Rukous – Mitä kuuluu Jumalalle?

Kauneus, vilpittömyyden huntu, sydämestään liitetyt,  pettymys tulee vain kerran, mutta epäilys on ikuinen. Ihminen hakee aitoa, alkuperäistä – tai niin hän väittää, mutta mikään näistä alkuaineista ei järjestäydy itsekseen, vaan on havaitsijan tulkinta.

Ovatko tunteet tietoa?

Tietoisuus tarvitsee havaitsijan, tulos on havaitsijasta riippuvainen, kaikki mitattava on ennaltamäärättävissä, mutta näiden tunteiden tulos on todennäköisyyksien summia, ei ehdottomuuksia.

Minä tunnen mitä tunnen, pitäisikö tunteitaan pyytää anteeksi?

Onko aidoilla tunteilla väliä?

Jos ihminen ponnistelee jonkin takia, niin kuinka todennäköisesti hän luovuttaa, jos ei ole sydämestään mukana?

Ilo, suru, päämäärätietoisuus ja päättäväisyys ratkaista ongelma, silti mietin onko ongelmat tehty  ratkaistaviksi vai pitäisikö ne vain elää läpi?

Virheetön, täydellinen suoritus, täydellisyys edellyttää virheen mahdollisuutta, mutta haluatko todella olla täydellinen?

Jumala -Apatheian perikuva, hän joka hallitsee täydellisesti merten voimat, voiko hän tuntea vilpittömyyttä?

Siinä vastaus siihen, miksi et kysy mitä kuuluu ”kaikkivaltiaalle.”

 

Mikko Marttila

Aika on syvyyden luoja, todellisuus on ennakkokäsityksiä ympäristöstä, uskomuksia muodosta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu