Ingmar Bergman: Laterna magica

Ingmar Bergmanin lapsuus ja nuoruus kuvautuvat hienosti Laterna Magicassa.

Olen hankkinut kirjan v. 1987, jolloin se ilmestyi suomeksi. Sivuilla on auringon polttamaa ruskeaa, mutta teksti on vahvaa ja kirjaimet säilyneet mustina.

Muistelmissaan Ingmar aloittaa kuvauksen syntymästään heinäkuussa v. 1918, jolloin  äitinsä Karin oli sairastunut espanjantautiin eikä kyennyt imettämään poikaansa. Perhelääkärin todettua, että poikahan on kuolemaisillaan aliravitsemukseen, vietiin hänet pikaisesti äidinäidin kesähuvilalle Taalainmaalle. Sieltä löytyi imettäjä, joka oli pelastus.

Vatsaonglmiensa syyn Ingmar uskoo olleen seurausta juuri noista ajoista, jolloin jäi äidistään ja normaalista rintaruuastaan paitsi.

Ingmarin ollessa nelivuotias, perheeseen syntyi sisar, joka aiheutti pojassa valtavan mustasukkaisuuden. Hän yritti kaikin tavoin saada äitinsä huomion, mutta joutui  pettymään, sillä äiti ei kestänyt pojan hellyydenosoituksia, palvontaa eikä kyynelehtimistä, vaan lähetti hänet matkoihinsa.

Äidin huomion saattaisi saada kuitenkin sairastumalla. mutta sekään ei toiminut, sillä sairaanhoitaja -äiti  tunnisti nopeasti teeskentelyn.

Niinpä Ingmar aloitti pelin. Hän tiesi, että äiti ei kestäisi välinpitämättömyyttä eikä torjuntaa. Ingmar testasi äidin rakkautta ylimielisyydellä ja jäätävällä ystävällisyydellä.

Ingmarin lapsuusperheen kasvatusmetodit perustuivat sanoihin; synti, tunnustus, rangaistus, anteeksiantamus ja armo.

Rakennelma sisälsi loogisen järjestyksen, jonka lapset joutuivat hyväksymään ja uskoivat ymmärtävänsä. Ingmar toteaakin, että juuri tämä oli se seikka, joka ehkä vaikutti siihen, että lapset omaksuivat natsismin enempiä miettimättä.

Kirjassa ei käy ilmi, minkä ikäinen Ingmar oli, kun äitinsä koki kiihkeän rakastumisen ja isä syvän masennustilan. Äiti oli valmis jättämään miehensä ja isä uhkasi tappaa itsensä. Lopulta he ratkaisivat parisuhteen säilymisen 'lasten takia'.

Ingmarin innostus elokuviin ja tarinankertomisiin sai vauhtia äidinäidiltä, joka vei poikaa elokuviin, kertoi tarinoita ja oli muutoinkin vahva innoittaja. Tosin elokuvissa, isoäiti ei kestänyt lemmenosoituksia ja alkoi paukutella suuria päällyskenkiään, että koko teatteri kaikui.

Äidinäiti, Anna, oli jäänyt leskeksi hieman yli 30 -vuotiaana. Igmarin äidin kertomana, äidin äitinsä ei rakastanut ketään muita kuin nuorinta poikaansa Ernestiä. Vaikka Ingmarin äiti yritti  saada äitinsä rakkautta, hän joutui pettymään.

Lukijan huomio; Olen hoitanut useita aikuisia, jotka vasta myöhemmällä iällään ihmettelvät, miten heidän äitinsä on voinut olla niin julma heitä kohtaan. Lapsuuttaan käsittelemällä olemme löytäneet syitä, jotka tuovat ymmärrystä ja  helpotusta. Äitien narsistinen persoonallisuushäiriö on tyypillinen – yksi lapsista on paras, muut ovat enimmäkseen huonoja.

Ingmarin isän mielestä, anoppinsa oli vallanhaluinen, pahuksen akka. Eikä ollut kuulemma yksin sanojensa takana.

Kun Ingmar sanojensa mukaan vapautui rautakorsetistaan, alkoi hän temmeltää kuin pillastunut hevonen.

Kuusi vuotta myöhemmin hänet nimitettiin Helsingborgin kaupunginteatterin johtajaksi.

Ingmarin lapsuusperheessä elettiin jatkuvaa kriisiä. Lapset toivat kukin vuorollaan huolta vanhemmilleen. Vanhin veli yritti itsemurhaa. Pikkusisko pakotettiin tekemään abortti perheen kunnian nimissä ja Ingmar karkasi kotoa.

Vanhempiensa yritys pitää kulisseja oli jatkuvasti suurennuslasien alla. Heidän norminsa, arvostuksensa, ja perinteensä eivät heitä auttaneet. Mikään ei heitä auttanut. Perhe näytteli draamaansa kaikkien katseiden edessä, pappilan kirkkaasti valaistulla näyttämöllä.

Pelko oli johtanut siihen, mitä eniten oli pelätty.

Ingmar Bergman kuoli 30.7.2007 .

 

 

 

MirjamiParant1

Kansakoulupohjalta ylioppilaaksi v. 1982. Opintoja avoimessa yliopistossa mm. psykologian cumu ja sosiologian appro. Yliopiston kieliopintoja mm. ranska ja englanti. Kognitiivisen psykoterapian laaja opintokokonaisuus 2015. Paras saavutus: kaksi lasta, neljä lastenlasta. En harrasta mitään, mutta olen mukana monessa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu