Suven ja runon päivänä muistamme vapauttamme
Lipuu vene järven pintaa
leikitellen laineet keinuttaa
matkalaista tiellä elon
unohdukseen jääköön aika pelon
Vapautta kirkuu parvi lokkien
ihminen on yhä paikallaan
kivikkoista tietään kulkien
menneisyyttä kantaa rinnallaan
Vaan surun hiljaisesta hämärästä
mieli nousee kirkastuu
paljon jäljellä on elämästä
solmut menneisyyden avautuu
Pilvet kevyinä taivaan kannella
niiden muotoja on ilo katsella
Valot varjoineen seuraa toisiansa
vapaudesta laulaa Suomen kansa
+2
Eino Leino oli aikansa mestari.
En tiennytkään, että kansalliskirjailijamme Ilmari Kianto oli hänelle kateellinen ja varasti kerran Leinon merkittävän käsikirjoituksen.
Muutamia lauserakenteita korjasin alkuperäisestä. Nyt rimmaa paremmin. Yleensä kirjoitan runot suoraan Vapaavuoroon.
O tempores, o mores!
Ps. Helena Sinervon opit runon rakenteesta näyttävät menneen perille. Hän totesi, miten runossa on hyvä toteuttaa liikkuvuutta – kuten erään runoilijan ilmaus: auringon säde piirtyy pilvenreunalta keittiön pöydälle! Vertikaali liike, ylhäältä alas!!
Ilmoita asiaton viesti