Matkani Tallinnaan vuonna 1983!

Pelkistettyä venäläistä tyyliä!

Hopeinen suola-astia on kulkenut matkassani viimeiset 36 -vuotta. Ostin sen Tallinnasta, turistien Perjoska -kaupasta. Venäjän vinttikoiran ostin joskus Pietarin resissullani.

Samalla, kun katselen tuota suloista, pientä kaunokaista, palaan matkani vaiheisiin. Aikaan, jolloin Viro oli vielä Neuvostoliiton ikeessä.

Olin matkalla työkollegani kanssa. Asuimme Olympia -hotellissa, joka sijaitsi keskustan tuntumassa. Viru -hotellilla oli huono maine, joten sitä emme edes ajatelleet yöpaikaksi.

Myöhemmin, työryhmäni kanssa Viru -hotellissa käydessäni, opas kertoi mikrofoneista, joita oli pöytien alla ja jos missä. Ylimmässä kerroksessa sijaitsi valvontahuone, josta seurattiin tarkkaan maassa tapahtuvia liikehdintöjä.

Melkoisen paranoidista touhua, mutta kontrolli lienee ollut silloisen Neuvostoliiton keino pitää valtaa maissa, jotka se oli ottanut valtaansa.

Tuskinpa meidän puheista olisi saatu tulenarkaa tietoa, vaikka Virussa olisimme asuneetkin.  

Olimme vaihtaneet ruplia rajalla, mutta perillä niitä tulvi meille enemmän, kuin olisimme tarvinneet.

Hotellin aulassa, siivoojat vinkkasivat luokseen ja tiedustelivat sukkahousuja. En ollut varautunut, sillä tarkoitukseni ei ollut hyötyä ihmisten tarpeilla. 

Kuitenkin, kadulta minut bongannut nuori tyttö halusi ostaa jalassani olleet farkut. Hän tuli hotellihuoneeseen sovittamaan ja myin ne hänelle. En muista summaa, mutta niillä rahoilla hankin tuliaiset.

Myös kaduilla, autot pysähtyivät ja halusivat vaihtaa länsivaluuttaa. En myynyt.

Surullisen oloisena nököttävä kirkko oli saanut seurakseen raihnaisen mummon, joka kerjäsi. Sujautin hänelle kolikoita, joista hänen silmissään syttyi kirkas valo.

Hotellin aamiaisella työskenteli hyvin stressaantuneen oloisia tarjoilijoita. Paistettuja omenalohkoja muistan syöneeni mielenkiinnolla. Oli myös käristemakkaroita ja kananmunia. Jäi kuitenkin mielikuva niukkuudesta, joka lienee ollut silloisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa normaalia.

Kävin myös Kaubamajassa. Huomioni kiinnittyi levyosastolla olevaan gramofoniin, jolla olisi voinnut kuunnella mahdollisesti ostettavaksi haluamaansa levyä. Laite oli rikki, ja myyjät vain pudistelivat päätään, kun kysyin sen toimivuutta.

Naisten vaateosastolla oli myynnissä hyvin venäläisiä 'pomppia' eli takkeja, joiden tyyli oli yhtenäinen. 

Työntekijöiden katseissa en nähnyt iloa enkä palveluhenkisyyttä. Ennemminkin tuli tunne, että jos nyt lähtisit, niin milloin olisit kotonasi.

Rajanylityksessä olikin mietittävä, kun rahaa ei ollut kulunut lainkaan, vaan ruplia vaihdoin saman määrän markoiksi, kuin olin tulomatkalla vaihtanut.

Siitä hiukan oli huoli.

Huoleni oli aiheeton, sillä tullivirkailija tiedusteli lähinnä laukussani olevista kengistäni, olinko ostanut ne Tallinnasta. Kun totesin, että en, ovat suomalaiset, niin kysely loppui siihen.

Palaan tuohon suola-astiaan, jonka tyyli on pettämätöntä venäläistä.

Presidentti Kekkosella oli useita venäjänvinttikoiria, jotka ovat sekä tyylillisesti upeita että käytökseltään hienostuneita.

Viro vapautui Neuvostoliiton alaisuudesta 'laulaen', mutta tosiasiassa myös Neuvostoliiton hajoamisen jälkimainingeissa.

Venäjän vanhan kulttuurin kauneus on pettämätön.

Poliittiset valtahierarkiat ovat tehneet hallaa pienten maiden omalle kulttuurille, mutta toisaalta myös rikastuttaneet taiteen ja kirjallisuuden kautta.

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu