Kohtaamisia parkkipaikalla!

Kohtasin hänet ensimmäisen kerran Jorvin leikkaussalissa 9.3.1998. Hänet nostettiin keisarinleikattuna äitinsä kohdusta hetkellä, jolloin kaikki muut toimet olivat jo turhiksi todetut.

Poika oli pieni, punainen, lapsikinan peittämä rääpäle, joka tottuneiden hoitajien käsien kautta laskettiin aluksi äitinsä rinnoille. Ihokosketus pojan ja äidin välillä oli lyhyt, mutta tunnesidonnainen molemmille.

Siirryimme puhdistushuoneeseen, jossa vauva pesaistiin ja kapaloitiin. Sain syliini käärön, jossa puhisi ensimmäinen lapsenlapseni. Äitinsä lepäsi heräämössä seuraavaan aamuun.

Lauloin pojalle aina, kun mahdollista. Luin ja runoilin.

Hänen elämänsä hajosi vanhempiensa eroamisessa. Tunneherkän lapsen oli vaikea löytää vastausta, miten tästä eteenpäin.

Vuodet kuluivat. Lapsi kasvoi ja tunnisti itsessään vahvuuksia, jotka pitivät hänen päätään pinnalla. Yhdeksänneltä luokalta päästyään, keskiarvonsa oli yli yhdeksän. Stipendejä tipahteli.

Lukion ensimmäisten vuosien aikaan, äitinsä muutti kauas pojan opiskelupaikkakunnasta. Kaverit jäivät, pelimaailma täytti illat.

Lukion kurssit olivat vaativia ja niihin satsaaminen ärsytti. Jotkut kurssit jäivätkin suorittamatta ajallaan.

Oltiin jo lähellä loppua. Väsymys vaivasi, mutta tahtoa vielä riitti. Äiti oli jo poikansa kanssa muuttanut takaisin koulupaikkakunnalle. Keskustelimme pojan kanssa, mitkä kurssit on vielä tehtävä. Puhuttiin, puhuttiin ja puhuttiin.

Kahden ensimmäisen lukiovuotensa aikana, tapasimme pojan kanssa usein parkkipaikalla. Minä, kultainen Peugeot, sekä lukiolaisnuori, lapsenlapseni.

Kuljetin poikaa parin vuoden ajan koulusta toiselle paikkakunnalle. Ajojen aikana keskustelimme, mikäli hän ei nukkunut. Usein hän nukahti heti autoni etuistuimelle päästyään.

Puhuimme historiasta, filosofiasta, yhteiskunnallisista muutospaineista ja myös hänen omasta jaksamisestaan.

Tänään, 3.6.2017, poika painoi päähänsä ylioppilaslakin hyvin arvosanoin. Korkein arvosana englanninkielestä.

 

MirjamiParant1

Kansakoulupohjalta ylioppilaaksi v. 1982. Opintoja avoimessa yliopistossa mm. psykologian cumu ja sosiologian appro. Yliopiston kieliopintoja mm. ranska ja englanti. Kognitiivisen psykoterapian laaja opintokokonaisuus 2015. Paras saavutus: kaksi lasta, neljä lastenlasta. Harrastan kirjoittamista, monisanaisuuden iloa!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu