Totuuden etsijä, kumpaa haet: totuutta vai itseäsi?

Mikä on tavanomaista, tuttua ja totuttua – kuin ruumis, jossa vuosien virheelliset työskentelyasennot ovat jättäneet jälkensä, saa hetken helpotusta lihashieronnasta, mutta palaa jälleen virheelliseen asentoonsa, jota ruumiisi pitää ainoana oikeana totuutena kivusta huolimatta.

Karu ja kolkko maa, jossa syvät uomat osoittavat joskus virrannutta elämää, puhuu puolestaan – tuuli on ainoa, joka liikuttaa. Vesi joskus virtasi pitkin järviä ja jokia, joista vetten elävät nousivat ylös kohti yläjuoksua lisääntymään, mutta nyt elämä on silmiesi kantamattomissa, etäisenä ja hauraana kuin janon uuvuttama matkalainen, kiertonsa lopussa oleva kiertolainen.

Joku piirtää ja maalaa, muovaa ja kaivertaa elämänmerkkejä kaikkeen, mihin hän kykenee jälkensä jättämään – toinen vartaloaan -, josta hän yrittää selvittää syvimpiään, jota ei silmillään näe. Kauneus ja terveys – joiden mitta varmistaa näkyvyytesi -, silti yhtä hauraana kuin kuollut maa, jossa ravinteet ovat valuneet pohjaan ruokkimaan alkueliöitä: miksi muuten pelkäisit terveytesi romahdusta, jos et pelkäisi äänesi katoamista?

Ehdollistaminen, totuuden etsijä kuin ennustelija, piirtää kuvaa maailmasta, jonka haluaa nähdä –” työ tekijäänsä muokkaa” -, sotilas, viranomainen, hoivaaja, hengen lohduttaja; jokainen näistä näkee maailman tavallaan, mutta yksikään ei voi nähdä maailmaa ilman itseään. Missä ovat elonmerkit?

Itsetuhoinen rotkon reunalla kysyy merkitystä – tarkoitusta elämälleen, ja joku kuulee jumalansa puhuvan hänelle sanoen, että elämäsi työ on lisääntyä ja täyttää maa, mutta toinen seisoo reunalla vakuutellen johdonmukaisuuttaan ja järkevyyttään: kumpi heistä on lopettamassa päiviään?

Räjähdys toisensa perään, joku aloitti väkivaltaisen hyökkäyksensä juuri sinne, mihin jälkensä voi jättää, syvälle toisten elämään tuntematta heistä ensimmäistäkään, jättäen ihmisiä syvän lamaannuksen valtaan. Mitä hyötyä on iskusta ilman vaikuttavuutta?

Totuuden etsijä ei etsi totuutta vaan itseään.