Luonto kasvuympäristönä!

Kesän odotus on tunnelmaltaan vuodenaikojen vahvin. Kesään liittyvät muistot palaavat hyvinkin useissa elämäkerroissa tunnerikkaina, vahvoina elämyksinä, joista voisi rakentaa oman historiansa. Monilla kaupunkilaislapsilla on ollut vanhempiensa kesäpaikka, jossa saattoi oppia luonnosta enemmän, kuin koulussa.

Maaseudulla kasvaneet lapset eivät palaa muistelmissaan kesään, sillä heille kesä merkitsi työtä. 

Toisaalta kesän aikana tapahtui ihmeellisiä seikkailuja. Lähimetsät ja järvet olivat aina läsnä.

Minulla oli tapana rakennella sammalmajoja ja kiipeillä puissa. Elin kuin villi, jonka perään ei suuremmin huudeltu. Pitkät hiuksenikin olivat takkuuntuneet, tosin, ruoka-aikaan kutsu kuului. Se antoi turvallisuuden ja tiedon, että jokainen 'karvapää' lasketaan.

Lähin uimapaikka oli kilometrin päässä. Saimme luvan mennä uimaan, jos ilma oli lämmin. Isoisämme mielestä uimaan saattoi mennä, jos 'sylki kiveen sihahtaa'. Ei kyllä sihahtanut, mutta meistä ilma oli aina lämmin kun aurinko paistoi. Yhä ihmettelen, että meihin luotettiin, aikuisia ei ollut valvomassa. Uimme kuin kalat, tuntitolkulla. Sormet ryppyisinä ja leuat kalisten lopulta nousimme vedestä.

Kun ihmiset kertovat tarinoita elämänsä varrelta, useimmille luonto on ollut lohdun tuoja, elämysten armoitettu mittari. Joskus tuntuu, kuin ihmisyys on pelkkää luontoa ja kaikki muu on tarpeetonta.

Palaan nyt lapsuuteen. Olen jatkuvasti kummastellut, miten pieni lapsi sulautuu elinympäristöönsä. Asuipa hän sitten keskikaupungin kivierämaassa tai maaseudun yltäkylläisessä luontoläheisyydessä.

Kaupunkien kerrostalojen pihoille on yleensä jätetty muutama puu, joiden merkitys lapsille ei niinkään ole ollut kesän vihreys vaan mahdollinen kiipeily- tai lymyämispaikka.

Maaseudun lapset sen sijaan ovat eläneet luontoyhteydessä, jonka monet ovat sittemmin joutuneet pakolla jättämään.

Kuten aiemmasta käy ilmi,  elin lapsuuttani maaseudulla, jota luonto ympäröi ja eli vahvana.

Kesäisin kotiimme saapui sukulaisia, joista jotkut viettivät vanhempiemme kanssa kahvihetken, jotkut asettuivat asumaan pariksikin viikoksi.

Minusta se oli hauskaa, sillä saimme usein tuliaisia. Elannon 'mehiläispussissa' oli herkkuja, joista emme osanneet edes haaveilla. Vanhempani, erityisesti äitini, oli stressaantunut ja ymmärän, miksi.

Yhä haluan palata tuohon  lapsuuteni 'satujen maailmaan', jonka tavoittaminen suuressa asuinyhteisössä on lähes mahdotonta. Suren jopa koirani ja kissani elämän kapeutta kaupungissa. He ovat kuin vankeja, joita ulkoilutetaan ihmisten mieltymysten mukaan.

Otsikkoon palatakseni, on tehty tutkimuksia, joita en nyt tässä erittele, miten työpaikan ruokatunnin aikana 15 minuutin kävely lähipuistossa on yhtä rentouttavaa kuin 15 minuutin rentoutusohjelman läpikäyminen.

Luonto hoitaa ja vapauttaa, sillä luonnolla ei ole odotuksia.

MirjamiParant1

Kansakoulupohjalta ylioppilaaksi v. 1982. Opintoja avoimessa yliopistossa mm. psykologian cumu ja sosiologian appro. Yliopiston kieliopintoja mm. ranska ja englanti. Kognitiivisen psykoterapian laaja opintokokonaisuus 2015. Paras saavutus: kaksi lasta, neljä lastenlasta. Harrastan kirjoittamista, monisanaisuuden iloa!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu