Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

Palaan usein kirjahyllyni luo aikeissa lukea yhden niistä, jotka odottavat vuoroaan. Tällä kertaa esiin nousi kaksi kirjaa; Marja-Liisa Vartion Hänen olivat linnut ja Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina.

Valitsin jälkimmäisen, sillä olin sen hankkinut jo vuonna 1979. Samana vuonna, kun se ilmestyi suomeksi. Vartion kirjan olen ostanut kirjaston poistomyynnistä 0,50 eurolla. Kirjan etusivulla ei ole omistuskirjoitusta.

Tikkasen kirjaa on varmasti arvioitu tuhansia kertoja, mutta tulkoon tässä vielä yksi näkökulma monien joukkoon.

Ensimmäinen runo, sivulla 7, kertoo lähtökohdiltaan tilanteen, jossa perhe elää. Märtan pohdinta kulisseista, omasta jaksamisestaan ja lasten kohtalosta, tarjoaa vaihtoehtoja lähtemiseen, lähtemisen pakkoon ja ihmettelyä, miksi ei sittenkään lähtenyt.

'Lukemattomia kertoja olen ollut lähdössä. Jos tämä juomakausi ei ole viimeinen, minä lähden. Jos ilkeydet kohdistuvat lapsiin, minä lähden. Jos hän vielä alkaa valehdella, minä lähden. Jos hän ikinä käy käsiksi minuun, minä lähden. Kun lapseni eivät enää jaksa, silloin minun on kertakaikkiiaan pakko. Ja kaikki tämä tapahtui, enkä minä kuitenkaan lähtenyt. Miksi?'

On helppoa eläytyä Märtan mukana, sillä kyse on ihmissuhteesta, jonka rakennusaineet koostuvat älyllisyydestä, taiteesta ja kiintymyksestä.

Henrik Tikkanen kuvitti Märtan kirjan ja hyväksyi tekstit.

Märta kuuntelee miehensä itkua. Henrik suree kuollutta koiraansa, joka oli hänelle tärkeämpi kuin vanhempansa. Tarina on toistunut usein, mutta Märta kuuntelee. Henrikin vanhemmat olivat harvoin selviä tai olivat poissa, eivätkä tienneet, mitä Henrikillä olisi tehnyt.

Märtan tunteisiin saattoivat vedota yhteiselämän alkuvaiheessa, mutta alkoholihuuruisessa toistomentaalissa, vaitikuuntelu on parasta.

Runoissa kuulen myös itsesääliä, joka toistuu teksteissä. Toiveissa, että tulisi nähdyksi ja hyväksytyksi.

Lohduttomuuden ilmapiiri kehittyy siitä, miten voimattomaksi Märtan elämä käy alkoholismin edessä, mutta silti hän uskaltaa odottaa muutosta.

'Eivät suuret vääryydet surmaa rakkautta, rakkaus kuolee pienistä ja miltei huomaamattomista vääryyksistä.' (sivu 113)

Kuoliko rakkaus lopulta? Tai muuttiko muotoaan?

Oikeastaan kirjassa ei ole kysymys rakkaudesta, vaan sairaudesta ja sen kanssa elämisestä.

 

 

 

MirjamiParant1

Kansakoulupohjalta ylioppilaaksi v. 1982. Opintoja avoimessa yliopistossa mm. psykologian cumu ja sosiologian appro. Yliopiston kieliopintoja mm. ranska ja englanti. Kognitiivisen psykoterapian laaja opintokokonaisuus 2015. Paras saavutus: kaksi lasta, neljä lastenlasta. Harrastan kirjoittamista, monisanaisuuden iloa!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu