Mindin oppiajat!

Kuvilla voidaan todistaa, miten mahtava meidän pentumme on. Kuvat ovat kuitenkin vain osa totuutta.

Koiranpennun matka aikuisuuteen on pitkä. Pidempi kuin vuosi tai kaksi.

Koira on yhä villieläin, joka ihmisen kanssa eläessään on jo oppinut tapoja, mutta ei kuitenkaan, koskaan kadota  mitokondriossa sijaitsevaa perimäänsä.

Mindi on hyvinkäyttäytyvä, kiltti, mutta joskus myös isoille alistuva.

Mindin mentaali on kuitenkin raju puolustautuja.

Ennalta tuntemattomien koirien kohtaaminen tuottaa edellen hankaluutta.

Alkuun koira kuulostelee, heiluttaa häntäänsä. Jos vastapuolelta tulee ärhentelyä, Mindi hermostuu, menettää kiltin koiran kunniansa ja ottaa tappajan roolin.

– – –

Yleensä olen cool, mutta välillä on rankkaa rauhoitella ylireagoivaa.

Mindi on ensimmäinen koirani, jolla on tuo villin luonnon reaktio lähestyvään uhkaan.

– – –

On siis hyvä muistaa, että koirat tai erityisesti pennut, eivät ole leikkikaluja, vaan edelleen villin luonnon

degeroituneita jälkeläisiä, joilla lähimuistissa on uhilta puolustautuminen ja omiensa suojelu.

 

 

MirjamiParant1

Kansakoulupohjalta ylioppilaaksi v. 1982. Opintoja avoimessa yliopistossa mm. psykologian cumu ja sosiologian appro. Yliopiston kieliopintoja mm. ranska ja englanti. Kognitiivisen psykoterapian laaja opintokokonaisuus 2015. Paras saavutus: kaksi lasta, neljä lastenlasta. En harrasta mitään, mutta olen mukana monessa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu