Kissan kokoinen ikävä

Eilisen iltalenkkimme jälkeen, Matti jäi istuskelemaan pihatöyräälle. Huutelin häntä kotiin, mutta hänen ilmeensä oli poistyöntävä. Komensin, et lähde nyt mihinkään, ja hän vain kiihdytti vauhtiaan.

Heräsin uuteen aamuun klo 5.28. Puin nopeasti ja ryntäsin pihalle. Mattia ei näkynyt.  Tämänkaltaisten lähtöjensä jälkeen, hän oli aina aamuisin pihalla odottamassa. Tänään ei.

Muutimme kerrostaloon puoli vuotta sitten. Sitä ennen, Matti eli vapauden huumaa espoolaisessa luonnossa.

Nykyiseen kotiinsa hän suhtautui varauksellisesti. Kuitenkin, oli jo oppinut, miten nopealla juoksulla välttää hissin kauhuäänet ja pääsee pihalle ilman monijalkaisten askellusta.

Nyt odotan, tuleeko poika kotiin!

 

MirjamiParant1

Kansakoulupohjalta ylioppilaaksi v. 1982. Opintoja avoimessa yliopistossa mm. psykologian cumu ja sosiologian appro. Yliopiston kieliopintoja mm. ranska ja englanti. Kognitiivisen psykoterapian laaja opintokokonaisuus 2015. Paras saavutus: kaksi lasta, neljä lastenlasta. Harrastan kirjoittamista, monisanaisuuden iloa!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu