Käärijä-mayhem

En ole euroviisufani, mutta tämä Käärijä herätti huomion. Mikä juttu tämä on? Tapauksessa on monia tasoja, joita on tullut nyt opittua. Tämän jutun lopussa analyysiä.

Mää ite. Katselin lauantaina suorana Loreenin ja Käärijän biisit – ja menin nukkumaan. Aamulla näin illan lopun. Pidin Käärijä-huumaa tyypillisenä kouhotuksena siitä, että nyt se Suomi voittaa, eikä voita kuitenkaan. Veikkasin Loreenia voittajaksi kuulematta biisiä. Tällaiselta varsin kevyeltä pohjalta lähdin siis ihmettelemään.

Ensikosketus. Loreenin biisistä en ensimmäisen kuuntelun jälkeen muistanut oikein mitään muuta erityistä kuin paahtoleivän, jonka välissä taiteilija lepäsi. Käärijän valinta UMK:ssa ei herättänyt uskoa, kun pätkän matkaa kuuntelin. Totesin, että ei voita.

Lauantaina. Käärijän esitys oli puoleensa vetävä ja erottui selvästi puuromaisesta balladimassasta, johon Loreen mielessäni hukkui. Pidin silti Loreenia ennakkosuosikkina, koska hänellä oli nimeä, lauloi englanniksi ja osasi tiimeineen hommansa.

Sitten alkoi paljastua todellisuus. Käärijä-huuma olikin oikeasti todellista. Kansa lauloi täydellä torilla Liverpoolissa ja häkellyttävää oli sunnuntaiaamuna katsoa loppuillan tapahtumia, kun yleisöä piti hillitä kerta toisensa jälkeen huutamasta Käärijä tai Cha cha cha. Ehkä vastaavaa on joskus ollut, mutta minä en tiedä. Biisi nappasi minutkin.

Käärijän esitys. Katselin suuren määrän pääasiassa ulkomaisia reaktiovideoita Käärijän esitykseen ja kävi selväksi, että se vei kansan mukanaan. Osa osasi analysoida tarkemmin: kappale jakautui kolmeen erilaiseen osaan, jotka toivat vaihtelua. Aluksi oli matalaa ”mörinä”-rappia, sitten ns. huuto-osuuksia välissä. Näissä oli aggressiviista voimaa. Sitten alkoi iloinen pop-osuus, johon siihenkin oli upotettu aggrella esitettyjä cha cha cha -huutoja. Kappaleesta löytyi technoa, metallimusiikkia, rappia, poppia. Oli iloista sekä uhkuvaa voimaa.

Kappaleessa oli siis hyvin paljon vaihtelua mutta erityisesti vastakohtia. Niitä suorastaan kylvetään yleisölle. Tämän seurauksena moni löytää musiikkimaustaan riippumatta jotain mieleistä ja kappaleen vaihtelu pitää kiinnostusta yllä. Siitä löytyy myös sanoja, joihin tarttua.

Varsinainen esitys jatkaa samaa: itse Käärijän asu sai reaktiovideoissa jatkuvasti sakin ihmettelemään. Mielenkiintoisesti kaikessa vähän pelleiltiin, muttei pelleksi asti. Tästä seurasi se, että yleisö saattoi samaistua. Kukaan ei halua olla pelle, mutta ihmiset kokivat raikkaana, ettei itseä tarvitse ottaa niin vakavasti.

Vaikka en ole tanssija, niin esityksen tanssijat olivat aivan erityisiä. Reaktiovideoissa, toisin kuin minä, ihmiset kiinnittivät positiivisesti huomiota liekoihin, joilla Käärijä oli ohjailevinaan tanssijoita. Tanssijoissa tuli vastakohta jälleen. Glamour vastaan (heitä ohjaileva) ”menninkäinen”. Heidän Käärijästä räikeästi erottuva väritys, tanssissa vuorottelivat tyylikkäät ja hassuttelevat osuudet sekä ilmeissä ja eleissä aggressiivisuus ja iloisuus. Se saa yleisön selvittämään kiinnostuneena: mitä – tämä – on. Tunteet vaihtelevat laidasta toiseen mutta sopivasti. Esitys oli monipuolisuudessaan kuin ruotsinlaivan buffet.

En tosiaankaan ole minkään valtakunnan tanssi-, musiikki- tai kulttuuriasiantuntija, mutta: nerokasta.

Loreenin Tattoo-esitys oli suorastaan täysi vastakohta. Ei juurikaan yllättävää ja uutta, ellei paahtoleipä/leivänpaahdin. Kappalekaan ei ollut omaperäinen. Alussa soi pätkä mukaillen Pont Aerin Flying Freetä, sen jälkeen alun melodia on Abban The Winner Takes It All -kappaleen mukaan, jonka jälkeen alkaa Mika Newtonin V Plenu -osuus, jota ilman se ei olisi voittanut, ja lopuksi ”juhuhuu”-osuus, joka löytyy Jenni Vartiaisen Junat ja naiset -kappaleesta. Muutaman sekunnin osuus lienee ominta tuotosta. Henkilökohtaisesti häiritsi ’angels crying’, koska se on niin kulunut 90-luvun E-typeltä.

En lähde keskusteluun siitä, missä on plagiaatin ja inspiraation raja, mutta arviointikriteerien ’omaperäisyydestä’ Tattoon ei olisi tullut saada juurikaan pisteitä. Se ei toisaalta näytä olevan oleellista pisteiden saamiseksi. Totuutta emme saane tietää mutta jopa Itävallan ja Norjan ESC-tileiltä on tulosta jyrkästi arvosteltu.

Eipä se ’Cha Cha Cha’ sekään uusi idea ollut, mutta se oli osa ideaa: vanha tuttu uudessa vastakohtaisessa yhteydessä.

Tuomarien kriteerit. Selvää on, että Loreen oli arviointikriteerien mukaisesti erinomainen laulaja. Tässäpä kriteerit:

Juries are asked to focus their vote on 4 main sets of criteria:

• Vocal capacity of the artist(s)
• Performance on stage
• Composition and originality of the song
• Overall impression of the act

Lienee makuasioita, paljonko kukakin arvostaa lavaesiintymistä tai yleisvaikutelmaa, mutta sovitetaan kriteerit yleisön mielipiteeseen ja tehdään vertailu Loreenin ja Käärijän välillä. Loreen voitti laulukisan selvästi, esiintyminen ja yleisvaikutelma menivät yhtä selvästi Käärijälle. Loreenin kappale oli koottu hyvin, mutta omaperäisyyttä siinä ei ollut käytännössä juurikaan, joten siitä ehkä puolet pisteistä. Käärijän osalta aiemmin kuvaamani seikat nostavat omaperäisyystä täydet pisteet ja tietyt seikat sävellyksessäkin, mutta ehkä voisi sanoa, että tältä osin tuli kotiin suurin osa pisteistä. Näin laskien Loreen olisi hävinnyt pisteissä laulua lukuun ottamatta kaikissa muissa kriteereissä. Tosiasiassa hän voitti ylivoimaisesti tuomarit.

Hämmentävä tulos: kansa rakasti Käärijää mutta kriteerit ja tuomarit Loreenia. Tuossa noin kärjistäen. Kaiken jälkeen tulee mieleen, että onko Tattoo ruotsalaisen musiikkiteollisuuden henkistä kuolonkorinaa. Se kykenee jatkossakin tuottamaan kuin musiikkiteollisuuden Hollywood, mutta eikö Hollywoodkin ole jo henkisesti nähnyt parhaat päivänsä? Se kykenee toistamaan vanhoja ideoita ja tarinoita teknisesti mahtipontisesti, kuten Avengers jne. Samoin Ruotsissa? Ikään kuin kompleksin sielu on tyhjä. Sitten ilmestyi poika Vantaalta. Hän voitti yleisön.

Yksikään maa ei valinnut suosikikseen Tattoota. 18 maata valitsi Cha Cha Cha:n. Tuon perusteella voi tilastollisesti arvailla, että noiden 18 maan joukossa Käärijä saattoi saada ylivoimaisia äänimääriä, mutta pistelaskujärjestelmä suhteutti ne aina ja kakkoseksi tullut sai vain kaksi pistettä vähemmän. Eli tulos kätkenee vieläkin suuremman suosioeron alleen.

YouTubessa finaalin Tattoota on katsottu 11 miljoonaa kertaa, voittonsa turvin, ja sitä on tykätty 108000 kertaa. Cha Cha Cha:ta on katsottu 7,3 miljoonaa kertaa tykätty 162000 kertaa. Tykkääjiä on siis suhteessa yli tuplaten. Spotifyssa Tattoota on kuunneltu 4,3 miljoonaa kertaa ja Cha Cha Cha:ta 3,8 miljoonaa kertaa. En tiedä kumpi on jyrkemmässä nousussa.

No, minä vain sivusta katselen. Kuvittelen, että laulukilpailun idea on hurmata esityksellä yleisö, koska se on musiikkiesitysten idea ylipäätään. Jos kilpailu ei kykene osoittamaan sitä hurmaavinta, eikö se ole epäonnistunut?

Taidan seuraavaksi kuunnella Käärijää ja sitten V Plenun.