Tutkimuskohteena Forsteenin kivitalo

Turkulaisen Aboa Vetus & Ars Nova -museon kesän 2018 kaivaukset alkoivat viime viikolla. Kaivaukset sijoittuvat museon pihalle, kahvilaterassin viereen paikkaan, mihin kaivoimme jo viime kesänä kaksi koekaivantoa. Niiden perusteella meillä oli vahva käry siitä, mitä maan alla odottaa.

Tutkimusalueella sijaitsi ennen Turun paloa 1827 kaksi kivitaloa, jotka tuhoutuivat palossa ja katosivat katukuvasta. Viime kesänä tavoitimme niistä toisen, niin sanotun Källarenin talon, jossa kaivausten perusteella toimi 1600-luvulla jonkinsorttinen kellarikapakka. Viime kesän kaivausten raportin voit lukea täältä.

Kaivaukset aloitettiin tänä vuonna kaivinkoneen kanssa.
Kuva: Ilari Aalto/Aboa Vetus & Ars Nova.

Tämän vuoden kaivauksissa keskitytään kaivamaan toisen, Forsteenin kivitalon kellaria. Talo on saanut nimensä Samuel Forsteenista, joka omisti tontin 1700-luvun alussa. Missään ei kuitenkaan ole säilynyt tietoa siitä, milloin Forsteenin kivitalo on rakennettu. Rakennuksen muodon ja sijainnin takia on epäilys, että talo olisi voitu rakentaa jo keskiajalla, mutta varmuus siitä voidaan saada vain kaivauksilla. Kumpikin kivitaloista sijaitsi keskiaikaisella Luostarin jokikadulla, joka kulkee Aboa Vetus -museon läpi ja jonka varrelta on viime aikoina tutkittu Katedralskolanin liikuntasalin alla olevia kellareita.

Forsteenin kivitalosta samoin kuin muistakin tontin rakennuksista on säilynyt palovakuutus vuodelta 1826, vain vuotta ennen Turun paloa. Vakuutuksen mukaan Forsteenin kivitalo oli silloin kokonaan lämmittämättömänä varastona. Talo oli 4,25 metriä korkea ja sen pinta-ala oli noin 140 neliömetriä. Siinä oli turvekatto, ja ilmeisesti Luostarin jokikadun puolella oli katonrajassa lastausluukku, jonka kautta talon ylempään kerrokseen voitiin nostaa tavaraa. Talon nurkassa on ollut puinen liiteri.

Kaivausta pääsee katsomaan päivittäin klo 12–17, ja 7.6. alkaen kaivuksella pidetään arkeologin vastaanotto torstaisin klo 12–14. Lisäksi järjestämme heinäkuussa yhden ja kahden päivän mittaisia arkeologisia museokursseja, joiden osallistujat pääsevät itse kaivamaan ja tutustumaan kaivauslöytöihin. 

Esimakuna tutkimuksista voi katsoa valokuvaaja Ville Kaakisen kaivauksilta kuvaaman videon täältä.

mullanaltablogi
Raisio

Raisiolainen arkeologi, keskiajantutkija ja tietokirjailija

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu