Jyrki Kasvi, taistelija, R.I.P.
Lähtöjä
Tänään ei tuule niin kovaa
veden virtaus on kääntynyt
Sammal painuu jalkani alla
tuoksu nousee maasta
Muistan äkkiä kaikki
ja lopulta
en muuta, kuin lapsuuteni
Sammal on siinä vielä
yhteinen taipaleemme
* * * *
Runo, jonka kirjoitin Jyrkin PV:n saattohoito -blogiin ja jota hän peukutti.
Osanottoni perheelleen!
Jyrki Kasvin poismeno on kyllä menetys ei vain Uudelle Suomelle vaan koko Suomelle. Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo esitti surunvalittelunsa puolueen puolesta.
”Jyrkin panos suomalaiselle tietoturva- ja digipolitiikalle on ollut korvaamaton”, hän kirjoitti Twitterissä.
Ilmoita asiaton viesti
Mitäpä tämä ihmisyksilön elämä oikeastaan muuta on, kuin viivytystaistelua kuolemaa vastaan…
Jyrki Kasvi joutui taistelun etulinjaan kovin nuorena, ja piti pintansa vaikeassa paikassa todella pitkään. Vuosien mittaan hän julkaisi rohkeasti ja vailla itsesääliä hyvinkin henkilökohtaisia tietoja sairaudestaan, ja sai ymmärtääkseni tuekseen suuren joukon ihmisiä. Tuki lienee myös realisoitunut niin, että Jyrkillä oli taloudellinen mahdollisuus saada parasta mahdollista hoitoa yhä vaikeammaksi muuttuneeseen sairauteensa.
Heinäkuussa Jyrki Kasvi aloitti blogitekstinsä: ”Tämä kesä olisi ollut sääli jättää näkemättä.” Sekö mahtoi olla hänen viimeinen julkaisunsa Usarissa? Kesä meni, ja nyt myös Jyrki.
Ilmoita asiaton viesti
Uudet lääkkeet ja uudet projektit antoivat Jyrkille puoli vuotta lisää. Liian vähän. Mutta nekin kukoistivat. Jyrkin kaverit kanavoivat vapaaehtoisten työpanosta ja Jyrki julkaisi ensimmäisen proosateoksensa, Posliinikissan. Ja kirjoitti elämäkertaansa, joka tallettaa koko suomalaisen tietoyhteiskunnan ja nörttiskenen historiaa. Se ilmestyy ensi vuoden alkupuolella.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä että joku huomioi US-blogipalstalla meidän joukossa kirjoittaneen Jyrki Kasvin.
Ilmoita asiaton viesti
En ollut uskoa, kun luin hänen sairastaneen jo vuodesta 2003. Hyvin sitkeä ihminen.
Ilmoita asiaton viesti
Jyrki Kasvi toimi vielä pitkään kansanedustajana, vaikka häneltä oli syövän takia poistettu virtsarakko. Hän muisteli, miten kerran Eduskunnan istuntosalissa, vararakko falskasi ja kosteus levisi housuihin. Tilanteensa hyväksynyt kansanedustaja Kasvi pystyi näistä kommelluksista puhumaan ilman häpeää.
Kun mieheltä oli poistettu jo virtsarakko, molemmat munuaiset ja perna, niin hän yhä uskoi lääkkeiden mahdollisuuteen.
On kunnioitettavaa, että kehon toimintojensa ylläpitämiseen tarvitut laitteet olivat tulleet myös koko elämäänsä ylläpitäviksi. Mielensä toimi rationaalisesti ja Jyrki Kasvi sai lopulta vielä aikaa toteuttaa unelmiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Karua tarinaa kerrot Parant. Syövän takia moni ystävistämme on lähtenyt täältä ennen aikojaan. Vielä joku aika sitten leukemia oli yhtä kuin kuolemantuomio, ja sairaus paheni diagnoosista vääjäämättömään loppuun järkyttävän nopeasti. Alle vuodessa.
Ilmoita asiaton viesti