Miina Sillanpää kansalaisvaikuttamisen tiennäyttäjänä

Tänään, 1.10.2020, vietämme kansalaisvaikuttamisen päivää, jota kunnioitetaan Miina Sillanpään muistoksi.  Päivää vietetään nyt viidennen kerran.

Vilhelmiina Riktig syntyi 4.6.1866 köyhään perheeseen, jolla ei ollut varoja lastensa kouluttamiseen.

Kiertokoulussa opitut Katekismuksen luvut eivät Miinalle riittäneet, hänellä oli tahtoa ja voimaa kehittyä.

Vain 12 -vuotiaana Vilhelmiina aloitti työt Forssan puuvillatehtaalla ja sen jälkeen Jokioisten naulatehtaalla. Tehdastyössä ollessaan hän jo näki, millainen naisten asema oli.

18 -vuotiaana hän pestautui Porvooseen piiaksi. Samalla hän vaihtoi nimensä Miina Sillanpääksi.

Miinan elämäntyön keskeisiksi vaikuttimiksi muodostuivat vähäosaisten elämäntilanteen kohottaminen, yksin synnyttäneiden naisten aseman parantaminen ja naisten oikeuksien nostaminen miesten rinnalle.

Ensikodin perustaminen yksinsynnyttäneiden naisten turvaksi, oli hänelle tärkeä arvovalinta.

Miina valittiin kansanedustajaksi vuonna 1907 (41 -vuotiaana), johon tehtävään hän tuli valituksi 38 -vuoden ajan.

Ensimmäisen ministeriyden, joka oli ensimmäinen suomalainen naispuolinen ministeriys,  hän sai 50 -vuotiaana.

On hyvä muistaa, että Miina teki töitä myös toimittajana.

Työläisnainen -lehden päätoimittajana hän työskenteli vv. 1907-16.

Noina aikoina, naiset, jotka olivat naimisissa, olivat miestensä holhouksen alaisia, eikä heillä ollut mahdollisuutta toimia vastaavina päätoimittajina. Miina oli naimaton, joten tehtävä oli hänelle sallittu.

Lähde: Wikipedia

0
MirjamiParant1
Sitoutumaton Sipoo

Tarinankertoja, joka sai lopulta runonsa yksiin kansiin.

Elämä on hieno mahdollisuus oppia, miten ihmiset ennen meitä elivät.

Myös nykyajassa eläminen, on ajan ilmiöiden tunnistamisen lisäksi, jokaisen meidän oman elämämme tiimalasi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu