Vangin ja vaimon päiväkirja

Aamu alkaa kahvilla ja lukemalla viestin hyvän aamun toivotukselta mieheltäni. Kelloa katsoessani huomaan, että aamuilmoittautuminen on varmaan ohi avovankilalla ja pian hän soittaa.
Nyt on poikkeuksellisesti puhelimet hallussa 24 h vrk, kun Koronan vuoksi on ylimääräinen liikkuminen vältettävää.

Kuulimme viikko sitten, että kaikki perhetapaamiset on toistaiseksi lopetettu. Se tuntui pahalta, sillä olimme tottuneet säännöllisiin yhdessä-olo jaksoihin. Olin juuri muuttanut lähelle asumaankin, jotta saisimme nähdä useammin. Kerran viikossa saimme käydä Vapaaseurakunnan kokouksessa ja viikonloppuisin oli vielä valvotut tapaamiset lauantaina ja sunnuntaina. Siellä oli mukavaa yhdessä jutella ja keittää kahvia, sekä syödä eväitä.

Kaiholla muistelimme myös kesän perhetapaamisia kauniin luonnon keskellä. Vilppulan virkamiehet ja naiset ovat aina ottaneet vastaan ystävällisesti ja on ollut ilo saada oppia tuntemaan heidät. Yhteinen huumori ja välillä vakavamielinenkin keskustelu on tuonut elämäämme tunteen, että vielä on toivoa ja Suomessa kohdellaan vankeja ja heidän omaisiaan kunnioituksella.

Kauniit rakennukset museoalueella järven rannalla ja luonto, joka on vertaansa vailla täällä Vilppulassa, saavat tuntemaan, kuin olisi jossain muualla, kuin Suomessa. Ei liikenteen vilinää, kaupungin melua tai muuta aisteja rikkovaa. Ainoastaan rauha ja levollisuus koko vankilan alueella.
Iloiset tervehdykset valvomossa ja asiallinen asioiden hoito piristää mieltä.

Se, mitä olen vuoden aikana oppinut, on ollut hyvin mieltä avartavaa. Vangin elämä ei olekaan pelkkää kalterien takana istuskelua. Suurin osa käy normaalisti töissä tai koulussa. Seurakunnat tarjoavat toimintaa ja myös Rise järjestää perheleirejä ja parisuhdeleirejä.
Niin, vangitkin ovat ihmisiä, suurin osa aivan tavallisia ja elävät normaalia elämää.

Iltasella paistetaan lättyjä yhdessä ja puhutaan vankilan toiminnasta välillä kehuen ja välillä arvostellen. Vankilassa olo on opettanut heille monille, kuinka taistella oikeuksistaan ja miten saada elämän asiat kuntoon. Vastuullisuutta opitaan ja kärsivällisyyttä.

Koronan tullessa moni vaipui epätoivoon niiden ainuiden kontaktien poistuessa elämän arjesta. Nyt joudumme olemaan vain seinien sisällä ja ulkona voi käydä kävelylenkillä. Suurinta huolta ja surua aiheuttaa nyt se, että perheiden näkeminen on estetty ja lomat peruutettu. Se on ymmärrettävää, kun huoli omaisista vie voimavaroja. Varsinkin vastuu perheen hyvinvoinnista saa aikaan avuttoman olon, kun ei voi vaikuttaa lasten ja puolison huolenpitoon.

Kahvipöytäkeskusteluissa iltaisin käy kova kuhina siitä, kuinka ikävä on perhettä. Jokainen käy läpi omia lomahakemuksiaan ja vertaa päätöksiä keskenään. Jos joku on saanut erivapauksia, sitä arvostellaan. Lopulta kuitenkin ymmärrys valtaa ja uusi toiva saa sijaa. Päätetään yhdessä hakea taas uutta lomaa. Ehkä se tällä kertaa menee läpi…

Minna ja Tero Salo

Minna Salo

Totuuden ja rakkauden puolesta Suomen yhteiskunnan hyväksi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu