Uskotko että totuus vapauttaa?

On monia asioita, mitkä ovat ihmiselle tarpeellisia – siis välttämättömiä elämälle ja pitkäikäiselle elämälle. Sitten on olemassa toiveita, haluja, jotka ovat ennemminkin päämääriä kuin välttämättömyyksiä. Voisi sanoa toiveiden ja halujen olevan tietyllä tapaa välttämättömyyksiä merkityksellisyydelle, mutta ei kuitenkaan tavalla, jota ilman ihminen menehtyy ennenaikaisesti. Eli toiveet ja halut ovat tavoitteellisia sisällön tuottajia.

Totuuden vapauttava voima on sellainen asia, jota olen usein pitänyt ohjenuorana elämässä. Olen silti nähnyt ihmisten välisten suhteiden rakenteen, jossa näyttäytyy usein totuutta enemmän painavan omat tarpeet, eli tässä yhteydessä valikoiva totuus. Kehitysopillisesti katsottuna ihmislajin selviytyminen on edellyttänyt tietynkaltaisen viitekehyksen hyväksymistä – yhteinen totuus -, jotta mahdollisuudet selviytyä paranisivat.

Voidaanko puhua totuudesta ilman tunteita?

Erikoista kuinka joku saattaa koskettaa, vaikka se olisi hyvin kaukana kohteestaan – kuin tähtitaivas – saat vain arvailla, mitä on elää toisaalla.

Totuus on sinut vapauttava, on lainaus muinaisesta koontikirjasta, joka on minussa tietyllä tapaa elävä majakka, mutta väkistenkin heräsin kysymykseen jumalan olemuksesta: mitä jumala tarvitsee?

Muista nyt, että en puhu päämääristä, minä kysyn uudestaan: mitä kaikkivaltias kaikkivoipainen jumala – joka loi maan ja taivaan, linnut ja kaiken olevaisen, myös lain ja säännöt, oikean ja väärän -, tarvitsee?

Kiteyttäisin näin, vain tarvitseva voi kuulla toista:

Vapauttiko se totuus?