Kissa ei ketään kylmäksi jätä!

Tämä pieni tarina kertoo kissasta, nimeltään Matti. Hän tuli perheeseemme kahdeksan vuotta sitten. Välittömästi Matin tultua havaitsin hänessä piirteitä, joita kissoista en yleensä tunnista.

Hän tarkkaili minua ja perheemme koiria tietynlainen ilme silmissään. Aivan kuin tuntisi meidät jo ennestään.

Alkuun en tarkkailusta hämmentynyt, mutta Matin kasvaessa, aloin jo huolestua. Hän teki valikoivaa tunnustelua, keitä hyväksyy vieraaksemme ja keitä ei.

Jouduinkin alkuun varoittamaan meillä kävijöitä, että kissallani on valikoiva silmä. Mutta, älkää huolestuko, ei hän paha ole.

Erään kerran kotiime tuli pieni koira, joka leikki koirani kanssa. Jostain syystä, koirille tuli pientä sanaharkkaa ja eipä aikaakaan, kun Matti -kissa ryhtyi raivokkaasti puolustamaan koiraamme. Tilanne näytti huolestuttavalta ja jouduin menemään välien selvittelyyn.

Pari kuukautta sitten, muutimme rivitalosta kerrostaloon, tosin ensimmäiseen kerrokseen. Eniten pelkäsin Matin sopeutumista. Olihan hän ollut vapaa ja luotettava ulkoilija. Surin jo ennakkoon, miten tässä tuiee käymään.

Muuttomatkalla, noin 25 km edellisestä kodistamme uuteen, Matin sydän särkyi. Hän pelkäsi ja aavisti jo, että rakas kotiympäristö on nyt menneisyyttä.

Koppa, jossa hänet kuljetin, oli käynyt pieneksi. Poika kun on kasvanut, kasvanut ja kasvanut. Iso mies ei normaalikokoiseen koppaan mahdu. Mies pissasi ja kakkasi koppaansa.

Ensimmäinen päivä uudesssa kodissa oli murheellinen. Vaikka kaikki huonekalut ja ihminen ja koira olivat samoja, jokin ahdisti.

Matti karkasi, oli 24 h teillä tietymättömilla.

Olin jättänyt tietoni naapureille, että ilmoittavat, jos poika palaa entiseen. Pelkoni oli suuri.

Muuttopäivän jäkeisenä päivänä, iltamyöhällä, lähdin koirani kanssa vielä etsintälenkille.

Murheenmurtamana ajattelin, miten olenkaan tehnyt pahaa kissalleni, viemällä häneltä turvallisen kotiympäristönsä, tutut puut, polut, auringonnnousun, kuutamoyön, kotipihan ovikellon, jota hän oppi soittamaan, kaiken.

Kello 22.30 kuulen Matin itkun. Hän tulee ja pyytää päästä uuteen kotiin.

Nyt, kaksi kuukautta myöhemmin, käymme aamuin ja illoin lenkillä Matti, Mandi ja minä.  Olemme löytäneet metsän, salaperäiset talot, keskeneräiset rakennustyömaat, huolta aiheuttavat ihmiset, koirat ja hyvän, joka on läsnä.

Matti tietää kerrostalon oven, joka on nyt hänen kotiovensa. Hän tietää, että myös parvekkeen kautta voi päästä kotiin. Hän edelleen ihmettelee ohikulkevia, hissistä poistuvia ihmisiä, kääntyy katsomaan, kuka oli ja miksi ei puhunut ja voiko luottaa.

Kun enimmäkseen kissoja vihataan, tässä kodissamme, kissani aiheuttaa eniten hämmästelyä ja ihailua.

Onhan se mahdollista, että Matista tulee  kokonaisen kerrostalomme asukkaiden kunnioittama kissa.

Ihmeellinen Matti, joka valikoi luottoihmisensä.

 

 

MirjamiParant1

Kansakoulupohjalta ylioppilaaksi v. 1982. Opintoja avoimessa yliopistossa mm. psykologian cumu ja sosiologian appro. Yliopiston kieliopintoja mm. ranska ja englanti. Kognitiivisen psykoterapian laaja opintokokonaisuus 2015. Paras saavutus: kaksi lasta, neljä lastenlasta. Harrastan kirjoittamista, monisanaisuuden iloa!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu