 

Metsät ovat poissa.

0
Mikko Marttila

Aika on syvyyden luoja, todellisuus on ennakkokäsityksiä ympäristöstä, uskomuksia muodosta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu