Minä syön nyt sieniä

Sienet ovat tänä vuonna piileskelleen maan uumenissa. Pari viikkoa sitten käyskelin tutuilla sienimaillani, eikä yhtään lakkia näyttänyt nousseen maanpinalle.

Viime viikonloppuna kutsuin tyttäreni koirinensa metsälle. Kävelimme toiveikkaina maahan tuijotellen. Samaan aikaan tyttäreni koirat kävivät omaa keskinäistä räyhintäänsä.

Sammalmättäällä havaitsin komean sienitarhan. Ne ovat tulleet, huusin. Niitä on.

Monet vielä pieniä, herkällä hatullaan esiintyviä. Niitä en poimi.

Aurinko hellitteli maastoa. Meitäkin, hieman jo syksyyn valmistautuneita synkistelijöitä, auringon säteet pehmittivät unelmoijiksi. Entä jos? Miksi ei!

Saksanpaimenkoira, sussari, juoksi kielensä ulos. Pienempi, mittelspizt, ikää jo hyvin vartaloonsa kerännyt, nautiskeli rauhaisemmasta.

Suppilovahverot olivat päättäneet lopultakin tulla esiin. Niitä kasvoi mättäillä ja kannaksilla.

Unohdimme ottaa kahvit ja voileivät. Metsässä olisivat maistuneet.

Ensi kerralla, ehkä jo tulevana viikonloppuna, keitän kahvin termariin ja laitan leivät.

Istutaan kiville ja kuunnellaan metsän puhetta.

MirjamiParant1

Kansakoulupohjalta ylioppilaaksi v. 1982. Opintoja avoimessa yliopistossa mm. psykologian cumu ja sosiologian appro. Yliopiston kieliopintoja mm. ranska ja englanti. Kognitiivisen psykoterapian laaja opintokokonaisuus 2015. Paras saavutus: kaksi lasta, neljä lastenlasta. En harrasta mitään, mutta olen mukana monessa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu