Entiset lemmikkini, alkaen v. 1958

Päättymätön tarina alkaa ajasta, jolloin sain ensimmäisen nimikkokissani.

Kissani nimi oli Marri, jonka sisar oli Mirri.

Marri oli minun ja Mirri sisareni. Kissat tulivat pentuina hoivattaviksemme.

Koska kissat olivat noihin aikoihin, ennemminkin haitta kuin hyöty, niin niitä ei rokotettu eikä muutoinkaan suojeltu.

Kissamme sairastuivat ruttoon. Kuolivat! Surullinen ja kärsimystä täynnä olevan elämänsä loppu surettaa vieläkin.

Noina aikoina, maaseudulla, olot olivat jotenkin niin, että ’elä tai kuole’ -selviytymistä.

Lapsena sitä ei voinut ymmärtää, oli vain hyväksyttävä.

* * * *

Perustettuani perheen, halusin kissan. Seurasin Hesarin sivuja, joilla annettiin kissanpoikasia. Nappasin yhden, soitin ja sain vastauksen. Pentuja on, voit tulla katsomaan.

Otin korin, jolla pennun voisin kuljettaa kotiini. Kuljin bussilla.

Martinlaaksoon saavuttuani, tulin kissaperheen kotiin, joka olikin elokuvaohjaaja Matti Kassilan koti.

Katselin aikani pentuja ja valitsin heistä rumimman, jonka ajattelin jäävän viimeiseksi, tai vaille kotia.

Kassilan nuorin poika, lähti esittelemään minulle Martinlaaksoa, josta totesi tulevan ’slummialueen’.

* * * *

Kassilan kissa oli vapaa liikkuja ja kuinka ollakaan, Ranskan matkalla ollessamme, saimme kuvan kissamme hoitajalta, että perheeseenne on syntynyt muutama suloinen kissavauva.

Siitä haltioituneina, palasimme kotiimme, kuin lottovoiton saaneet.

Kissavauvat kasvoivat nopeasti ja lopulta oli luopumisen aika.

Laitoimme ilmoituksen lehteen ja pennut alkoivat löytää uuden kotinsa.

Yhden kissanetsijän kohdalla oli pakko tehdä käännös. Tehtailija paljastui ja pieni, mukana ollut poika paljasti vanhempansa toimet.

* * * *

Tarina jatkuu seuraavassa numerossa!

+1
MirjamiParant1
Sitoutumaton Sipoo
Ehdolla kuntavaaleissa

Juuriltani olen pohjois-savolainen, suurperheen keskimmäinen, oikeustaistelijaksi oppinut. En käytä kyynärpää taktiikkaa, vaan kaikissa konfliktitilanteissa, neuvottelua.

Parasta elämässäni ovat lapset ja lastenlapset. Heidän kanssaan aika ei käy pitkäksi.

Hyvää elämää olen elänyt myös isojen ja pienten eläinystävieni kanssa.

Uusin saavutukseni on runokirja 'Aika maalaa ihmisen'.

Isäni lempivirsi 'Yksin en kulje, en hetkeäkään, vierelläin aina mä Jeesuksen nään', sopii hyvin tähän ajankohtaan, kun ulkonaliikkumiskieltoa suunnitellaan. Yksinasuvan on kuljettava yksin, mutta lohtuna on, että vierellä kulkee aina hän, joka ei hylkää!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu