Oppikirja 4: Esihistorian sukupuoliroolit

Normal
0

21

false
false
false

FI
JA
X-NONE

/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:"Normaali taulukko";
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-parent:"";
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin-top:0cm;
mso-para-margin-right:0cm;
mso-para-margin-bottom:8.0pt;
mso-para-margin-left:0cm;
line-height:107%;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:11.0pt;
font-family:"Calibri",sans-serif;
mso-ascii-font-family:Calibri;
mso-ascii-theme-font:minor-latin;
mso-hansi-font-family:Calibri;
mso-hansi-theme-font:minor-latin;
mso-bidi-font-family:"Times New Roman";
mso-bidi-theme-font:minor-bidi;}

Työryhmän kanssa kirjoittamani Suomen esi- ja varhaishistoriaa käsittelevä lukion historian oppikirja Areena 5 oli käsikirjoituksen osalta jo valmis, kun kustantaja perui sen julkaisemisen. Kirja olisi tarjonnut oppikirjoista ajantasaisimman katsauksen Suomen vanhimpaan historiaan ja sen monitieteiseen tutkimukseen. Koska olisi kurjaa jättää hyvä aineisto pöytälaatikkoon, julkaisen kirjoittamani esihistoriaa ja keskiaikaa käsittelevät osuudet Mullan alta -blogissa vapaasti luettaviksi. Tekstit löytyvät tunnisteella #opetusmateriaali, ja tekijä (Ilari Aalto) mainiten niitä saa käyttää vapaasti opetuskäyttöön.

Osa 4. Näkökulma: Esihistorian sukupuoliroolit

Arkeologiset löydöt
tarjoavat harvoin selkeää kuvaa esineiden käyttäjistä tai eri sukupuolten
työnjaosta. Silti esihistorian esityksissä on usein vakiintuneita
sukupuolirooleja: esihistoria esitetään ydinperheiden historiana, jossa naisilla ja miehillä oli selvästi sukupuolittuneet työtehtävät. Esimerkiksi
kivikauden naiset esitetään usein huolehtimassa lapsista, laittamassa ruokaa ja
tekemässä kodin piiriin kuuluneita töitä, kuten parkitsemassa nahkaa ja
tekemässä saviastioita, kun taas miehet kuvataan aktiivisessa roolissa
metsästämässä ja valmistamassa kivityökaluja. Mielikuva on tuttu, mutta perustuuko se todellisuuteen?

Kivikaudella Astuvansalmen kalliomaalausalueelle on maalattu naista esittävä hahmo, jota on kutsuttu "Astuvan Artemikseksi", koska hahmo on haluttu nähdä jousta pitelevänä metsän haltijana. Selvästi naiseksi tunnistettavien hahmojen kuvaaminen kalliomaalauksissa on harvinaista, mutta onko metsästävä nainen niin epätavallinen näky, että kuvan voi selittää vain henkiolennoksi? Kuva: Pekka Kivikäs, CC BY-ND 4.0.

Menneisyyden
sukupuoliroolit saattoivat kyllä olla hyvinkin selvärajaisia, mutta ne
eivät aina olleet sellaisia kuin kuvittelemme, ja tosiasiassa yllä esitetyt mielikuvat kertovat enemmän 1900-luvun tutkijoiden ja esihistorian
tulkitsijoiden omasta arvomaailmasta kuin menneisyyden ihmisten yhteisöistä. Yksi hyvä esimerkki nykypäivän ohjaamista tulkinnoista ovat kivikautiset kalliomaalaukset: Suomen maalauskallioissa on vain kaksi selvästi naiseksi tunnistettua hahmoa, joista toinen, jousimaista esinettä pitelevä hahmo on kuvattu Astuvansalmen kalliomaalauskenttään. Naishahmo on
haluttu tulkita henkiolennoksi sen sijaan, että kyseessä olisi
todellista,
metsästävää naista esittävä kuva. Olisiko kuva tulkittu henkiolennoksi, jos se esittäisi miestä? Tosiasiassa emme voi tietää maalaajan tarkoitusta, mutta joka tapauksessa naismetsästäjät olivat kivikauden todellisuutta, sillä pienissä yhteisöissä on välttämätöntä, että kaikki osallistuvat ravinnon
hankkimiseen sukupuolesta
riippumatta. Yleisesityksissä, kuten oppikirjoissa, kalliomaalausten maalaajatkin esitetään poikkeuksetta miehinä, vaikka tästäkään emme tietenkään voi tietää mitään.

Yhteisöjen käyttäytymistä on vaikea tutkia vain aineellisten jäänteiden perusteella, mutta arkeologeilla on käytettävissä erilaisia johtolankoja. Esimerkiksi eurooppalaisessa ihmisluuaineistossa on havaittu, että kivikauden yhteisöissä vaihtelu naisten ja miesten lihaksissa oli hyvin pientä, mutta ero korostui pronssikaudelta alkaen. Ilmeisesti maanviljelyksen vakiintuminen on ollut isossa osassa sukupuolten välisen työnjaon eriytymisessä, kun kyntämisestä ja muista raskaista kotitaloustöistä on tullut enemmän miesten alaa.

Ihmisluiden tutkiminen paljastaa usein tutkijoiden ennakkokäsitysten olleen virheellisiä. Esimerkiksi pronssikautisia suuria hautaröykkiöitä on usein
pidetty miespuolisille mahtipäälliköille kuuluvina, mutta röykkiöistä tutkitut
luut ovatkin saattaneet miesten lisäksi kuulua myös naiselle tai lapselle. Koska vainajien luut
säilyvät Suomen maaperässä huonosti, esihistoriallisten vainajien sukupuoli
tulkitaan usein hauta-antimien perusteella. Esimerkiksi rautakautisissa
haudoissa aseita pidetään miesten hautoihin ja koruja sekä erilaisia
kotitaloustyökaluja naisten hautoihin kuuluvina. Vaikka vainajan kanssa hautaan laitetut esineet paljastavat sukupuolen melko luotettavasti, ihmisluiden luonnontieteelliset tutkimukset paljastavat joskus odottamattomia tuloksia. Erityisesti muinais-DNA:n tutkimus on kehittynyt valtavasti 2000-luvulla, ja uusilla menetelmällä saadaan tietoa, josta ei aiemmin osattu edes haaveilla.

Esihistoriallisissa
yhteisöissä on ollut myös ihmisiä, jotka uhmaavat luokitteluja. Hattulan Suontaasta kaivettiin vuonna 1968 myöhäisrautakautinen
ruumishauta, jonka naisen vaatteisiin puettu vainaja oli haudattu miekan
kanssa. Kun vainajan muinais-DNA analysoitiin vuonna 2021, selvisi, että vainaja olikin biologinen mies, jolla oli ylimääräinen sukupuolikromosomi X, eli vainajalla oli poikkeuksellinen kromosomiyhdistelmä XXY. Tämä on voinut vaikuttaa yksilön
olemukseen ja hänellä on voinut olla sekä miehisiä että naisellisia piirteitä. Vainajaa on
selvästi arvostettu, koska hänet on haudattu untuvatyynylle, ja miekka on ollut
kallisarvoinen hautalahja. Yksilön identiteetistä tai asemasta yhteisössä ei voi sanoa mitään varmaa, mutta miesten pukeminen naisten vaatteisiin on hautalöydöissä hyvin harvinaista, ja löytö osoittaakin, että esihistorian yhteisöjen sukupuoliroolit saattoivat olla joustavia.

Hattulan Suontaan Vesitorninmäeltä löytyi vesiputken kaivamisen yhteydessä vuonna 1968 komea miekka, jonka huomattiin liittyvän naisen vaatteissa haudattuun myöhäisrautakautiseen vainajaan. Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että vainajalla oli haudassa toinen miekka, ja tämä hienompi miekka oli kaivettu haudan kohdalle myöhemmin, kenties uhrina vainajalle. Hauta tunnettiin jo aiemmin kansainvälisesti poikkeuksellisena naissoturin hautana. Miksi arvelet, että kansainvälinen media oli haudasta vielä kiinnostuneempi, kun vainaja paljastuikin biologisesti poikkeavaksi mieheksi? Entä miksi tutkimustulos herätti yleisössä voimakkaita tunnereaktioita puolesta ja vastaan? Kuva: Museovirasto, CC BY 4.0.

Joskus nykypäivän ihmisten on vaikea hyväksyä sitä, ettei menneisyys ollut sellainen kuin olisimme halunneet sen olevan. Kun Ruotsista viikinkiaikaisesta Birkan kaupungista jo 1800-luvulla löytynyt soturivainaja analysoitiin uudelleen 2010-luvulla, selvisi, että vainaja olikin nainen. Luiden naiselliset piirteet oli huomattu jo aiemmin, mutta ne oli sivuutettu tutkimuksessa, koska aseiden ja sotahevosten kanssa haudattu nainen ei vastannut tutkijoiden mielikuvia. Kun vainajan sukupuoli vahvistettiin muinais-DNA-tutkimuksilla, erityisesti Yhdysvaltojen äärioikeistoryhmät raivostuivat asiasta, koska naissoturi ei sopinut heidän käsitykseensä viikinkiajasta. Suontaan XXY-vainaja herätti vihaa samoissa piireissä ja tutkijoita syytettiin ideologisten päämäärien edistämisestä. Suontaan tapauksessa äärioikeistolaiset piirit olisivat mieluummin nähneet miekan kanssa haudatun vainajan naissoturina kuin arvostetussa asemassa olleena, mahdollisesti ei-binäärisenä henkilönä.

Yhteenvetona menneisyyden sukupuolirooleista voidaan arkeologisten löytöjen perusteella tietää melko vähän, minkä takia yleisesitysten yksinkertaistettuihin, aktiivisten miesten ja passiivisten naisten hallitsemiin tulkintoihin on hyvä suhtautua kriittisesti. Menneisyyden yhteisöihin on kuulunut paljon erilaisia, joskus tiukkoja ja joskus joustavia sukupuolirooleja. Tärkeintä on tiedostaa, että menneisyyden sukupuoliroolit ovat olleet kirjavia, ja että muinaisiin yhteisöihin on kuulunut myös ihmisiä, jotka eivät vastaa nykypäivän tutkijoiden ennakko-oletuksia.

EDIT 31.1.2022: Teksti on herättänyt paljon kiinnostavaa ja kriittistäkin keskustelua, joten pidensin sitä hieman, muutin kuvatekstistä sanan ”intersukupuolinen” sanaksi ”biologisesti poikkeava mies” ja lisäsin loppuyhteenvedon kirkastamaan tekstin sisältöä. Oppikirjan näkökulmatekstit ovat lyhyempiä tekstejä, joiden ei ole tarkoitus olla kattavia kokonaisesityksiä, vaan ne tarkentavat jotakin varsinaisen luvun teemaa.