Elämän suorittamisen pakko

Aamulla, klo 10.05 lähdin pienen koirani kanssa suorittamaan päivän pakollista. Tämä pakollisuus ei tarkoita, että koirani sitä vaatisi, sillä aamutoimet oli jo suoritettu heti herättyämme.

Ei, missään tapauksessa. Takaraivossani naputti viesti, päivän 'urheilusuoritus', päivän 'urheilusuoritus'.

Aurinko hyväilee maastoa, liukkaus ei ole esteenä, olet kohtalaisessa kunnossa, lähde kiipeämään se Malminkartanon mäki. Ei se nyt niin vaikeaa ole.

Puin tavanomaiset, toppatakin, lämpöhousut ja pipon. Koiralle varusteet ja menoksi.

Malminkartanon täytemäen parkkipaikka oli jo lähes täynnä. Huippuvarusteltuja, kehonmyötäisiä asuja kantavat miehet ja naiset parveilivat portaiden alapäässä, noustakseen vauhdilla ylös.  Yhtään ylimääräistä grammaa en tunnistanut tiukkojen asujensa alta. Itse en edes yrittäisi noita ihonmittaisia pukea. (salainen haave).

Ensimmäinen nousu (ei portaissa) kierotietä huipulle sai pohkeissani jo maitohappojen helskyntää. Koirani ihastui jääkokkareisiin, joita narskutteli iloisena nousun varrella.

Hengästykseni alkoi helpottaa seuraavassa nousussa. Olo tuntui jo virkistyvän. Mitä ylemmäs kiipesimme, sitä komeammiksi maisevat muuttuivat. Tuli hiki.

Huipulla tuulee. Onnekseni minulla on toppatakissani toppahuppu. Ah, hyvältä tuntuu hupun sisällä.

Maisemat, yli Helsingin, Vantaan ja Espoon, nautittavaa katseltavaa. Olen jossain kaukana, kaukana kaikista huolista ja huomisen tarpeista.

Huipulla on hyvä olla.

Kunnes, valtaisa lauma suorittajia pelmahtaa paikalle. He eivät näe eivätkä kuule, että olemme tässä, koirani ja minä. Tunsin sääliä koirani puolesta, joka ihmetellen katseli ympärillään olevia, joilta ei katsettakaan irronut pienelle Mandilleni. He elivät omassa kuplassaan, jonka sisällä on omat lakinsa.

Hetken mietin, haluaisinko tuohon kuplaan. Olenko kateellinen, että en kuulu joukkoon. Olen ja en. Onhan minullakin suorittamisen pakkomielle. Uskallanko siitä luopua, Malminkartanon mäelle kiipeämisestä?

Tai, oikeastaan kyse on ollutkin siitä, että perintönä seuraava kakkostyypin diabetesuhka on jo lähempänä kuin lähin Elanto. Onneksi niitä Elantoja ei enää ole, joten relax!

Lopulta palautin itseni hetkeen, jossa oli hyvä olla.

 

 

 

MirjamiParant1

Kansakoulupohjalta ylioppilaaksi v. 1982. Opintoja avoimessa yliopistossa mm. psykologian cumu ja sosiologian appro. Yliopiston kieliopintoja mm. ranska ja englanti. Kognitiivisen psykoterapian laaja opintokokonaisuus 2015. Paras saavutus: kaksi lasta, neljä lastenlasta. En harrasta mitään, mutta olen mukana monessa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu