Matti kissani ihmeellinen elämä!
Tänä aamuna, pieni mies joutui lähtemään uusiin seikkailuihin sinne, mihin meillä, maan matosilla ei ole oikeutta tirkistellä.
Matti kissani eli värikkään elämän, emäntänsä kummallisuuksien myötä.
Koskaan ei valittanut, eikä moittinut, vaikka syytä olisi ollut.
Yhteinen taipaleemme kesti lähes 14 -vuotta.
Viime yön hän nukkui vielä vierelläni, ensi yö on tyhjä.
Vaikeinta oli päästää irti omista tunteistani, helpointa vapauttaa hänet kärsimyksistään.
* * * *
Matti kissani sairastui luusyöpään, joka eteni nopeasti.
Katselin kipuaan hetken ja tiesin, että on tullut aika.
Eläinlääkärin vastaanotolla, kissani oli luonnollisesti pelokas, mutta se kuului hänen luontaiseen käytökseensä.
Rauhoituspiikki, hetken odotus, tutkimus.
Itku oli jo kurkussa, viimeinen silittely ja puhuminen, kyyneleet aloittivat virtauksensa.
Miksi olisi pitänyt estellä itkua, kun joutuu luopumaan rakkaastaan.
Kotimatkani, autossa istuessani, itkin hallitsemattomasti.
Pahin voi olla vielä edessä.
Rakas rinnalla kulkijani. Matti kissani, on poissa.
En jaksa enää kirjoittaa. Millään ei ole enää merkitystä.
Kuvassa Matti istuu raapipuunsa rungolla! Hän tiesi heti, kun sanoin, missä on pojan raapipuu. Kynsien teroitus oli aina tärkeä rituaali yhteisillä lenkeillämme.
Ilmoita asiaton viesti
Otan osaa! Lemmikistä luopuminen on hyvin surullista.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos myötätunnostasi!
Ilmoita asiaton viesti
Kun olen menettänyt suuren rinnalla kulkijani, olen menettänyt kaiken. Mutta, onhan minulla vielä Mindi koira, 5 v. Luopumisen hetki kissastani tuntui vaan liian kovalta.
Ilmoita asiaton viesti
Eläimeen kiintyy pysyvästi, kun vielä 60 vuoden jälkeen ajoittain muistelen lapsuuden parasta kaveria dreeveri Jonia.
Ilmoita asiaton viesti
Niin on, Hannu!
Eläimet jättävät jäljet sydämeen, eikä ne sieltä poistu, ikinä! Lapsia eläimet opettavat paremmin, kuin mitkään kirjojen opit.
Ilmoita asiaton viesti
Ystävä hyvä kissan ystävä. On niin, että tässä luontomaailmassamme luontoeläinten tärkeimmät puuhat ja ansiot on suvun jatkaminen ja ruuan hankkiminen. Näin on kaikille nisäkkäillä luonnossa – ja myös ihmisillä ja ihmisten lemmikeilläkin. Näyttäisi siltä, että ihmisten lemmikeillä ei olisi suvunjatkamishuolta eikä -syytä, vaan on. Samalla tavalla kuin muillakin, mutta lemmikkien suvun jatkaminen on paljon vaikeampaa kuin muilla nisäkkäillä. Kissoja on viime vuosina uusien naiseläinlääkärien valtakaudella järkiään kastroitu. Kissoja ei ole kovin paljon saatavilla, vaikka perheet ottaisivat uuden kissan edellisen menehdyttyä.
Ihmisellä on fyysinen ja henkinen jatkuvuus, jossa fyysinen jatkuvuus on näkyvää ja hengen ihminen saa yleensä n. leikki-ikäisenä. Tämä sama kaava pätee muihinkin nisäkkäisiin ja eläimiin. Kun kodista on kuollut lemmikki (tai lapsi), pitäisi tilalle ”hankkia” uusi. Uusi lemmikki ei ehkä ole ihan samanlainen käytöstavoiltaan ja siten ”todista” kuolleen lemmikin luonnetta, mutta on tavallista, että henkisessä mielessä uusi lemmikkikin on sama kuin kuollut. Sillä vain kestää aikaa tottua taas talon tavoille.
Lohtua kuolleen lemmikin omistaja saa uudesta pennusta. Sen kanssa puuhailu parhaiten voittaa syvän surun ja siten ennen kuin huomaakaan, ilo taas täyttää mielen ja elämän.
Ilmoita asiaton viesti
Tarja, kiitos lohdutuksen sanoistasi!
Katselin jo kotia etsivien kissojen kuvia ja mietin, olisinko valmis tarjoamaan kodin hylätylle. Nyt tarvitsen vielä suruaikaa ja käyn läpi Matin muistoja.
Täällä taloyhtiössä on kissa, joka on saanut yhden pentueen. Todennäköisesti pian on tulossa uusi pentue. Eli, kyllä täällä maaseutumaisessa miljöössä näyttäisi vielä lisääntyminen onnistuvan.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä ihmisissä ja eläimissä on viisautta tietää oikea hetki toimia asioissa.
Minä olin joskus aiempina vuosina menettänyt kaksi koiraa samana kesänä. Kuolivat vanhuuttaan. Kerrostalon naapurin kissa kiipesi parvekkeelleni alemmasta kerroksesta. Olin suruissani ja luulin, että nyt sain lemmikin tilalle. Kissa tuli vain käymään, mutta sen vierailun johdosta varasin saman tien kissan kotiini löytötalosta. Ja tuo kissa asuu vieläkin luonani, olemme oikein hyvät kaverit. Ja sittemmin onnistuin myös hankkimaan uuden koiranpennun, sekin on jo yli neljävuotias. Turhaa kiirettäkään ei lemmikkihankinnoissa kannattane pitää, asiat hoituvat omalla painollaankin.
Ilmoita asiaton viesti
Mahtavaa, Tarja!
Taidan kulua kanssasi samaan heimoon! Eläimet tulevat kotiimme kysymättä – kun aika aika on, ne vain tulevat!
Ilmoita asiaton viesti
Matti -kissan ihmeellinen elämä saa oman tarinansa.
Ilmoita asiaton viesti