Pentuaika on muistutus kasvatuksen tärkeydestä

Pennun tulo perheeseeni on ollut hermoja koetteleva, mutta myös onnellisuutta, aktiivisuutta ja ihmeellisyyttä tuova tyyppi!

Ihana, suloinen, mahtava pentu, voi samaan aikaan olla mitä kauhein ja samalla mitä sydämet sulattava.

Viimeisin pentumuistoni on nyt lähes 11 -vuotiaastani, joka on suorastaan unelma koirasta, joka ymmärtää, tottelee eikä tee tarpeitaan sisätiloihimme.

Tosin, hänkin, kasteli mattomme siihen saakka, kunnes emonsa poistui ajasta ikuisuuteen. Sen jälkeen, yksikään matto ei enää kastunut.

Pennun tulo perheeseemme on muuttanut kaiken.

Mattoja ei enää kannata laittaa, sillä kestää aikansa, ennen kuin sisäsiisteys on varmaa.

Kengät ja kaukosäätimet, on ollut parasta suojata.

Kaikkia en muistanut, joten aamutossuni ovat entiset, kumisaappaistani toisen varret on lyhentyneet.

Kaukosäädin oli pari kertaa hörhelön suussa, mutta nyt muistan nostaa sen kaapin päälle, sinne mihin parsonin hyppykorkeus ei yllä.

Rankinta on kahden koiran yhteislähtö ulkoilemaan. 

Onneksi pentu on vielä sen verran kevyt, että kulkee kainalossa, muutoin emme pääsisi ovesta ulos.

Koirat on villieistä kesytettyjä, eläinten tavoille tottuneita. 

Sen kun muistan, niin ehkä tästäkin selvitään.

MirjamiParant1

Kansakoulupohjalta ylioppilaaksi v. 1982. Opintoja avoimessa yliopistossa mm. psykologian cumu ja sosiologian appro. Yliopiston kieliopintoja mm. ranska ja englanti. Kognitiivisen psykoterapian laaja opintokokonaisuus 2015. Paras saavutus: kaksi lasta, neljä lastenlasta. Harrastan kirjoittamista, monisanaisuuden iloa!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu