Pysähtyminen tarkoittaa kuolemaa – Mikä oli alkuihmisen hautauskäytäntöjen mahdollinen syy?

On kai johdonmukaista, että alkuihminen metsästäjä-keräilijänä oli kiertolaiselämänsä vuoksi vapaampi liikkumaan, pysähtyminen tarkoitti kuolemaa. Mikä sai alkuihmisen hautaamaan kuolleensa ja toisaalta, kuinka piikikkään ivallista on ihmiskunnan kehityssuunta, jossa näyttäytyy kuin ihmiskunnan kaipuu pysyvyyteen saa ihmiskunnan hautamaan itsensä romuun.

Kun alkuihminen kehittyi ja keksi keinon kesyttää kotieläimiä sekä viljellä, muuttui ilmeisesti koko ihmisperimä, joka esimerkiksi kehittyi sietämään karjatalouden vuoksi myös paremmin eläinperäistä laktoosia. Ihmisperimän muutokset läpi menneisyyden olivat ympäristötekijöiden summa, esimerkiksi jurakaudella mikä oli suurnisäkkäiden ja petoeläimien suuren koon aiheuttaja?

Ympäristötekijänä todennäköisesti hapen suurempi määrä ja suurempi kasvillisuus olivat toisiaan tukeva yhtälö, joka tuotti suurempia kasvissyöjiä ja sen mukana myös suuria petoeläimiä, jotta kannat pysyisivät kurissa.

Alkuihmisen asema tässä kehityslimbossa oli keksiä keinoja, miten selviytyä kooltaan sekä voimaltaan selvästi itseään suurempien petoeläimien jatkuvassa paineessa. Laukaiseva tekijä on varmasti ollut epävarmuus ja pelko, jonka seurauksena keksivät muusta eläinkunnasta poikkeavan tavan hautaamalla kuolleensa.

Monet eläimet hautovat jälkeläisiä vielä tänäkin päivänä maan alla, mutta alkuihmisen oivallus on varmasti syntynyt seuraamalla hautovia eläimiä. Hautausmenojen alkusyy saattaa olla muu, kuin surutyö, sillä suurpetojen uhka on saattanut saada alkuihmisen aavistamaan, että mikäli raadonsyöjät pääsevät ihmislihan makuun, on myös elävä ihminen todennäköisemmin petoeläinten ruokalistalla.

Kun ajattelee alkuihmisen muutosta metsästäjä-keräilijästä viljelijäksi, voisi vaikuttaa suorastaan kohtalonyhteydeltä kuinka ihmiskunnan kehitysvaiheet vaeltajasta paikkasidonnaisiksi ihmisyhteisöiksi ovat muotoutuneet ja miten nämä vaiheet voidaan jäljittää myös menneisyyteen.