Mindi täytti puoli vuotta 8.1.

Koiranpennun elämä on mielenkiintoinen vaihe myös ihmisen elämässä.

Olin ilmeisimmin muistellut kymmenen vuoden takaista, jolloin yli kympin iän saavuttanut, rakas parsonini, Mandi, on. Hänestä ei voi sanoa muuta kuin että. rauhallinen.

Vai olinko jo unohtanut hänen pentuaikansa?

Saatoin olla. Silti, mietin, onko Mindi yliaktiivinen, onko kenties perimää vinttikoirista. 

Parsonithan ovat risteytettyjä vinttikoirista ja mäyräkoirista. Kiitos pappi Russell, joka halusit metsästyskoiran, ilmeisimmin Englanissa käytettyyn ketunmetsästykseen.  

Tämä pentu on aivan jotain muuta. Se on utelias. Se on malttamaton. Se levittelee lelunsa ympäriinsä ja oppii nopeasti namin merkityksen. 

Siis, ehdottoman älykäs pentu, jota en osannut odottaa.

Mindi on koiraälykko, josta tulisi etsijä. Myös juoksija. Hänen juoksuspiraalinsa pihallamme, ovat upeita.

Etsijänä näkisin hänen olevan huippua. Poliisit saattaisivat kiinnostua. Onhan rahanhaistaja, Jekku, samasta Kennelistä lähtöisin.

Mutta, nyt. Jäitä hattuun.

Pentu on vasta puolivuotias.

Kasvamme rakkaudellisessa hyväksynnässä ja turvallisessa ympäristössä. 

Aika näyttää, mihin suuntaan kehitys johtaa.

 

MirjamiParant1

Kansakoulupohjalta ylioppilaaksi v. 1982. Opintoja avoimessa yliopistossa mm. psykologian cumu ja sosiologian appro. Yliopiston kieliopintoja mm. ranska ja englanti. Kognitiivisen psykoterapian laaja opintokokonaisuus 2015. Paras saavutus: kaksi lasta, neljä lastenlasta. Harrastan kirjoittamista, monisanaisuuden iloa!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu