Vesan muistolle

Muutin v. 1971 pihamökkiin, jonka Vesan vanhemmat olivat rakentaneet omakotitalonsa rakentamisen ajaksi.

Olin tullut kotiseudultani Savosta pääkaupunkiseudulle, töiden perään.

Pihamökin sain vuokrattua, kun lupasin huolehtia juuri leskeksi jääneen pienestä pojasta, joka tarvitsi iltapäiväturvaa, ennen kuin, äitinsä ehtisi kotiin.

Vesa, 8 v., tuli aina luokseni, kun palasin töistäni.

Vuosi aiemmin,  Vesa oli menettänyt isänsä auto-onnettomuudessa. Hänelle olin merkittävä turva, vaikka itse en sitä silloin edes miettinyt. Oli normaalia, että suuren perheen keskimmäisenä, olin myös pienelle Vesalle tärkeä.

Vesa kiikutti minulle silloisen poikaystäväni kirjeitä. Innoissaan hän tuli luokseni kirje kädessään.

”Olet saanut taas kirjeen Ranskasta”

Itse mietin, että, mitä ihmettä – en ollut edes vastannut edelliseenkään.

Vesa oli suloinen pikkumies, jonka kanssa kävimme monia keskusteluja, hänen tasollaan.

Nyt mietin, miten poislähtöni vaikutti häneen.

* * * *

Tapasin Vesan äidin sattumalta monien vuosien jälkeen. Kysyin, mitä Vesalle kuuluu?

Hänen äitinsä oli tulossa silloisen miesystävänsä luota. Hän totesi, että, Vesalla ei mene hyvin.

Vesa on vain kotona ja juo kaljaa.

Suren sitä, että en pysähtynyt kysymään enemmän.

* * * *

Olin etsinyt Vesaa vuosia, mutta hän ei ollut nettimaailmoissa.

Pienen pellavapääpojan löysin lopulta.

Sukunsa hautamonumentilta.

* * * * *

Vesa oli kuollut 2019, vain 59 -vuotiaana.

* * * *

Muistan pienen pojan, muistan yhteisen aikamme, muistan pellavapään!

Olisin halunnut olla turvanasi, kun sitä eniten olisit tarvinnut.